Kotimaa

Veijo, 69, laittoi Pekka Haaviston koville Caruna-kysymyksellään IS:n vaalitentissä – sai yleisöltä raikuvat aplodit

Julkaistu:

IS:n vaalitentissä pohdittiin myös edellisen hallituksen toimia.
Ilta-Sanomien Tule ja kysy -vaalitentissä yksi yleisökysymys nousi ainakin yleisön reaktion perusteella ylitse muiden. 69-vuotias sipoolainen Veijo Hämäläinen kysyi, tai pikemminkin piti puheenvuoron, sähköyhtiö Carunasta. Hämäläisen mukaan Fortumin sähköverkon myynti Carunalle vuonna 2013 oli katastrofaalinen virhe.

Hämäläiselle oli tentissä vastaamassa muun muassa silloinen kehitysministeri ja nykyinen vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto, joka oli mukana tekemässä päätöstä sähköverkon myynnistä.

Puheenvuoro koski sitä, kuinka hallitus salli Fortumin sähköverkon myynnin osin ulkomaalaisten käsiin kesällä 2013. Hämäläinen pohtii, myytiinkö Fortum alihintaan ja käytettiinkö kauppahinnan sopimisessa (2,55 miljardia euroa) puolueettomia asiantuntijoita. Hän kysyi myös, miksi valtio oli kaupassa niin passiivinen.


Viime eduskunnan oppositio kritisoi kauppoja jo vuonna 2013. Lisää kritiikkiä kauppa on saanut useita kertoja sen jälkeen, kun sähkön siirtohinnat ovat nousseet runsaasti. Sähkön siirtohinnat olivat torstaina myös Hämäläisen kritiikin keskipisteessä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hämäläisen puheenvuoro keräsi yleisöltä raikuvat aplodit.
Ensimmäisenä vastaamaan pääsi juuri Haavisto. Kritiikkiin mahdollisesti liian alhaisesta kauppahinnasta Haavisto totesi, että Carunan tarjous oli tuolloin suurin ja paras. Hän muisteli, että seuraava pöydällä ollut tarjous oli noin puolet pienempi kuin Carunan.

Haavisto myönsi, että sähkön siirtohinnat ovat nousseet. Hän totesi, että Carunalla, kuten myös muilla sähköyhtiöillä, on ollut velvoite haudata sähkökaapeleita maahan myrskyjä varten.


– Kaikki sähköjakeluyhtiöt ovat korottaneet hintojaan, vähän eri tahdissa. Näitä hintoja sääntelee sähkömarkkinalaki ja näitä voittoja säädellään sähkömarkkinalain kautta, Haavisto muotoili.

Haaviston lisäksi kysymykseen vastasivat Li Andersson (vas) ja Jussi Halla-aho (ps).

Andersson oli selvästi mielissään Hämäläisen esittämästä kysymyksestä. Hän pääsi toteamaan, kuinka vasemmistoliitto oli ainoa hallituspuolue, joka oli kauppoja vastaan vuonna 2013.

– Sain itse juuri sähkölaskun mökiltä, jossa sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto oli pitkälle yli 50, eli kyllä tämä on päättäjien tiedossa, Andersson totesi.

Halla-aho totesi, että yhteiskunnan strategisten toimien yksityistäminen on vaarallista, koska yhtiöiden tehtävä ei ole pohtia veronmaksajan ja yhteiskunnan etua, vaan tuottaa voittoa omistajilleen.


Hämäläistä Haaviston vastaus ei tyydyttänyt. Hän ostaa perustelun maakaapeloinnin kustannuksista vain osin, sillä sähköyhtiöt käyttävät edelleen rahaa myös uusien ilmajohtojen tekemiseen.

Kaupat on kuitenkin jo tehty, ja johtuivat sähkön siirtohintojen viimeaikaiset korotukset siitä tai eivät, sitä ei voi enää perua. Mitä Hämäläinen ehdottaa, että tilanteelle tehtäisiin?

Sähkömarkkinoita valvova viranomainen on Energiavirasto, jonka tehtäviin kuuluu lain mukaan esimerkiksi juuri siirtopalvelusta perittävien maksujen valvominen. Tällä hetkellä valvontajakso on neljä vuotta.

– Tätä voitaisiin päivittää niin, että seurattaisiin näitä hintoja vaikka kahden vuoden välein, jolloin nähtäisiin onko se korotus ollut kohtuullista, Hämäläinen ehdottaa.

Torstaisessa keskustelussa ei spekuloitu sitä, kuinka sähkön siirtohinnat olisivat kehittyneet, jos Fortum ei olisi myynyt sähköverkkoaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt