Kotimaa

Saaressa sijaitseva boutique-hotelli palaa Rovaniemellä – ”Puolet hotellihuoneista käyttökelvottomia”

Julkaistu: , Päivitetty:

Lapin pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta kello 17 jälkeen perjantai-iltana.
Rovaniemellä, noin 10 kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevassa hotelli Vartiosaaressa syttyi perjantaina alkuillasta tulipalo. Lapin pelastuslaitos sai hälytyksen pienessä saaressa Kemijoella sijaitsevalle hotellille kello 17 jälkeen alkuillasta.

Sammutustyöt olivat pelastuslaitoksen vielä kello 19 jälkeen kesken. Hotellin toinen omistaja Pentti Ylinampa kuitenkin kommentoi palopaikalta IS:lle, että palo on hänen tietojensa mukaan saatu hallintaan. Henkilövahinkoja ei hänen tietojensa mukaan aiheutunut.

Pieni hotelli oli Ylinampan mukaan joulukuussa täynnä, mutta palon sytyttyä väkeä oli vain kahdessa huoneessa.

– Ensi viikko olisi kuitenkin ollut täyteen buukattu, kertoo Ylinampa, jonka mukaan aineelliset vahingot ovat merkittävät.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Puolet hotellihuoneista ovat käyttökelvottomia, koska katot on jouduttiin aukomaan sammutustöissä. On selvää, ettei niitä tälle kaudelle saada korjattua.

Omistajan mukaan hotellirakennuksessa oli majoitettuna hotellin henkilökuntaa, joka oli havainnut savun.

Pelastuslaitokselta ei vielä kommentoitu tarkemmin hotellipaloa. Ylinampa kertoi kuitenkin keskustelleensa palomiesten kanssa ja alustava epäilys on hänen mukaansa se, että palo olisi saanut alkunsa sähkölaitteesta.

Ylinampa kertoo, että hotelli on ollut hänen ja toisen omistajan omistuksessa vasta kolmisen vuotta.

– Kun on juuri saatu saneerattua ja markkinoitua paikka, niin kyllähän tämä takaisku on, vaikka olisi minkälaiset vakuutukset, hän toteaa.

Vartiosaareen pääsee ainoastaan pientä riippusiltaa pitkin, joten paloautoilla saareen ei ollut asiaa.

– Vettä on saatu joesta ja täällä on palopostit, omistaja kertoi.

Pelastuslaitos tiedotti myöhemmin, että palokunnan kalustoa vietiin kohteeseen moottorikelkalla ja reellä.

Tiedotteen mukaan palokunta purki seinä- ja kattorakenteita ja koko rakennus kärsi vesi- ja savuvahingoista. Jälkisammutustöiden arvioitiin kestävä pitkälle iltaan tai yöhön.

Hotelli Vartiosaari on pieni, vuonna 2017 remontoitu boutique-hotelli, jonka arvoja ovat hotellin verkkosivujen mukaan suomalaisuus, lappilaisuus, aitous ja ekologisuus.

Huoneita on verkkosivujen mukaan 11 kappaletta ja ne on sisustettu luonnonmateriaaleilla ja design-huonekaluilla, kuten Artekin ja Muuramen klassikoilla.

Oletko paikalla? Videoita tuoreista uutistapahtumista voit lähettää meille sähköpostitse osoitteeseen videot@is.fi (linkkinä tai liitetiedostona) tai WhatsApp-viestinä numeroon 040-660 9019.

Oletko paikalla? Lähetä kuva ja video Ilta-Sanomien toimitukseen WhatsApp-numeroon 040 660 9019, kännykän MMS-viestinä numeroon 13456, tai sähköpostitse osoitteeseen uutiset@is.fi / videot@is.fi taitäältä.