Suomenlahti yllätti 1959: Pernajan ulkosaaristoon ajautui kuollut pingviini, joka katosi yhtä mystisesti kuin se oli saapunut

Julkaistu: , Päivitetty:

Mistä se tuli, mihin se meni?
Mikä ero on Ruokolahden leijonalla ja Pernajan pingviinillä? Valokuva. Pingviini on totta. Leijonan tietävät kaikki, pingviiniä ei muista juuri kukaan.

Juhannuksena 1959 Suomenlahti yllätti. Meri toi pingviinin rantaan Pernajan ulkosaaristossa Aspskärissä. Löytökesänä ilmestyi muutama lehtijuttu. Sitten pingviini unohtui. Missä se on nyt?

Kun IS yritti yltää mysteeripingviinin jäljille, kohtasimme yllätyksiä. Yhdeksi avainhenkilöksi paljastui Orrengrundin luotsiaseman luotsivanhin Anton Forsell, joka ei ollutkaan kuka tahansa luotsi.

Marraskuussa 1917 nuori Anton Forsell oli Aspskäristä lounaaseen sijaitsevalla Hamnskärillä vastassa saksalaista sukellusvenettä UC 57, joka toi Suomeen aseita, räjähteitä, radioita ja kahdeksan jääkäriä, joista parhaiten tunnetaan Gustav Hägg­lundin isä Woldemar Hägglund ja Mannerheim-ristin ritari Einar Wihma. Forsell nousi ulkomerellä sukellusveneeseen ja luotsasi sen purkupaikalle. Mutta ei uppouduta nyt pingviinin taustoihin.


Tarina 59 vuoden takaisesta mysteeripingviinistä sai äskettäin uuden alun, kun porvoolainen luokanopettaja Staffan Weckman julkaisi Östra Nylands fågel- och naturskyddsförening ry:n Facebook-sivuilla kellastuneen lehtileikkeen kaukaisen vieraan rantautumisesta Aspskärin linnustonsuojelualueelle. Silloin oltiin Pernajassa. Nyt se kuuluu Loviisaan.

– Löysin leikkeen käydessäni läpi isäni säästämiä papereita, Weckman kertoo.

 

Jostain se oli ajelehtinut. Tuore vainaja, hyväkuntoinen.”

Lehtileike on päivätty 18.7.1959. Kuvassa pingviiniä pitelevät pystyssä paljasjalkainen opiskelija Tapio Norha, joka kerrotaan pingviinin löytäjäksi, ja kuvatekstissä neidiksi tituleerattu Maija-Liisa Korpi.

IS:n tavoittama Norha, 79, muistaa totta kai tapauksen. Parikymppinen biologian opiskelija oli Aspskärillä kesätöissä luonnonsuojelualueen vartijana.

– Olin tavanomaisella kierroksella, kun löysin sen rannasta. Jostain se oli ajelehtinut. Tuore vainaja, hyväkuntoinen.

Vain kaulassa oli naarmuja.


– Joku viisaampi olisi tunnistanut lajinkin, Norha uskoo. Maailman kaikki parikymmentä pingviinilajia elävät eteläisellä pallonpuoliskolla, pohjoisimmat Päiväntasaajalla Galapagos-saarilla.

– Arvelin, että se oli nakattu mereen joltain laivalta. Väylä menee läheltä.

Miten syntyi lehtiuutinen?

Sattuma oli heittänyt pingviinin jälkeen saareen Asko Vuorjoen, lintuharrastajan ja aloittelevan lehtimiehen. Tai ei sattuma. Aspskär oli Vuorjoen mielipaikkoja.

– Asko otti kuvan, jossa minä ja Askon rouva pitelemme sitä, Norha kertoo.

Vuorjoki ei voi enää kertoa. Sairaskohtaus kuusi vuotta sitten vei puheen. Hän teki komean toimittajauran Uudessa Suomessa. Olisiko pingviinistä kertonut ensimmäisenä US, ei Östra Nyland?

Maija-Liisa Korvesta tuli vuonna 1962 Maija-Liisa Vuorjoki.

– Kovasti me silloin pohdimme, mistä se oli sinne tullut. Ei keksitty muuta kuin että se oli ollut jonkun merimiehen lemmikki, heittänyt veivinsä ja heitetty mereen.

