Kotimaa

Bisquitin kolumni: Henkilökohtaista

Julkaistu:

Kolumni
Todellisuus on ihmiselle jännä paikka, jossa todelle voi tapahtua mitä tahansa.
”Ajokortti on viranomaistodistus, josta ilmenee, että ajokortissa kuvatulla henkilöllä on todellisuudessa ajo-oikeus, mutta se ei kelpaa viranomaistodistukseksi, että kortissa kuvattu ajo-oikeudellinen henkilö on todellisuudessa kortissa kuvattu ajo-oikeudellinen henkilö.”

Todellisuus on ihmiselle jännä paikka, jossa todelle voi tapahtua mitä tahansa.

Eräs todellisuuden kanssa parhaiten puliveivanneita on kirjailija Daniel Katz.

Hän onnistui jopa niin mahdottomassa asiassa, että pystyi tekemään romaanin, jonka henkilöhahmoilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa niin kuin heillä ei todellisuudessakaan ollut.

Katzin rinnalla joku Trump on pelkkä nöösipoika.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Romaanin todellisuus sikseen. Nimittäin juuri nyt paraikaa jossain valtion viranomaistoiminnan syvässä uumenessa uurastaa sekin luonnollinen henkilö (juridista tutkintoa hyvin arvosanoin kuitenkin epäillään), jonka tulkintaan identiteetistä ja logiikasta on ajo-oikeuden omaavan hallintoalamaisen tyydyttävä.

On pelättävissä, että ajo-oikeutta todistavaan asiakirjaan on tullut nyt rakennetuksi ominaisuus, joka voi pahimmassa tapauksessa toimia laukaisimena jopa dissosiatiiviselle identiteettihäiriölle.

Niinpä ei ole lainkaan suositeltavaa rakentaa minäkuvaansa tai perustaa identiteettiään pelkkään ajokorttiin tukeutuen.

Erityisesti on syytä karttaa tämmöisiä omaan olemukseen ja yksilöllisyyteen liittyviä pohdintoja tuolla liikenteessä oltaessa.

 

Vanhassa, nyttemmin aikansa eläneessä kahden sukupuolen järjestelmässä tultiin riittävällä tunnistustarkkuudella toimeen rationaalisilla kokonaisluvuilla.

Suomalaisen identiteetin viranomaispohja on ollut toimivuudessaan nerokkaan yksinkertainen. Normaaliproseduurissa yksittäiset kansalaiset rekisteröidään syntymän hetkellä numero- ja sukupuolijärjestyksessä naiset parillisilla ja miehet parittomilla luvuilla.

Järjestelmä on siis ollut toimiva, mutta onko näin myös jatkossa?

Jo pitkään oli tiedossa, että naisväellä, kuten aikanaan oli tapana väheksyvästi sanoa, oli omat epäilynsä järjestelmän neutraliteetista. Siinä, että juuri naisoletetut oli systeemissä parillistettu, nähtiin patriarkaatin tahmea kädenjälki.

Nyt voi jo pitää kutakuinkin varmana, että myös ajokortti – vaikka onkin sinänsä vain todistus ajo-oikeudesta – tulee vastaisuudessa muuttumaan myös yksilöintitietojen osalta.

Vanhassa, nyttemmin aikansa eläneessä kahden sukupuolen järjestelmässä tultiin riittävällä tunnistustarkkuudella toimeen rationaalisilla kokonaisluvuilla.

Sen jälkeen sukupuolinen moninaisuus on lisääntynyt, ei nyt ihan potensseissa, mutta maallikkohavaintojen mukaan runsastunut kuitenkin lukumääräisesti. Normaalinumeroilla ei kohta enää pärjätä, tarvetta alkaa olla jo imaginaariluvuille.

Tilanteeseen kannattaa varautua ajoissa. Myöhässä ollaan, kun tamperelainen naisoletettupari vie esikoistaan rekisteröitäväksi, ja virkailija kysyy, että mitä merkataan.

Siihen molemmat kuin yhdestä suusta:

– Ei tehrä tästä ny heteroo!

Kirjoittaja kertoo laatineensa yllä olevan tekstin eeppisen jäätävän miesflunssan rampauttamana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Syksyllä havaittu radio­­aktiivinen päästö saattoi olla peräisin luultua pahemmasta INES 5 -tason turmasta
      Ulkomaat
    3. AFP: R&B-laulaja Chris Brown vapautettu ilman syytettä Ranskassa – väitettiin syyllistyneen raiskaukseen
      Viihde
    4. Huumeparoni El Chapon puolustus­asianajajan matalalla äänellä lausumat sanat käynnistivät spekulaatiot: ”Se olisi ennenkuulumatonta”
      Ulkomaat
    5. Nuorten MM-kultamitalisti loukkaantui pahannäköisesti SM-liigassa – Jukka Rautakorvella selvä näkemys tilanteesta
      SM-liiga
    6. Tunti sitten
    7. Lottoaja oli lunastamassa voittoaan, kun hänellä välähti – voittokuvasta tuli somehitti: ”Olen yllättynyt, ettei kukaan muu ole tehnyt tätä”
      Viihde
    8. Uusi paljastuskirja Valkoisesta talosta – Trumpin ex-avustaja kuvailee ilmapiiriä kaoottiseksi ja vilpilliseksi
      Ulkomaat
    9. Eduskuntaan pyrkivä rehtori pisti koulun oppilaat liimaamaan vaalimainoksia Alajärvellä – ”Siinä oli enemmän innostusta kuin harkintaa”
      Kotimaa
    10. Kuvat ja video: Osa Niagaran putouksista jäätyi paukkupakkasissa – maisema kuin Disneyn sadusta
      Ulkomaat
    11. Kommentti: Ville Niinistö on kuin Soinin ”vanha isäntä Reinoissa” – ja se on ongelma Pekka Haavistollekin
      Politiikka
    12. 2 tuntia sitten
    13. Olli Herman bongasi uuden rakkaansa sosiaalisesta mediasta: Tällaiset olivat rokkikukon ja ”kakkukaunottaren” ensitreffit
      Viihde
    14. Näytä lisää