Kotimaa

Sotamies Veikko Matilainen lähetti nimipäivä­onnittelut isälleen rintamalta kesällä 1942 – Tammikuussa 2019 kortti palautui lähettäjälle

Julkaistu:

Siilinjärven veteraaniväki tutki marraskuussa kirpputorin lahjoituksena saamia vanhoja kirjoja. Yhden välistä putosi kortti, jonka leimat paljastivat sotatantereelta lähetetyksi kenttäpostiksi.
97-vuotias Veikko Matilainen makasi parisen viikkoa sitten kotonaan hierojan käsittelyssä, kun tuttava soitti.

– Kehotti katsomaan sotaveteraaniliiton sivuja, että siellä on sinulle jotain, Matilainen kertoo.

Olihan siellä. Sujuvasti nettiä käyttävä Matilainen ilahtui löytäessään kuvan postikortista, jonka hän oli lähettänyt isälleen rintamalta sunnuntaina 21. kesäkuuta 1942.

76 vuotta myöhemmin, marraskuussa 2018 Siilinjärven veteraaniväki tutki kirpputorin lahjoituksena saamia vanhoja kirjoja. Yhden välistä putosi kortti, jonka leimat paljastivat sotatantereelta lähetetyksi kenttäpostiksi.


Tilanhoitaja J. Matilaiselle Vesannon Jokelaan postitetun kortin lähettäjäksi oli merkitty stm. Matilainen, Kpk 1, 4974.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lähetyspaikka kortista puuttuu, eihän sota-aikaan voinut kertoa sijaintia. Oltiin vain ”siellä jossain” – tai tässä tapauksessa tarkemmin ”teltassa”.

”Kiitos paketista. Sain sen tänä iltana. Ei tänne ihmeitä kuulu, sataa ropottelee vain taas. Juhannuskin tulee niin pian ettei tämä kortti kerkiä onnittelemaan Isä-Jussin juhlapäiväksi. Tässä tulevat siis myöhästyneet onnittelut!

Kirjoitan heti Juhannuksen jälkeen. Terv. Veikko”

Tuohon aikaan juhannus oli arkipyhä eli sitä vietettiin Jussin päivänä 24. kesäkuuta. Selvä se, ettei Kusti polkenut sensuurin kautta kulkenutta posti rintamalta pieneen pohjoissavolaiseen kylään kolmessa päivässä.

Mutta että 76 vuotta? Pioneerirykmentissä palvellut sotamies Matilainen arvelee kortin tavoittaneen aikanaan isä-Jussin, mutta sittemmin kadonneen.

– Kortti on voinut olla kirjanmerkkinä. Meillä oli kotona evakkoja, ja asukkaat vaihtuivat paljon, Matilainen miettii selitystä.

Matilainen lähetti sotaveteraaniliitolle sähköpostia ja pian kortti löysi kotiinsa – oli kerta sitten ensimmäinen tai toinen.


Kortin kirjoittaminen ei ollut jäänyt Matilaisen mieleen. Ei ihme: aikaa on kulunut normimiehen ikä ja enemmänkin.

– Lähetin kortteja kotiin viikoittain, Matilainen muistelee.

Mitä saattoi olla paketissa, josta sotamies kotiväkeä kiitteli?

– Ruokaa yleensä. Voi olla, että kahvia. Sitä ei ois riittänyt kaikille, mutta sen verran annoin, että saivat nuuhkaista!

 

Olihan se nuorella iällä sellainen seikkailu.

Matilainen tallensi sotavuotensa niin kynällä kuin kameralla. Päiväkirjan ja 336 valokuvan kooste kertoo hienosti kohtalon vuosista.

Merkinnät löytyvät myös juhannukselta 1942. Ne paljastavat, että pioneeripataljoona 13 mukanaan 21-vuotias Matilainen majailivat Aunuksen Karjalassa, Latvan (Ladvan) kunnassa.

20.6.42 Työmaallamme olleesta vankiporukasta karkasi kaksi vankia. Illalla lähti 2. joukkue Tarsepoliin vahtiin.

Tarkistimme kaikki talot. Yön olin Ojasen kanssa vartiossa koulun 2. kerroksessa, josta oli hyvä tähystää.

21.6.42 Aamulla tulimme pois Tarsepolista. Sain paketin kotoa.

22.6.42 Tänään tulee kuluneeksi 1 vuosi Saksan–Venäjän sotaa. Olin tiellä työssä.

Kaksi kahden miehen partiota lähetettiin ajamaan karkureita takaa. Sain toisen paketin kotoa.

23.6.42 Töitä oli vain puoli päivää.

Iltapäivällä siivosimme teltta-aluetta ja laitoimme juhannuskoivuja. Illalla kokoonnuimme kentälle viettämään juhannusjuhlaa. Pieni kokkokin laitettiin.

Ohjelmassa oli yhteislaulua, pussijuoksua ym. Lopuksi keitimme komppanian päällikön kustantamat korvikkeet.

24.6.42 Juhannuksena oli oikein kaunis sää. Koko päivä oli vapaata.

Voi- ja juustoannos oli 3-kertainen. Päivällä oli mannapuuroa. Sain asukkailta ostaa maitoa.

Otin valokuvia. Illalla kävimme Latvassa katsomassa elokuvaa ”Kotityranni”. Kylä oli oikein komea näin kesällä.

– Kun etsin vankeja, avasin yhden rakennuksen oven. Se oli sauna, joka oli täynnä naisia, jotka alkoivat kirkua, Matilainen muistelee venäläiskarkurien etsimistä.

Matilainen selvisi sodasta haavoittumatta.

– Olihan se nuorella iällä sellainen seikkailu, Matilainen miettii.


Varsinaiseen taisteluun pioneerin ei tarvinnut osallistua onneksi kuin kahdesti. Yksikin kerta olisi voinut tosin olla liikaa, niin tiukkaan paikkaan Matilainen joutui.

– Ei henki siinä paljoa maksa, jos molemmilta puolilta kaatuu poikia ja itse jää keskellä henkiin. Sitä jää vaan ajattelemaan, että miksi kävi näin.

– Painajaisia en ole kuitenkaan nähnyt.

Aliupseeria Matilaisesta ei tullut. Kouluun piti kyllä mennä.

– Yksi kaunis ilta ei ollut komennuksia päällä, joten lähdettiin kaverin kanssa Kuorinkajärven rannalle keittämään korviketta.

– Yhtäkkiä aliupseerijoukkue kutsuttiin kokoon. Olimme yli kilometrin päässä ja juoksimme henkemme edestä. Ehdimme jonon hännille, mutta joukko laitettiin poikki edestämme, emmekä päässeet kouluun, Matilainen naurahtaa.