Arabianrannan murhaepäily: Tutkinnanjohtaja kuvailee tekotavan olleen erityisen raaka

Helsingin Arabianrannassa jouluaattona tapahtuneen henkirikoksen epäiltyä tekijää, vuonna 1982 syntynyttä miestä, esitetään vangittavaksi.

Henkirikos tapahtui jouluaattona Helsingin Arabianrannan kaupunginosassa.

| Päivitetty

Helsingin Arabianrannassa epäilty mies ei Väestörekisterikeskuksen mukaan asunut osoitteessa, jossa henkirikos tapahtui.

Vangitsemisvaatimus käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa huomenna perjantaina kello 14. Epäilty rikosnimike on murha, ja miestä esitetään vangittavaksi todennäköisin syin.

– Rikosnimikkeen perusteena on erityisen raaka ja julma tekotapa, ja se, että rikoksen kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitoksen julkaisemassa tiedotteessa.

Lue myös: Helsingin Arabianrannan murhasta epäiltyä vaaditaan vangittavaksi

Henkirikoksen uhri oli alakouluikäinen poika, ja epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa myöhään jouluaattoiltana. Omaisille on järjestetty kriisiapua, ja heidän kuulemisensa on vielä kesken.

Poliisi kuvailee uhrin omaisten olevan erittäin järkyttyneitä.

Poliisi on aikeissa kertoa tapauksesta lisätietoja perjantaina heti vangitsemiskäsittelyn päätyttyä.

Lue myös: Arabianrannan perheen tunteva mies: ”En ollut uskoa, että kyseessä voisi olla tämä perhe”

Rikos tapahtui yksityisasunnossa myöhään jouluaattoiltana.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?