Väestökadon kurittaman Savonlinnan ahdinko pahenee: Nuoret joutuivat kadulle ja kaupungin henkilöstö yt-neuvotteluihin - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Väestökadon kurittaman Savonlinnan ahdinko pahenee: Nuoret joutuivat kadulle ja kaupungin henkilöstö yt-neuvotteluihin

Lumi peittää Savonlinnan kaupungin Sääminkitalon nuorisotilaan johtavat portaat. Tila jouduttiin vuodenvaihteessa sulkemaan kaupungin henkilöstösäästöjen takia.

Lumi peittää Savonlinnan kaupungin Sääminkitalon nuorisotilaan johtavat portaat. Tila jouduttiin vuodenvaihteessa sulkemaan kaupungin henkilöstösäästöjen takia.

Julkaistu: 6.1.2019 12:38

Opettajankoulutuslaitoksensa syksyllä Joensuulle menettäneen Savonlinnan talousahdinko puree jo kaupunkilaisten palveluihin. Ensimmäisten joukossa sen saavat tuntea oopperakaupungin nuoret.

Savonlinnan kaupunki on joutunut vuodenvaihteessa sulkemaan kolme neljästä nuorisotilastaan, joiden pyörittämiseen sillä ei ole enää henkilökuntaa. Syynä ovat kaupungin henkilöstösäästöt.

Perjantaina kaupunginhallitus puolestaan päätti käynnistää henkilöstönsä kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Ne koskevat kaikkia noin tuhatta kaupungin palkollista.

Nuorisotilojen sulkeminen on välitön seuraus yhteistoimintaneuvotteluista.

Toimintaa nuorisotiloissa on ylläpidetty määräaikaisen henkilökunnan voimin, mutta heidän määräaikaisuutensa päättyi vuodenvaihteessa.

Kaupungin nuorisotoimi oli joutua kokonaan tuuliajolle viime vuoden helmikuussa, jolloin siitä vuosikaudet ostopalveluna huolehtinut Savonlinnan seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry. ajautui konkurssiin.

Kaupunki otti huolehtiakseen nuorisotoiminnasta ja palkkasi neljä yhdistyksen nuoriso-ohjaajaa määräaikaisiin työsuhteisiin. Kahdelle niistä on saatu jatkoa, mutta kahdelle ei.

Kaupungin vapaa-aikatoimelle ei sen päällikön Simo Rädyn mukaan jäänyt muuta mahdollisuutta kuin panna lappu nuorisotilojen luukulle. Yhteistoimintaneuvottelujen kestäessä määräaikaiset työsopimukset ovat katkolla ensimmäisinä.

Jäljelle jäävä henkilökunta keskittyy Rädyn mukaan nyt muun muassa nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään Ankkuri-toimintaan ja päihdetyöhön sekä koulunuorisotyöhön.

Nuoriso kadulle

Savonlinnalla on nuorisotilat kaupungin keskustassa, Punkaharjulla ja Kerimäellä. Kaupungin toiminta niissä on nyt lopetettu. Punkaharjulla seurakunta järjestää toimintaa yhtenä iltana viikossa, samoin Savonrannalla.

Vapaa-aikapäällikkö Räty on tilanteesta hyvin harmissaan.

– Etenkin Punkaharjulla toiminta on ollut vilkasta. Sinne on toivottu sitä jopa lisää. Keskustassakin toiminta alkoi Nuorisotoiminnan tukisäätiön konkurssin jälkeen elpyä ja nuoret kotiutua uuteen toimintatilaansa.

Joutuvatko nuoret nyt kaupungin henkilöstösäästöjen vuoksi kadulle?

– Sitähän se valitettavasti käytännössä tarkoittaa, Räty huokasi Ilta-Sanomille.

Hän ei perjantaina pystynyt arvioimaan, kuinka kauan tilat ovat kiinni.

Väestökato kiihtyi viime vuonna

Savonlinnan kaupunki joutuu sopeuttamaan talouttaan lähivuosina rajusti. Tuorein osasyy talousahdinkoon on Itä-Suomen yliopiston päätös siirtää opettajankoulutus Joensuuhun. Sen myötä Savonlinna menetti viime elokuussa kerralla noin 800 opiskelijaa ja toista sataa yliopiston työntekijää.

Kaupunginvaltuuston joulukuussa hyväksymän taloussuunnitelman mukaan kaupungin henkilöstömenoja leikataan tänä vuonna 0,3 miljoonalla ja kolmena seuraavana vuonna 1,5 miljoonalla eurolla kullakin.

Tänä vuonna säästöön riittää henkilöstön luonnollinen poistuma, tuleviin tarvitaan muutakin.

Savonlinnan väestökato kiihtyi viime vuonna rajusti.

Marraskuun loppuun mennessä kaupungin väkimäärä väheni lähes tuhannella hengellä. Savonlinnan ja sen neljän ympäristökunnan 1 200 hengen väestökato on yli puolet koko Etelä-Savon maakunnan väestötappiosta.

Väestökadon seurauksena muiden muassa kaupungin omistamat vuokrataloyhtiöt ja opiskelija-asuntoyhtiö ovat ajautuneet syviin talousvaikeuksiin.

Viime vuonna kaupungissa purettiin toista sataa vuokra-asuntoa. Talojen purkajille töitä riittää jatkossakin, sillä rajuimpien laskelmien mukaan purku-uhan alla on kaikkiaan vielä jopa noin 500 asuntoa.

Tuoreimmat osastosta