Energiamiljardööri Mika Anttonen taistelee ilmastonmuutosta vastaan – ”Omatuntoni sanoo, että näin pitää tehdä”

Julkaistu:

Puheenaihe
St1-miljardööri Mika Anttonen on sijoittanut ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun ehkä enemmän kuin kukaan muu suomalainen.
Tietokoneen näytöllä välähtää Mika Anttonen saapuneen sähköpostin merkiksi. Suostuuko hän haastatteluun?

Kunhan pysytään mun työasioissa, niin kyllä. Mihinkään jouluhaastatteluun en oikein taivu. Ongelmaksi voi tulla aikataulu.

Tapaaminen sovitellaan viikon päähän joululounaan merkeissä. Anttonen saapuu haastatteluun täsmällisesti. Alkuun työjärjestyskeskustelu: Syödäänkö kinkkua ennen vai jälkeen haastattelun?

– Tehdään työt ensin. Onko sinulla muuten vettä, Anttonen kysyy haastattelun alkajaisiksi.

Ennen kuin ehdin avata baarikaappia, Anttonen on jo vessassa valuttamassa kraanavettä lasiin.

– Tämä kelpaa ihan hyvin, edellispäivänä 52 vuotta täyttänyt mies hymyilee leveästi.

Ei erityiskohtelua. Kuin kuka tahansa meistä. Näin evästi Anttosen opiskelijapolitiikasta, teekkarien ylioppilaskunnan puheenjohtajana, muistava nainen ennen haastattelua.

– Sosiaaliset kysymykset ovat sydäntä lähellä. Valmis keskustelemaan, vaikka vastapuoli edustaisi ihan toisenlaisia arvoja ja näkemyksiä. Arvasin, että kuulen hänestä vielä, nainen naurahtaa.

Niin kävi. Talouslehti Forbesin miljardöörilistalla Anttosen kohdalla lukee vaurauden lähteenä itse tehty. Vaurautta on arviolta 1,7 miljardia. Hänellä voisi kuvitella olevan parempaakin tekemistä kuin juoda taskulämmintä kraanavettä hotellihuoneessa jouluviikolla. Miksi Anttonen haluaa puhua visioistaan ja ennen kaikkea panna tarmoaan ja rahojaan likoon ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön?

– Omatuntoni sanoo, että näin pitää tehdä. On rikkaiden länsimaiden velvollisuus etsiä ratkaisua, että nykyinen elämänmenomme voisi jatkua, Anttonen sanoo.

Hän hörppää kraanavettä lasista. Ei muovipullosta, jonka olen nostanut baarikaapista. Ei erityiskohtelua.

Ilmastonmuutoksesta on puhuttu päättyvän vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Moni saa sen ympärille kehittyneestä koneistosta elantonsa. Syntyy paljon raportteja virkatyönä ja järjestöissä, aikaansa seuraavat poliitikot ottavat asiaan kantaa.

Ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä tehtävälle työlle on usein tyypillistä, että sen nimissä tehtäville päätösesityksille ei ole laskettu hintalappua. Käytännön toimien hahmottelu jää yleensä vision tasolle tyyliin ”liikenteestä tulee hiiletöntä”. Ilmastokeskustelun julistuksenomaisuus vaivaa, ehkä hieman jopa ärsyttää ratkaisukeskeistä diplomi-insinööri Anttosta, joka on tottunut toimimaan.

Hänen perustamallaan St1-energiayhtiöllä on käynnissä kolme konkreettista hanketta, joiden tavoite oli hillitä ilmastonmuutosta eri sektoreilla. Yhteistä niille on, että onnistumisesta ei ole takeita.

Varmaa on vain, että ne maksavat satoja miljoonia. Eräiden arvioiden mukaan St1:n Kajaanissa sahanpurusta bioetanolia valmistavan laitoksen kehittely ja Espoon geotermisen voimalan rakentaminen ja monet muut hankkeet ovat keventäneet kassaa satoja miljoonia euroja. Niiden lisäksi Anttonen kehittelee globaalia järjestelmää, jossa ilmakehän hiilidioksidia sidotaan Saharassa kasvatettaviin metsiin.

Kehityshankkeisiin palaneet sadat miljoonat eurot olisi voinut maksaa osinkoina osakkeenomistajille, mutta Anttonen on halunnut sijoittaa ne ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tuskin yksikään toinen ihminen Suomessa on sijoittanut ilmastomuutosta torjuvien ratkaisujen kehittämiseen yhtä paljon kuin St1:n hallituksen puheenjohtajavaltaa käyttävä Anttonen, joka omistaa yhtiöistään yli 80 prosenttia.