Maija-Liisa Vuorjoki muistaa ensimmäisenä pingviinistä kertoneen: ei suinkaan Östra Nyland eikä Uusi Suomi, vaan, yllätys yllätys, Ilta-Sanomat!


– Asko oli siellä pari vuotta ennen kuin sai vakinaisen paikan Uudesta Suomesta.

Skuuppi löytyy pienellä hakemisella IS:n digitalisoiduista arkistosta. Päivä on 16. heinäkuuta, paikka etusivu alareunassa otsikolla Pingviini Suomenlahdessa.

– Kuvatekstistä olin närkästynyt. Norhan titteli oli opiskelija, minut oli laitettu neidiksi, vaikka olin kauppatieteiden ylioppilas, Maija-Liisa Vuorjoki naurahtaa.

Toimittajan nimeä ei ajan tavan mukaan kerrota, mutta selvästi uutinen on Vuorjoen kirjoituskoneesta. Hän kuvailee Aspskäriä asiantuntevasti ja kiinnittää huomiota yhteensattumaan. Aspskärin tunnuslajit ruokki ja etelänkiisla ovat kuin pingviinejä, mustavalkoisia, frakkiasuisia ja seisoskelevat porukalla pystyssä asennossa.


Vuorjoki varmisti, ettei pingviini ollut karannut Korkeasaaresta. Intendentti C. af Enehjelm kiisti IS:ssa mahdollisuuden ”sataprosenttisesti”. Kaikki Korkeasaaren neljä Humboldtin pingviiniä (=perunpingviiniä) olivat tallessa. Ne oli laskettu.

Missä pingviini on nyt?

– Minulla ei ole muistikuvaa. Oletan, että Asko otti sen mukaansa. Saarella sitä ei enää myöhemmin nähty, Norha kertoo.

Maija-Liisa Vuorjoki on kuitenkin varma, ettei pingviini lähtenyt heidän mukanaan. Ja omin voimin se ei lähtenyt. Eikä ainakaan lentämällä! Miten sitten?

Sitten onni potkaisee. Staffan Weckman on maininnut Aspskärillä paljon retkeilevälle Jukka Haltimolle IS:n jäljittävän pingviiniä. Haltimolta löytyy valokopioita Aspskärin lintuaseman päiväkirjoista. Alkuperäiset ovat tallelokerossa. 59 vuotta vanha juoni alkaa jäntevöityä.


14.6. Norha oli henkilön Seppo Salminen kanssa Aspskärin Örenillä rengastamassa lintuja, kun hän näki aaltojen heiteltävänä linnunraadon. Päiväkirja: Ryntäsimme vetämään sen maihin ja olimme lentää pyrstöllemme, kun huomasimme, mikä se oli. Oli varmasti ensimmäinen kerta, kun Aspin rannasta on löydetty iso Pingviini.

Norha harmitteli, ettei pingviinistä pään kolhiutumisen vuoksi tulisi täytettynä kaunista. Se oli kurkusta revitty niin, että selkäranka (niskanikamat) pistivät esiin.

 

Sitä ei löydy meidän tietokannasta. Komitean käsittelyyn sitä ei ole koskaan toimitettu.”

Pingviini nyljettiin, jotta se säilyisi paremmin ja halukkaat voivat omin solmin nähdä, etten puhu palturia.

Salminen lähti pian pois. Vuorjoet olivat tulossa juhannusta viettämään. Norha haki heidät veneellä Loviisan Valkosta aattoiltana 19. kesäkuuta. Matkalla koukattiin saaristokylään juhannustansseihin.


Humalaisia pyöriskeli metsissä.

Vasta kello 01 lähdettiin kohti Aspskäriä. Juhannuspäivä käytettiin silti lintujen rengastamiseen. Asko Vuorjoki teki merkinnän päiväkirjaan: Pingviini on paras havis Euroopassa tänä vuonna.

Pingviini on alleviivattu.

Pyhien päätyttyä Norha jäi yksin.

24. kesäkuuta saapuu luotsivene.

Vein pingviinin Antoniukselle (Anton Forsell) lähetettäväksi Mus. Zoologicumiin.

Osoite oli toisin sanoen yliopiston Eläinmuseo Helsingissä. IS:n uutisessa 16. heinäkuuta kerrotaan pingviinin ”odottavan Eläintieteellisen jääkaapissa täyttämistä”.

Oliko se pelkkä oletus?

Eläinmuseon eli nykyisen Luonnontieteellisen keskusmuseon selkärankaiskokoelmasta vastaava museomestari Martti Hilden kävi IS:n pyynnöstä läpi museon luettelot. Pingviinejä löytyi 14. Aspskärin pingviinistä ei ole mitään merkintää.

Se ei ole museossa.

Eniten on afrikanpingviinejä, Spheniscus demersus; kuusi. Kaksi niistä on peräisin Hampurin eläintarhasta, kaksi saatiin ”noin vuonna 1979” Korkeasaaresta.


Suurin osa museopingviineistä on 1800-luvun peruja. Kuningaspingviini, Aptonodytes patagonicus, on kotoisin Chilen eteläkärjestä Magalhaesin salmesta. Sen serkku keisaripingviini, A. forsteri, on esillä luurankona. Museon kalliotöyhtöpingviini, Eudyptes chrysocome, on Argentiinan Patagoniasta, kaksi sinipingviiniä, Eudyptula minor, Australiasta ja Uudesta-Seelannista. Valkokulmapingviini, Pygoscelis papua, on Falklandin saarilta. Perunpingviinin, Speniscus humboldti, kotimaata voi tarkan tiedon puutteessa vain arvailla.

Toinen sinipingviineistä on yleisön nähtävänä Australia-lasikaapissa.

Aspskärin pingviinistä ei ole säilynyt jälkipolville kuin valokuva, pari lehtileikettä ja muutamia päiväkirjamerkintöjä.

Entä Rariteettikomitea. Olisiko siellä tietoa tästä oudosta linnusta?

– Sitä ei löydy meidän tietokannasta. Komitean käsittelyyn sitä ei ole koskaan toimitettu, kertoo Rariteettikomitean puheenjohtaja William Velmala.


BirdLife Suomen Rariteettikomitea perustettiin vuonna 1975 hyväksymään tai hylkäämään havaintoja harvinaisista linnuista. Se tutkii myös vanhempia havaintoja. Toki on sanomattakin selvää, ettei pingviini tullut Suomeen omin voimin, pelkästään luonnon varassa.

 Parhaiten pingviinin tarinan tuntevat Aspskärin lintuaseman kantapeikot, Haltimo ja kumppanit. Se on yksi tarinoista, jota saatetaan kertoa, kun lintujen muutto on hiljaista. Tai saunan jälkeen.

– Enemmän kyllä on puhuttu siitä viinalastista, joka oli ajautunut rantaan muovisäkissä, Haltimo kertoo. Hän yritti löytää pingviinille lajin, vaikka valokuva onkin vaikeasti tulkittavissa.

– Lähinnä se näyttäisi jääpingviiniltä, Pygoscelis adeliae, joka pesii vain Etelämantereella, Haltimo sanoo.

Missä on Aspskärin pingviini?

Laittoiko luotsivanhin Forsell pingviiniä koskaan postiin? Entä jos lähetys alkoi jo haista ja raikkaiden merituulten karaisema käytännön mies viskasi sen pois? Tai tehtiinkö sama havainto museolla? Täytettävien pingviinien parasta ennen -aika tulee Suomen kesässä vastaan nopeasti.


Kun saapuminen on mysteeri ja katoaminen mysteeri, niin pingviinin elämästä tiedetään varmuudella vain ne neljä kesäkuun päivää, jotka se vietti Aspskärilla – ja silloinkin se oli jo kuollut.

Oliko sattuma, että pingviini ajelehti kaikista itäisen Suomenlahden sadoista saarista juuri Aspskärin rantaan?

”Pohjolan pingviinien” saareen.

Ehkä pingviini oli ollut vankina, nähnyt ohi kulkevasta laivasta Aspskärin luotojen ruokit ja kiislat, yritti karata, löi päänsä laivan kylkeen ja kuoli.

Kaukana kotoa.

Missä koti sitten olikin.

Päiväntasaajan takana.

Mysteerit eivät lopu tähän.

Anton Forsellin luotsaama sukellusvene UC 57 ei koskaan palannut Saksaan.

Se katosi kotimatkalla.

Muistokivi on Hamnskärillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt