Kotimaa

Näin seksuaalirikollisille usein käy Suomen vankiloissa – ovat vankien hierarkiassa pohjalla

rac

Julkaistu:

Seksuaalirikokset ja niistä annettavat tuomiota ovat olleet nyt tapetilla. Mutta mitä tapahtuu tuomituille vankilassa oikeudenkäynnin jälkeen?
Pedofiilit ja lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin syyllistyneet ovat vankien keskinäisessä hierarkiassa pahnanpohjimmaisia, kertoo apulaisprofessori Minna Ruckenstein. Ruckenstein on tutkinut aiemmin vankeja, mutta työskentelee nykyään Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta.

Ruckensteinin mukaan paitsi rikos, johon on syyllistytty, myös vangin etninen tausta vaikuttaa usein siihen, miten yhteisö suhtautuu yksittäiseen vankiin.

– Suhtautuminen seksuaalirikollisiin on yksi suljettujen vankiloiden piirteistä. Vankilassa on oma hierarkiansa ja moraalikoodistonsa. Kun ihminen on tummaihoinen ja seksuaalirikollinen, hän on pahnanpohjimmaisena.

Sama koskee Ruckensteinin mukaan myös suomalaisia pedofiilejä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rikosseuraamuslaitos (Rise) julkaisi vuonna 2005 tutkimuksen. Ruckensteinin ja Annika Tepon Tutkimus Vankien väliset valtasuhteet ja väkivallan pelko suljetussa vankilassa käsittelee muun muassa seksuaalirikollisten asemaa vankilassa ja niin kutsuttuja pelkääjäosastoja.

Myös naisten ja lasten surmat ovat tyypillisesti vankien keskuudessa paheksuttuja rikoksia.

Tutkimuksen mukaan hierarkiaan vaikuttavat vakiintuneet periaatteet vankiyhteisöissä. Tutkimuksessa kerrottujen periaatteiden mukaan seksuaalirikolliset, ja eritoten lapsiin sekaantuneet seksuaalirikolliset, ilmiantajat ja muut henkilöt, jotka eivät syystä tai toisesta sovi yhteisöön, painostetaan suljetuissa vankiloissa erillisille osastoille pois muiden vankien keskuudesta.

Moni seksuaalirikoksesta tuomittu pyrkii pelkääjäosastolle, koska pelkää esimerkiksi joutuvansa väkivallan kohteeksi, Ruckenstein kertoo.

– He haluavat olla pelkääjäosastolla oman turvallisuutensa takia. Moni pelkää pahoinpitelyä. En tiedä, onko pelko todellinen, mutta heidät eristetään ja heidän annetaan ymmärtää, ettei heitä kaivata sinne.

Risen julkaisusta selviää, että väkivalta ja sen uhka ovat sidoksissa kunnian ja maineen todisteluun, eli koska henkilö, joka uhkailee tai on väkivaltainen pelkää, että oma maine tulee kyseenalaistetuksi, tekojen tavoitteena on paitsi kontrolloida muita myös vahvistaa käsitystä omasta identiteetistä, paremmuudesta ja kunniallisuudesta.
Myös Risen erikoistutkija ja Turun yliopiston kriminologian dosentti Henrik Linderborg kertoo, että lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen syyllistyneeseen vangin asema on hankala.

– Tällaiset rikokset herättävät tietysti tunteita. Riskejä, jotka ovat mahdollisia, pyritään vähentämään esimerkiksi osastoille sijoittamisessa. Turvallisuus ennen kaikkea huomioidaan. Mielestäni tässä ollaan onnistuttu hyvin, sillä tapauksia, joissa vankeihin olisi kohdistunut väkivallantekoja, on vähän.

Vanki saattaa pelätä väkivaltaa, mutta Linderborgin mukaan on vaikea sanoa, onko pelkääjäosastolle pyrkivän vangin kokema pelko kuitenkaan realistista, sillä väkivaltatapauksia esiintyy vankiloissa harvoin. Niihin silti varaudutaan.

– Rikostyyppi herättää varmasti tunteita. Vangit ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin. Tietyn tyyppisiä asioita paheksutaan vankien keskuudessa. Ne voivat saada tunnelatauksia, esimerkiksi sellaisten vankien keskuudessa, joilla on omia lapsia. Ajattelemme niin, että jokainen vanki rikoksesta riippumatta saa täytäntöönpanon aikana ne palvelut, jotka vievät eroon rikollisuudesta.
Pelkääjäosastot muistuttavat Linderborgin mukaan muita osastoja, mutta pelkääjäosastolla on vain sellaisia vankeja, jotka pelkäävät olla samassa yksikössä toisten vankien kanssa.


Pelkääjäosastoilla olevien vankien ei yleensä ole mahdollista osallistua kaikkiin ryhmämuotoisiin kuntouttaviin toimintoihin, Linderborg kertoo. Linderborgin mukaan mahdollisuuksian uupumista pyritään korvaamaan vastaavalla kuntoutuksella, jota annetaan yksilötyönä.

– Täytäntöönpanon lähtökohtana on se, että edellytykset elää rikoksetonta elämää paranevat.

– Oli henkilö syyllistynyt minkälaiseen rikokseen tahansa, kaikilla käytettävissä olevilla keinoilla, eli esimerkiksi keskusteluilla ja ohjelmatoiminnoilla yhdessä, pyritäään vaikuttamaan siihen, että edellytykset palata yhteiskuntaan ja kuntoutua olisivat hyvät. Se koskee kaikkia, kaikkiin eri tyyppisiin rikoksiin syyllistyneitä vankeja. Samalla tavalla myös seksuaalirikoksiin syyllistyneitä.


Myös Linderborgin mukaan ulkomaalaistaustaisten ja kantaväestöön kuuluvien vankien välillä on jonkin verran jännitteitä. Linderborgin mukaan vankien keskinäisiä suhteita ei hallitse hierarkia ainakaan niin merkittävästi kuin muualla maailmassa.

– Suomessa on hankala hahmottaa klassisten kriminologisten teorioiden rakenteita, kuten sitä, kuka olisi ’kingin’ ja kuka ’palvelijan’ asemassa. Vankimaailmassa ei mielestäni ole sitä niin hirveästi.


Linderborg sanoo, että kukin vanki keskittyy loppupeleissä suorittamaan omaa ”kakkuaan”.

– Kun olen haastatellut vankeja tästäkin aiheesta laatututkimuksiimme, ilmiö ole ollut niin voimakkaasti esillä. Suomalaiset vankilat ovat kuitenkin aika pieniä eivätkä tuomiot Suomessa ole niin pitkiä kuin monissa muissa maissa keskimäärin, minkä takia vankien alakulttuureita pääse syntymään kovin paljoa.
Linderborgin mukaan viranomaiset tai vankilahenkilökunta ei kerro muille vangeille, mistä kukakin vanki on saanut tuomion.

– He voivat kuitenkin saada erilaisia epävirallisia teitä pitkin tietoja siitä, mitä kukin on tehnyt. On paljon vangista itsestään kiinni, mitä hän kertoo, emmekä voi puuttua tietenkään siihen. En tiedä, mitä kautta kukakin saa asioita selville, mutta esimerkiksi enemmän huomiota herättäneet tapaukset voivat olla sellaisia, mistä tiedetään.