Koska Anttonen polttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen omaa rahaa, kannattaa häntä monen mielestä kuunnella. Edellisellä viikolla Anttonen oli pääministerin ilmastoseminaarissa puhumassa 170 päättäjälle kunnianhimoisimmasta projektistaan eli ilmakehän hiilidioksidin sitomisesta Saharaan perustettaviin hiilinieluihin eli metsiin. Anttosen viesti on kirkas: ilmastonmuutoskeskustelu on ajautunut raiteille, jotka uhkaavat viedä meidät umpikujaan.

– Yhtä tärkeää kuin on puhua päästöjen vähennyksestä on puhua siitä, miten hiilitä poistetaan ilmakehästä, hän sanoo ja vetää esiin ilmastoseminaarissa näyttämänsä kaavion.

Siinä on kaksi nuolta, hiilen sidonta ja hiilen päästöt. Toinen osoittaa maanpintaan ja tarkoittaa kasvien kykyä sitoa hiiltä. Nuolen kohdalla on numero 123, siis gigatonnia. Taivaalle osoittavan nuolen eli fossiilisten polttoaineiden ja sementtiteollisuuden päästöjen kohdalla on luku 8 gigatonnia. Kasveilla on siis merkittävä kyky sitoa hiiltä pois ilmakehästä, ja ihminen voisi omilla toimillaan merkittävästi lisätä tämän hiilinielun toimintaa.

Tällainen ajattelu on myrkkyä monelle, koska sen katsotaan tarjoavan mahdollisuuden väheksyä ja vitkutella fossiilisista polttoaineista luopumista. Osin kyse on siis ideologisesta vastustuksesta, vaikka sellaisesta Anttonen ei tahdo puhua.

– Yritän olla sortumatta muiden mollaamiseen, vaikka minua arvostellaan usein siitä, että olen öljybisneksessä ja ajaisin omaa etua. Mutta olen kyllä iloinen, että IPCC:n uusimassa raportissa hiilinielujen merkitystä korostettiin.

 

Yhtä tärkeää kuin on puhua päästöjen vähennyksestä on puhua siitä, miten hiilidioksidia poistetaan ilmakehästä.

Anttonen on luonut uransa bisnesmaailmassa. Siksi hän tietää, miten markkinoiden logiikka toimii ja miten käytännönläheistä ihmisten kulutuskäyttäytyminen pohjimmiltaan on. Anttonen tuntee huolta siitä, miten väistämättä edessä olevat ilmastonmuutoksen vastaiset toimet saadaan ajettua läpi oikeassa elämässä eikä vain raporteissa.

– Pitää pystyä tekemään päätöksiä, jotka ovat hyväksyttävissä. Ilmastonmuutoksen torjunnalle myönteinen ilmapiiri voidaan kuitenkin tärvellä tuomalla esiin epärealistisia tai huonosti toimivia keinoja, Anttonen sanoo.

Esimerkkinä puolitiehen jääneestä ilmastonmuutoksen vastaisesta virkatyöstä käy liikenne- ja viestintäministeriön joulun alla julkaisema toimenpideohjelma hiilettömään liikenteeseen pääsemisestä. Raportin monet toimintalinjat näkyy olevan kopioitu suoraan IPCC:n hallitusten välisestä ilmastoraportista. Siinä ei luonnollisesti voi olla yksittäisen valtion tasolle vietyä vaikuttavuusarviointia, mutta kansallisessa suunnitelmassa sellainen pitäisi realistisuuden nimissä olla. Muuten toiveet uhkaavat jäädä kuolleiksi kirjaimiksi.


Esimerkiksi Anttonen ottaa raportissa esitetyt kasvuluvut sähköautojen valtavalle yleistymiselle, jotka ovat kummeksuttaneet muitakin. Sähköautojen hinnan toistellaan laskevan voimakkaasti lähivuosina.

– Miksi kukaan ostaisi sähköautoa nyt, jos muutaman vuoden kuluttua sen saisi merkittävästi halvemmalla? Eiväthän ihmiset niin toimi.

No laitetaan sitten sähköauton hankinnalle reipas tuki, jota tapaa on käytetty ulkomailla, erityisesti Norjassa. Mutta onko se sosiaalisesti oikein ja hyväksyttävissä? Anttosen mielestä ei.

– Vain murto-osa suomalaista pystyy ostamaan uuden auton. Onko reilua, että yhteiskunta tukisi tämän varakkaimman osan autonhankintaa? Vai olisiko pyrittävä suuntaamaan tuki jollain toisella tavalla hiilidioksidin määrän vähentämiseen esimerkiksi parantamalla hiilen sitomista; vaikka Saharaa metsittämällä, Anttonen kysyy.

Hänen mukaansa jo pelkästään Euroopan sisällä 50 eurolla voidaan saada yhden tonnin CO2-vähennys ilmakehästä hiilinieluja kasvattamalla. Se vastaa noin 270 diesellitran polttamisesta tulevaa hiilidioksidimäärää, jolla ajelisi noin 5 500 kilometriä vuodessa eli karkeasti kolmanneksen suomalaisen keskivertoautoilijan ajoista.

Anttosen mukaan ideologisen lähestymistavan sijasta ilmastonmuutoksen torjunnassa olisi otettava ohjenuoraksi käytännönläheisyys, joka johtaa resurssien tehokkaaseen käyttöön. Kun helpot keinot on käytetty, kuten Suomessa, viimeisten hiilidioksiditonnien poistamisen hinta kasvaa voimakkaasti. Siksi resursseja kannattaisi suunnata sinne päin maapalloa, missä ne tuottavat ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta parhaan vaikutuksen.

– Ilmakehän kannalta on aivan sama, missä hiilidioksidi vähennetään, Anttonen sanoo.
  • Lue lisää: Kommentti: Uudenvuoden toive koko planeetalle
Maapallon väestöstä 60 prosenttia elää alle kuudella eurolla vuorokaudessa. Kun rikkaille länsimaiden ihmisille tekee tiukkaa ostaa kalliina pidettyjä sähköautoja, niin kynnys on kehittyvissä maissa oletettavasti tätäkin korkeampi.

Anttosen mukaan ilmastonmuutoksen vastaisen kamppailun onnistumisen kannalta on pelottavaa, miten keskeiseen rooliin liikenteen sähköistämisen onnistuminen on nostettu. Ja miten hataralla pohjalla lepäävät toiveet sähköautojen yleistymistä rajoittavien pullonkaulojen ratkeamisesta. Epävarmuus liittyy erityisesti akkumetalleiden saatavuuteen ja niiden hintakehitykseen.

Sähköautoteollisuus on ollut haluton kertomaan, mikä akkumetallien osuus on auton hinnasta. Siksi alan tulevaisuudesta kiinnostuneet ovat joutuneet turvautumaan poikkeuksellisiin keinoihin.

– Sveitsiläinen UBS-pankkijätti puratti yhden sähköauton akun alkutekijöihinsä saadakseen tietoa, Anttonen kertoo.

Pankki tiesi, että sähköauton akussa yhden kilowattitunnin kapasiteetin hinta on noin 200 dollaria. Kukin kilowattitunti mahdollistaa viiden kilometrin ajon.

Kun akku oli purettu ja sen materiaalit analysoitu, huomattiin, että metalliraaka-aineiden osuus akun hinnassa oli yli kolmannes, 77 dollaria kilowattitunnin kapasiteetista.

 

On rikkaiden länsimaiden velvollisuus etsiä ratkaisua, että nykyinen elämänmenomme voisi jatkua.

Akkumetalleilla on siis keskeinen rooli sähköauton hinnanmuodostuksessa. UBS arvioi kesällä 2018, kuukausia ennen IPCC:n raportin ilmestymistä, että sähköautojen akkujen keskeisen pääraaka-aineen litiumin tuotannon pitää kasvaa 3 000 prosenttia ja koboltin 2 000 prosenttia, jos polttomoottoriautot aiotaan korvataan sähköautoilla.

– On vaikea uskoa, että kysynnän kasvaessa akkuraaka-aineen hinnat laskisivat. Yleensä käy päinvastoin, Anttonen sanoo.

Suomessa esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriö uskoo, että 2025 sähköautojen hinta laskee merkittävästi.

– Olen yrittänyt kysyä, mihin oletus sähköautojen hintojen laskusta perustuu. Vastaus on ollut, että teknologia kehittyy.

