Kotimaa

Yksitoistavuotias Helmi halusi auttaa syöpälapsia – piti päänsä ja leikkasi hiuksensa

Julkaistu: , Päivitetty:

Hyväntekijä: Helmin,11, hiuksista tehdään peruukkeja syöpää sairastaville lapsille.
Idea hiusten leikkauttamisesta putkahti 11-vuotiaan Helmi Henrikssonin mieleen yllättäen viime vuonna.

Toisten ihmisten auttaminen on Tammelassa perheensä kanssa asuvan Helmin sydäntä lähellä. Päätös hiusten lähettämisestä hyväntekeväisyyteen olikin helppo.

Viime viikolla Helmin pitkät ja vaaleahkot hiukset tipahtivat kampaamon lattialle. Hiukset kerättiin talteen ja ne lähtevät pian postissa Britanniaan, Little Princess Trust-säätiölle. Säätiö lahjoittaa aidoista hiuksista tehtyjä peruukkeja syöpää sairastaville lapsille.

– Tuli tunne, että haluan auttaa ja lähettää hiukset, Helmi tiivistää mietteensä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Uusi hiustyyli tuntuu hyvältä.

– Kalju on paljon kivempi kuin pitkät hiukset. Helmi ei enää aio kasvattaa hiuksiaan pitkiksi. Hän kuitenkin myöntää, että hiuksettomuus oli aluksi hieman outoa.

– Pää on palellut ulkona. Olen saanut kuitenkin luvan pitää pipoa päässäni koulussa.


Helmin kutrit ovat olleet lähes aina pitkät, joten ulkonäkö muuttui suuresti.

Koulukaverit olivat aluksi yllättyneitä Helmin päätöksestä. Yllättyneisyys vaihtui kuitenkin nopeasti kehuiksi.

– Hän on nyt ihan erinäköinen. Neidille tuli ainakin kuusi vuotta lisää ikää hiusten lähdettyä. Hän ei ole enää pikkutyttö, Helmin äiti Piritta Henriksson puolestaan naurahtaa pian 12 vuotta täyttävän tyttärensä uudesta tyylistä.

 

Helmin teko oli todella rohkea.

Helmi ilmaisi äidilleen halustaan leikata hiuksensa noin puoli vuotta sitten. Äiti piti ideaa aluksi päähänpistona.

– Mietin, mahtaako hän oikeasti haluta leikkauttaa hiuksensa.

Äiti halusi varmistaa, että Helmi oli varma päätöksestään, joten kampaamokäyntiä pitkitettiin alkuvuoteen. Helmin päätös ei kuitenkaan muuttunut missään vaiheessa.

– Hän kyseli jatkuvasti, että koska varaan hänelle ajan. Kun Helmin isäpuoli lähti parturiin, Helmi ilmoitti, että nyt varataan samalla myös hänelle aika.

Henriksson kertoo olevansa ylpeä tyttärestään.

– Helmin teko oli todella rohkea, äiti kehuu.

Myös Helmin hiukset Forssan Hairlekiini-parturi-kampaamossa leikannut Emilia Rantanen ihailee hienoa tekoa. Rantanen kertoo sen kuitenkin yllättäneen kokeneen kampaajan täysin.

– Hän istui penkkiin ja hiukset ylsivät pyllyyn asti. Kysyin hänen toiveistaan, johon hän vastasi, että kaikki hiukset pois. Naurahdin siihen ja valahdin varmaan ihan punaiseksi hämmennyksessä.

Rantanen kysyi vitsiksi olettamansa toiveen jälkeen uudestaan, että lyhennyttäisiinkö hiuksia esimerkiksi 10–15 senttiä.

Helmi halusi kuitenkin leikkauttaa hiuksensa kokonaan pois.

Kampaaja varmisti vielä tytön äidiltä Helmin päätöksen. Sitten hiukset saivat kyytiä.


Rantanen kertoo, ettei ole koskaan aiemmin leikannut ketään täysin kaljuksi samasta syystä. Hän muistaa vain tapauksia, joissa aikuiset ovat luovuttaneet osan hiuksistaan hyväntekeväisyyteen.

Helmin leikatut hiukset olivat noin 60 senttiä pitkät. Kampaaja uskoo, että määrästä saa tehtyä useampia peruukkeja hiuksensa menettäneille lapsille.

Ensimmäisenä Helmin kauniista teosta uutisoi Forssan lehti.

Korjattu 10.1. klo 9.15 kampaajan nimi Emmistä Emiliaksi.