Kotimaa

Löytyykö Helsingin hangilta laturaivoa? Koiranulkoiluttaja haki kerran konfliktia, jolloin ärsyyntynyt Tuula löi faktat pöytään

Julkaistu:

Kymmenisen minuutin tarkastelun aikana latu-uraa kuluttavat suksien lisäksi koirien ja ihmisten tassut, mutta raivokkuutta on ainoastaan joidenkin hiihtäjien rivakoissa työnnöissä.
Kolmesta viiteen astetta pakkasta ja tuulta ei nimeksikään. Puolipilvinen taivas. Helsingissä oli lauantaina erinomainen hiihtosää.

Vanhankaupunginlahden tuntumassa hiihtoladut kohtaavat suositut ulkoilureitit. Ohi vilahtaa perinteisen tyylin sivakoitsijoita, luisteluhiihtäjiä, lapsia pulkassa vetäviä vanhempia ja kivenheiton päässä sijaitsevasta koirapuistosta tallustavia karvaturreja ihmisineen.

Meren jäällä kykkivien pilkkijöiden takana Kalasatamaan kohoava tornitalo Majakka loistaa talvipäivän auringossa.

Vain laturaivo puuttuu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laturaivo.

Jos sanan laittaa Ilta-Sanomien verkkosivujen hakuun, tulosten perusteella kyseessä näyttäisi olevan usein toistuva ja jopa vaarallinen ilmiö. Niin vaarallinen, että jopa Suomen evankelisluterilainen kirkko joutuu ottamaan siihen kantaa julistamalla laturauhan.Lue lisää: Laturaivo sähköisti keskustelun: ”Pian kaikki jalkakäytävätkin on varmaan tehty hiihtoladuiksi”



Kymmenisen minuutin tarkastelun aikana Vanhankaupunginkosken latu-uraa kuluttavat suksien lisäksi koirien ja ihmisten tassut, mutta raivokkuutta on ainoastaan joidenkin hiihtäjien rivakoissa työnnöissä.

Tänä talvena ensimmäistä kertaa ladulla oleva Marjukka Vartiainen kertoo huomanneensa saman.

– Hyvin sulassa sovussa täällä annetaan tilaa puolin ja toisin. Ehkä somessa sitten avaudutaan. Tämä voi toki olla kaupunkilaisen mielipide. Ehkä joku pohjoisesta tullut tuumaa, ettei tämä ole kunnon hiihtolatua nähnytkään, Oulusta 15 vuotta sitten muuttanut Vartianen sanoo.

Sattuukin niin, että samaa latua painaa eri suuntaan sykemittariaan vilkuileva rovaniemeläinen Kalle Kinnunen. Hän toteaa, ettei kaupunkiladun voi olettaakaan olevan samassa kunnossa kuin hiljainen erämaalatu. Hänen mielestään kaikki halukkaat mahtuvat ulkoilemaan.

– Ei ihmisiä voi velvoittaa olemaan kävelemättä täällä. Tänne tulevat tietävät kyllä, että täällä liikkuu muitakin. Tämä on ulkoliikuntaa, ei pelkkää hiihtoa varten, 15 kilometrin lenkkiä vetävä Kinnunen sanoo.

Pienelle Roni-koiralle talvi on ensimmäinen. Siksi se on todella innoissaan lumesta, mutta vastaantulijat lähinnä hymyilevät koiran innokkuudelle, kertoo hihnan toisessa päässä kävelevä Simo Rautiainen.

– Olen kuullut laturaivosta, mutta en ole itse koskaan nähnyt mitään ongelmia.

Lue lisää: Laturaivo-tapaukset saivat toimimaan – nyt Suomeen on julistettu laturauha: ”Se, joka tämän laturauhan rikkoo...”


Koirapuiston suunnasta saapuvat Piia Hätinen, Peter Michelsson ja isokokoinen Salli-koira seisovat ladun vieressä, sillä Salli kävi juuri tarpeillaan muutaman metrin päässä pusikossa. Hätinen keräsi jätöksen talteen. Lehdissähän aina kirjoitetaan tällaisesta, hän sanoo.

Hätinen kertoo olevansa tarkka siitä, ettei itse tallo latua, mutta koiran tassuja ei voi ihan samalla tavalla kontrolloida.

– Jätökset kerätään tietenkin pois, koska ne ovat varmaan yksi suurimmista koiravihan aiheuttajista, Hätinen sanoo.


Hän on joutunut vastaantulijan kanssa eräänlaiseen tilanteeseen ainoastaan kerran, mutta silloinkaan kyse ei ollut laturaivosta, vaan ennemminkin opettavaisesta kohtaamisesta.

Muutama vuosi sitten Hätinen patikoi Lapissa ja silloin mukana ollut koiravanhus kulki mukana ilman hihnaa. Vastaan tullut ihminen säikähti koiraa.

– Hän oli tosi peloissaan. Hän kertoi, että koira on aiemmin hyökännyt hänen kimppuunsa ja pyysi kytkemään koiran kiinni. Sen jälkeen olen ollut varovainen, kun vastaantulijoista ja heidän suhtautumisestaan koskaan tiedä.


Ehkä laturaivoa kannattaa etsiä paikasta, joka profiloituu vahvemmin hiihtämiseen. Helsingin Ladun ylläpitämä Maunulan ulkoilumaja on palvellut hiihtäjiä ja muita ulkoilijoita jo vuosikymmenet.

Alun perin se oli vuosina 1914–1962 toimineen ampumaradan yhteydessä, mutta nykyään perinteikkään hirsirakennuksen sisällä tuoksuu ruudin sijasta pulla.

Ladulta puolimatkan kahville tullut pitkän linjan hiihtäjä Karina Kytömaa hörppää kupin kahvia.


– Tänään hiihdän ainoastaan kahdeksan kilometriä. Eilen meni kuusitoista. Ladut ovat niin erinomaisessa kunnossa, kiitos Luojan ja Helsingin kaupungin, Kytömaa ylistää.

Maunula on yksi Kytömaan suosikkikohteista, sillä se on sopivan matkan päässä kotoa ja hiihtolenkin jälkeen voi nauttia kupin kuumaa. Hän kertoo hiihtäneensä aktiivisesti jo pikkutytöstä lähtien, mutta laduilla ei ole koskaan tullut ongelmia toisten hiihtäjien, kävelijöiden tai koiranulkoiluttajien kanssa.

– Ei, enemmänkin ladun ulkopuolella. Enemminkin ladulla kaikki ovat hymynaamoja. Mielestäni tänne mahtuu sekaan kävelijät ja koirat.

Juuri 11 kilometrin lenkiltä palanneet Tuula ja Matti Lassinen vahvistavat, että laduilla liikkuu monenlaista väkeä, kaikki sulassa sovussa.

– Se on varmasti asennekysymys, millä mielellä itse menee, Tuula Lassinen arvelee.

Lassinen muistaa yhden tilanteen, jossa voisi puhua laturaivosta. Se tapahtui muutama vuosi sitten Paloheinässä, kun Lassista vastaan käveli ladulla koiranulkoiluttaja. Hiihtäjän mukaan ulkoiluttajan kehonkielestä näkyi, ettei tämä aio väistää.

– Hän valittikin sitten, että te (hiihtäjät) valtaatte kaikki reitit, eikä enää pääse kulkemaan.

Lassiselle jäi kohtaamisesta paha mieli, mutta jälkeenpäin hän toteaa olleensa itsekin ehkä turhan aggressiivinen.

– Huusin, että eiköhän me mahduta tänne kaikki. Ärsyynnyin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt