Mitä enemmän Ilmavoimien Lemmenjoen vapaaehtoisista kertausharjoituksista on tihkunut tiedustelutietoa julkisuuteen, sen todennäköisemmäksi on hahmottumassa tietty seminaaritaktinen tilannekuva.
Se lienee selvää, että oli oikeusprosessin lopputulos mikä tahansa, kaikki ei mennyt ohjesäännön mukaan, nimittäin armeijan epävirallisen sisäpalveluohjesäännön.
Vastuun kantaa tietysti viime kädessä komentaja, mutta voidaan esittää kysymys, olisiko alaisten pitänyt kantaa komentaja ajoissa pois? Otetaan esimerkki Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta, jota on totuttu pitämään johtamistaidollisena oppikirjana, joka toimii myös romaanina.
Siellä vietettiin kesäkuussa 1942 Mannerheimin syntymäpäivää, keskellä korpea, kuten Lemmenjokikin on, ja juhlien kyytijuomaksi oli valmistettu kiljua. Tästä oli se seuraus, että hiljaisen ja rehdin miehen maineessa ollut luutnantti Koskela muuttui aggressiiviseksi ja alkoi räyhätä kollegoille upseerikorsussa.
Kaikenlaista tuli sanottua. Muut upseerit eivät kuitenkaan jääneet solvauksiin makaamaan, vaan olivat heti tilanteen tasalla. Kaveria ei jätetty, munaamaan itseään. Koskela sidottiin neljällä vyöllä tiukaksi paketiksi, joka kannettiin miehissä telttaan, ja heittipä joku manttelinkin Koskelan päälle, jotta hänen oli aamulla somempi herätä.
Näin toteutui vanha suomalainen päivänkierto, joka on tiivistetty kansanviisauteen: Illalla otettiin hilpeänä kaljaa, aamulla oltiin kalpeana hiljaa.
Tässä vaiheessa luutnantti Koskela (3. oik) käyttäytyy vielä hövelisti, mutta kohta Marskin juhlakilju matkaansaattaa hänet upseerikorsuun ja sättiminen alkaa.
Näin olisi kenties pitänyt toimia Lemmenjoellakin. Eversti olisi pitänyt kapaloida ja teljetä omaan huoneeseensa. Vieraille everstin paketoiminen olisi ollut vain kiinnostava oheistapahtuma, eikä kenellekään olisi jäänyt paha mieli.
Aamulla olisi jatkettu kertausharjoituksen virallista ohjelmaa siitä, mihin oli jääty ennen kuin alettiin juomaan alkoholia.
Lemmenjoki-tyyppisiä kertausharjoituksia on järjestetty Suomessa maailman sivu teemalla hallittu viihde. Pitkällä tähtäyksellä ne vahvistavat maanpuolustushenkeä, lyhyellä tähtäyksellä väkevöittävät uloshengitysilmaa. Tietenkään kenenkään ei pitäisi juoda liikaa, ei vieraiden eikä etenkään isäntien.
Me kaikki tiedämme, moni omakohtaisestikin, että joskus raja tulee ylitettyä, ja seuraukset ovat ikäviä. Samalla tavalla voi kysyä, olisiko jatkosodassa kannattanut ylittää vanhaa rajaa, mutta se on jo toinen tarina.
Eräs IS:n haastattelema armeijalähde kertoo joutuneensa itsekin ”ohjaamaan” erään änkyröivässä humalassa olleen everstin Saabin takapenkille ja ohjeistamaan everstin autonkuljettajaa viemään herra eversti kotiin.
– Sitten on pahoiteltu ja pyydetty vierailta anteeksi ja tarjottu vielä yksi paukku, evp-upseeri kertoo.
– Varsinkin päätoimittajille, evp-upseeri lisää, ronskilla sotilashuumorilla.
Kerron nyt oman kokemuksen, josta on jo aikaa. Olin erään suuren suomalaisen yrityksen kutsumana seminaarimatkalla, jonne lähdettiin Helsingistä yöjunalla määränpäänä Kolari ja Ylläs. Juna ei olla vielä ohittanut Riihimäkeä, tai ainakaan Toijalaa, kun isäntämme oli haukkunut minut aivan lyttyyn.
Alkoholilla ei välttämättä ollut edes osuutta asiaan. Menin hyttiini nukkumaan ja mietin, mitähän tästäkin matkasta oikein tulee. Tuli ihan hyvä matka. Seuraavana iltana saunoimme jo sulassa sovussa.
Huonoa käytöstä ei tietenkään pidä puolustella. Mutta sellaista sattuu, kun ollaan tekemisissä räyhäjuomien kanssa. Eräästä viinasta sanottiin sen raikastavan hengityksen ja matkaansaattavan hövelin käytöksen, mutta se oli mainos. Usein käytös muuttuu matkan varrella. Se on inhimillistä.
Ainakin tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että Lemmenjoella ei sattunut mitään pahempaa kuin verbaalista sättimistä, jossa ei ole ollut mukana sovinistista elementtiä. Ketään ei lyöty. Kukaan ei ole loukannut itseään, ainoastaan loukkaantunut.
Seuraava aamu oli varmasti raskas. Sitä joutuu aina miettimään, mitä tuli tehtyä edellisenä iltana, mitä sanottua ja kenelle.
Joskus krapula voi olla niin ankara, että ensin pelkää kuolevansa siihen, sitten pelkää, ettei kuolekaan.
Sitten voi saada potkut.
Silloin pitää vain yrittää löytää tilanteesta jotain hyvää. Kuten, että huonomminkin olisi voinut käydä. Olisi voitu hypätä humalassa poroerotuspaikalla parkissa olleen Hornetin kuskinpukille, noustu taivaalle, pörrätty Lemmenjoen majan yllä, rikottu kiusalla äänivalli niin että vieraiden viinilasit olisivat särkyneet, ja lopuksi ammuttu huippukalliilla ohjuksella valtion omistama ulkohuussi tuhannen päreiksi.
Eli kaikki on suhteellista. Olisiko tämä Lemmenjoen tapaus niitä, joissa voisi antaa armon käydä oikeudesta?
Ilmavoimat on tietysti aselajina oma lukunsa. Nykyisin lentämisessä on ankara nollatoleranssi, mutta ei ole mikään salaisuus, että viime sodissa lennettiin myös promilleja veressä. Ja sodan jälkeenkin.
Ja vielä yksi asia pohdittavaksi. Ovatko seminaarityyppiset vapaaehtoiset kertausharjoitukset muuttuneet jo liian turvallisiksi? Eräänlaisiksi retriiteiksi? Vastaavatko ne enää sodan olosuhteita? Missä on vaaran tuntu?
Siksikö osanottajat yllättyivät, kun syksyn 2017 kertausharjoitus saikin yllätyskäänteen?
