Kotimaa

Ambulanssikuski rattijuoppoili hälytysajossa – tuli sakot, meni kortti ja työpaikka

Julkaistu:

Ambulanssia hälytysajossa alkoholin vaikutuksen alaisena ajanut palomies on tuomittu sakkoihin Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
Tuomio tuli rattijuopumuksesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Päiväsakkoja palomiehelle määrättiin 65. Hänen tuloillaan sakkosumma on yhteensä 1 820 euroa. Ajokorttinsa mies menetti viideksi kuukaudeksi.

Tapaus sattui Etelä-Savossa marraskuussa viime vuonna. Oikeudelle kertomansa mukaan mies oli aloittanut alkoholin nauttimisen edellisenä päivänä ja jatkanut sitä aamuyön puolelle saakka.

Aamupäivällä hälytysajoon lähtiessään hän koki olleensa ajokuntoinen. Oikeudessa hän myönsi menetelleensä syytteissä esitetyllä tavalla.

Hälytysajo sujui vanhoilla pohjillakin vahingoitta. Hälytysajon aikana ambulanssin kyydissä ei ollut potilasta, ainoastaan työkaveri. Potilas kuljetettiin hoitoon tapahtumapaikalle tulleella toisella ambulanssilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Käräjäoikeuden mielestä palomiehen rattijuopumuksesta ei jäänyt epäilystä, vaikka hänelle ei oltu tehtykään verikoetta. Oikeus uskoi pelastuslaitoksen alkometriin, kahden todistajan kertomuksiin sekä syytetyn tunnustukseen. Oikeuden käsityksen mukaan ajon aikana kuljettajan veren alkoholipitoisuus on ollut vähintään 0,5 promillea.

56-vuotias palomies ei ole enää Etelä-Savon pelastuslaitoksen palveluksessa. Pelastusjohtaja Seppo Lokan mukaan työnantaja purki hänen virkasuhteensa tapahtuman seurauksena.