Kameraan katsoo tiukasti joukko nuoria miehiä. He roikottavat haukia, jotka päätyvät päivälliseksi. Kalasaalis on ollut hyvä.
Kesäpäivä voi olla heille ihan tavallinen. Se on kesäpäivä siellä jossakin.
Seuraavana päivänä joku heistä saattaa olla jo kuollut. Sodassa ei voi koskaan tietää tulevaa.
Melkoinen kalansaalis sieltä jostakin. Erkki Kairanto on kuvassa keskellä.
Myrskyläläinen alikersantti Erkki Kairanto (1919–1986) lähti armeijaan alokkaaksi talvisodan aikana. Jatkosotaan hän ehti mukaan, kantakortin mukaan Itä-Karjalan hyökkäystaisteluihin. Hänellä oli ase, mutta hänellä oli myös kamera. Mentiin rajan yli. Oli outoja paikkoja ja näkyjä.
Petroskoin eli Äänislinnan kansakoulu.
Tämä kuva on tiettävästi jatkosodan hyökkäysvaiheen ajalta, mutta jonkun muun kuin Erkki Kairannon ottama.
Suomalaiset tuhotun T-34-panssarivaunun ympärillä.
Suomalaiset poistivat Leninin patsaan vallatessaan Petroskoin. Jalustalle sijoitettiin suomalainen tykki, jolla oli suuri symboliarvo. Se oli menetetty talvisodassa Summasta peräydyttäessä, mutta saatu uudelleen takaisin jatkosodassa.
Osa kuvista, joissa on sotakalustoa, on jonkun muun ottamia. Niistä tehtiin kopioita ja ne kiersivät vaihtokauppana mieheltä toiselle. Tupakkia sulle, kuvia mulle.
Vallatusta Petroskoista eli Äänislinnasta on kuvia vähän jokaisella siellä käyneellä suomalaisella, jolla oli kamera mukana. Rakennuksia, tönöjä, maisemia... Leninin patsas oli suosittu, eksoottinen kuvauskohde. Se korvattiin suomalaisella kenttätykillä, jonka edessä otettiin kuvia itsestä ja kavereista.
Silloin ei ollut käytössä sanaa selfie, mutta sama ajatushan niissä on.
Talvella 1942 Kairanto sijoitettiin Viestipataljoona 24:ään, joka kuului 18. Divisioonaan. Se oli sijoitettu Länsi-Kannakselle. Siellä Kairanto palveli kevääseen 1944 asti. Albumeihin kertyi paljon kuvia. Niissä on vain vähän tietoja tai nimiä. Toisen albumin kangaspintaan on kirjoitettu Kannas ja Karhumäki–Paatene 1942.
Asemia jossain päin rintamaa.
Alas ammuttu neuvostoliittolainen hävittäjä.
Kaveri- ja ryhmäkuvat oli suosittu aihe.
Erkki Kairanto jatkosodan aikana.
Albumeista avautuu hyvin tyypillinen kattaus tavallisen rintamamiehen ottamia valokuvia. Aihepiiristä väitöskirjan tehnyt tutkija Olli Kleemola luettelee puhelimessa tavallisimpia kuvausaiheita: kaverikuvat, nähtävyydet, metsästyskuvat...
Saalista on tullut.
Kleemola on käynyt tutkimuksiaan varten läpi tuhansia epävirallisia sotakuvia, joita miehet toivat rintamalta kotiin. Hän kehuu Kairannon otoksia teknisesti hyviksi. Useimmat kuvat ovat tarkkoja, ja valotus on hyvä.
Ei mikään ihme. Erkki Kairannolla todella oli silmää.
– Isällä oli kamera ja hän oli innokas kuvaaja. Myrskylässä hän kuvasi ihmisistä passikuvia, kertoo Lahdessa asuva Erkki Kairannon tytär Anneli Näveri.
Anneli Näveri kertoo, että hänen isänsä toi muutaman sotamuiston. Kiikarit olivat toinen, valokuva-albumit toinen. Isä puhui sota-ajasta jonkin verran. Kairantoja oli seitsemän veljestä, joista kaksi haavoittui sodassa. Erkki Kairanto haavoittui kahdesti.
– Muistan isän kertoneen, että häntä olisi hoidettu Karhumäessä, Näveri kertoo.
Potilaita sotasairaalassa.
Lapsena isän sotakuvia sai katsoa ihan vapaasti, ja isä kertoili niistä. Oli siellä jotain erikoisempaakin, joka jäi mieleen. Oli iltamia, joissa näkyy olleen musiikkia ja mukavaa meininkiä. Ja naiseksi pukeutunut mies.
Muusikoita viihdyttämässä joukkoja.
Muusikot viihdyttivät sotilaita rintamakiertueilla. Naisten puute näkyi esityksessä.
Sitten oli kuvia, jotka olivat kyllä aika pahoja. Oli kuvia, joissa levitetään ihmisestä nyljettyä nahkaa. Ne löytyvät itse asiassa aika monesta albumista. Kyseessä on laajalle levinnyt kuvasarja, joka on kuvattu asemasotavaiheen aikana. Ilta-Sanomat on kirjoittanut siitä aiemmin:
Anneli Näverin mukaan isä kertoi asiallisesti, mitä kuvassa oli. Jossain vaiheessa ne kuitenkin hävisivät albumista. Joku sensuroi vaivihkaa.
Kellastuneilla pahvisivuilla on kuitenkin edelleen muutamia kuvia ruumiista. Niitä on paljon, pinoittain. Jäätyneitä venäläissotilaiden ruumiita kasattuna röykkiöihin.
– Lapsena ne tuntuivat aika järkyttäviltä. Ei isä sanonut niistä mitään erityistä, Anneli Näveri sanoo.
Jäätyneitä ruumiita oli kasattu pinoihin.
Kuva ei ole ilmeisesti Erkki Kairannon ottama. Tutkija Olli Kleemola muistaa nähneensä vastaavan valokuvan muuallakin. Ruumiskuvilla oli sota-aikana ihan omat markkinansa.
Mutta näissäkin albumeissa ehdottomasti suurin osa kuvista on tunnelmaltaan ihan mukavia. Tai niin mukavia kuin sotakuvat voivat olla.
Nuoruutta ja uskoa elämään kuoleman keskellä.
Kaverit siellä jossakin.
Anneli Näveri aikoo säilyttää kuvat muistona ja aarteena suvun jälkipolville. Erkki Kairanto ei ole niistä vuosista enää kertomassa. Kuvat puhuvat.
Juttu on julkaistu alun perin kesäkuussa 2018.