Tällainen vastaus saa Anttosen tuskastumaan. Häntä tuntevien mukaan miehellä ei ole vaikeuksia käydä keskustelua eri näkökantoja edustavien kanssa, mutta hän odottaa, että mielipiteet perustellaan.

– Jos oletus sähköautojen hintojen voimakkaasta laskusta toteutuu, niin miksi ei voi odottaa sitä Suomessa ja käyttää säästyvät varat hiilensidonnan kehittämiseen, hän kysyy.

Anttosen mielestä Suomella on varaa tehdä ilmastopolitiikassa myös omia kansallisia ratkaisuja.

– On aivan selvää, että erilaisilla alueilla pitää ottaa käyttöön erilaisia toimenpiteitä. Suomalainen metsänkäyttö kelpaa kansainväliseksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen kannalta kestävästä metsäpolitiikasta. Meidän pitää olla ylpeitä siitä, miten olemme metsiämme hoitaneet, Anttonen sanoo.


Kaikki kansainväliset järjestelyt eivät Anttosen mukaan ole osoittautuneet niin tehokkaiksi tavoiksi hillitä ilmastonmuutosta kuin on toivottu. Esimerkkinä Anttonen käyttää uusiutuvan dieselpolttoaineen jakeluvelvoitetta.

– Me ostamme Ruotsin markkinoille Kiinasta ravintoloista kerätystä paistinrasvasta valmistettua uusiutuvaa HVO-dieseliä. Se maksaa meille 220 euroa jokaista vähennettyä fossiilista hiilidioksiditonnia kohti. Keskiverto Svensson maksaa sen hinnan kiltisti polttoainepumpulla.

– Voisimme käyttää tuon saman kuluttajalta kerätyn rahan esimerkiksi Saharan metsittämiseen, jolla sidottaisiin hiiltä ilmasta, eikä tankkilaivojen tarvitsi seilata fossiilisilla polttoaineilla Kiinan ja Ruotsin väliä. Ilmastonmuutoksen kannalta on kuitenkin aivan sama, käytetäänkö uusiutuva diesel Kiinassa vai Ruotsissa kulkevassa autossa.

Anttosen St1 on maailman suurin HVO-dieselin jakelija maailmassa, sillä maailman uusiutuvan dieselin tuotannosta 40 prosenttia käytetään Pohjoismaissa.

– Tottahan sillä voisi retostella, mutta ei siinä ole mitään mieltä. Ratkaisu on jossain muualla, Anttonen sanoo.

Puhutaan vielä keskeneräisistä projekteista. Mitä niille kuuluu?

– Espoossa geotermisen voiman suhteen teemme nyt mallinnuksia, joilla pyrimme löytämään parhaan suunnan, johon maanpintaan palaavan veden paluureikä kairataan.

Työhön tarvittava ohjattava pora on nyt muissa töissä Englannissa, mutta kesällä se palaa tekemään viimeisen urakkansa. Sitten, joskus ensi vuoden lopulla, selviää, voiko geoterminen energia olla ratkaisu kaukolämmön tuottamisessa Suomessa.

Sahanpurusta moottoripolttoaineeseen sekoitettavaa etanolia tuottavan pilottilaitoksen kehittely jatkuu Kajaanissa.

– Tarkoitus on löytää etanolin valmistuksen yhteydessä syntyville sivuvirroille mielekkäät käyttökohteet. Se on edellytys sille, että tuotanto voi olla skaalattavaa, Anttonen sanoo.

Sivutuotteet kuten tärpätin voisi polttaa, mutta se ei ole taloudellisesti järkevää.

– Maksamme sahanpurusta sen polttoarvon verran, joten sivuvirroille pitäisi pystyä kehittämään jotain arvokkaampaa käyttöä.

Anttonen on innostava puhuja. Pari tuntia on vierähtänyt kuin siivillä. Mitenkäs se alussa sovittu jouluateria?

Anttonen vilkaisee kelloaan.

– Pahastutko, jos jätämme se väliin? Olen sopinut tapaamisen Kumpulassa Ilmatieteen laitoksella Markku Kulmalan kanssa, enkä haluaisi myöhästyä.

Kulmala on Suomen johtava ilmakehätieteen asiantuntija. Miehiä yhdistää yhteinen hanke: he pyrkivät luomaan kansainvälisesti hyväksytyn mittausmenetelmän metsien hiilen sidonnalle.

Se kuulostaa suurelta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta.

Jätetään kinkku pöytään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt