Talven ensimmäinen jäänmurtaja liikkeelle tänään – Otso suuntaa Perämerelle - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Talven ensimmäinen jäänmurtaja liikkeelle tänään – Otso suuntaa Perämerelle

Otso kuvattuna vuonna 2016.

Julkaistu: 25.12.2018 3:27

Talvesta ennustetaan tavanomaista eli säätilojen odotetaan vaihtelevan laidasta laitaan.

Talven ensimmäinen jäänmurtaja lähtee liikkeelle tänään joulupäivänä. Jäänmurtaja Otso lähtee Helsingin Katajanokalta matkaan kohti Perämerta.

Otson toiminta-alue on aluksi Oulun, Kemin ja Tornion alueella Perämerellä.

Syksy on ollut leuto, mutta talvesta ennustetaan tavanomaista eli säätilojen odotetaan vaihtelevan laidasta laitaan.

Käyttöön merellä tulee Arctian kuusi perinteistä ja kaksi monitoimijäänmurtajaa sekä lisäksi yksi Alfons Håkansin alus. Saimaalla jäätä murtaa kolme alusta.