Savon Sanomien tiedon mukaan Ilmavoimien kohutussa Lemmenjoen vapaaehtoisessa kertausharjoituksessa ei ollut kyse vain sanallisesta sättimisestä.
Lehti kertoo, että Karjalan Lennoston entiseen komentajaan, eversti Markus Päiviöön kohdistuvissa rikosilmoituksissa mainitaan myös fyysisiä tilanteita, joiden vuoksi osa kurssilaisista oli jo kurssin aikana ottanut yhteyttä Ilmavoimien esikuntaan.
– Itse koin, että pahimmillaan hengenvaara oli tulossa vastaan, siteeraa yksi Savon Sanomien haastattelemista nimettömistä kurssilaista.
Päiviön toimintaan kuvaillaan ”simputukseksi”, jossa alkoholinkäyttö ei ollut pääosassa, vaan asenne ja kielenkäyttö olivat olleet epämiellyttäviä ja outoja koko viikonlopun ajan.
Savon Sanomat antaa yhden esimerkin: Päiviö oli komentanut ”taakse pois”, kun joukon takana oli enää kylmä Lemmenjoki.
Ilta-Sanomat on aiemmin kertonut omiin lähteisiinsä nojaten, että kolmipäiväisessä harjoituksessa Ilmavoimien Lapinmajalla vuonna 2017 Karjalan lennoston silloinen komentaja, eversti Markus Päiviö oli haukkunut ja sättinyt omaa henkilökuntaansa törkeällä tavalla, minkä jälkeen hän oli alkanut haukkua ja solvata myös harjoituksiin kutsumiaan vieraita.
Päiviön toimia tutkitaan nimikkeillä esimiesaseman väärinkäyttö, palvelusrikos ja kunnianloukkaus.
Vieraita oli 20, joista naisia yksi.
Kaikki kurssilaiset eivät tiettävästi jaa osan kurssilaisista kokemusta.