Teloitus Töölönlahdella – kansanedustaja Mikkola sai ensin päälleen rajua vihapuhetta, tapahtumat johtivat lopulta raakaan murhaan talvella 1918

Julkaistu:

rac
Sata vuotta sitten Helsingissä tehtiin poliittinen murha, jota edelsi dramaattinen tapahtumasarja.
Uhri oli nuorsuomalainen kansanedustaja Antti Mikkola. Hänet pidätettiin asunnostaan, vietiin poliisiasemalle, kaapattiin autoon – ja teloitettiin yön pimeydessä.

Traaginen tapahtuma sai heti suuren huomion. Historian emeritusprofessori Jaakko Paavolainen on arvioinut sen olevan luonteeltaan poliittisin murha, joka sisällissodan yhteydessä tehtiin.

Tämä Suomen historian ensimmäinen parlamentaarikon murha on painunut vuosikymmenten saatossa unholaan. Oikeustaistelija Antti Mikkola ei ole saanut muistolaattaa Eduskuntataloon, saati matkansa päätepisteeseen.
  • Katso yllä olevalta videolta dokumentti Antti Mikkolan murhasta vuonna 1918.

Vihapuhetta eduskunnan lehtereiltä

Mikkolan kohtaloksi koitui hänen suorapuheisuutensa ja poliittinen rohkeutensa.


Eniten kuohuntaa oli aiheuttanut hänen edellisen vuoden joulukuussa tekemänsä aloite ja välikysymys sotalaitoksen ja laillisen järjestysvallan perustamiseksi Suomeen. Hän joutui sosialidemokraattien ankaran vihapuheen kohteeksi eduskunnan istuntosalissa sekä lehtien palstoilla.

Mikkolan esitys olisi riisunut aseista valtaa hamuavat punakaartit ja suojeluskunnat. Aloite ei kuitenkaan saanut eduskunnassa riittävästi kannatusta, mutta hänet oli jo leimattu ”sota-Antiksi”. Häntä uhattiin suoralla väkivallalla, mikä lopulta johti traagiseen lopputulokseen.

– Se oli täydellistä vihapuhetta. Ihminen leimataan kansanviholliseksi – se oli lupa tappaa. Näin hänen kohtalonsa oli sinetöity, professori Martti Häikiö tulkitsee.

Vallankumous aloitti katkeran sisällissodan

Työväen vallankumous alkoi lauantaina 26. tammikuuta 1918 ja sinkosi maan sisällissotaan, joka tuli olemaan verinen ja katkera.

Punakaarti kaappasi vallan Helsingissä. Vallankumouksen varmistamiseksi julistettiin kunnallinen yleislakko, joka jähmetti kaupunkilaisten arjen. Sanomalehtien ilmestyminen estettiin kiväärein ja pistimin Sdp:n omaa Työmies-lehteä lukuun ottamatta.

Tammikuun viimeiset päivät olivat kaoottisia, ja pääkaupungin ilmapiiri oli mustana väkivallan uhasta ja repivistä huhuista.

”Täällä menee henki hukkaan”

Viimeistä edellisenä elinpäivänään, keskiviikkona 30. tammikuuta, Antti Mikkola istui lounaalla eräässä keskustan ravintolassa. Turvallisuussyistä hän oli välttänyt jo muutaman yön Helsingin-asuntoaan Pensionat Kalevaa.

Tulisieluinen vaikuttaja ja itsenäisyysmies oli ollut vielä aamupäivällä Säätytalolla muiden tärkeimpien kansanedustajien sekä senaattorien kanssa pohtimassa maan vakavaa tilannetta.

Lounaalla hän oli huolissaan omasta, mutta ennen kaikkea kotimaansa tulevaisuudesta. Uutiset edellisen yön neljästä surmatyöstä olivat jo kiirineet yleiseen tietoon.

– Täällä menee henki hukkaan. Jos pääsen Turun puoleen, voin nostattaa väestöä taisteluun, Mikkola oli sanonut lounaalla turkulaiselle lehtimiehelle Pontus Artille, Turun Sanomat kirjoitti artikkelissaan 2008.

Lounaan jälkeen hän kävi poliisiasemalla saadakseen matkustusluvan Turkuun – turhaan.

Vangitseminen asunnosta – yö putkassa

Illalla Mikkola päätti uskaltaa palata Mikonkadun Kaisaniemen puiston puoleisessa päässä, numerossa 27 sijaitsevaan pensionaattiinsa. Tuo riski maksoi hänen henkensä.


Myöhemmin illalla aseistettu punakaartin iskujoukko ilmestyi täysihoitolan eteen. Se pakotti Mikkolan mukaansa ja kuljetti hänet Senaatintorin poliisiasemalle, Aleksanterinkatu 22:een.

Kansanedustaja heitettiin samaan selliin nuorsuomalaisen kollegansa Pekka Paavolaisen kanssa.

Kaappaus poliisiasemalta – autoajelu

Seuraavan päivän iltana tilanne kiristyi äärimmilleen, kun punakaartin partio tunkeutui poliisiasemalle. Se esitti Helsingin punakaartin päällikkökunnan valtakirjan, jolla vaati Mikkolan haltuunsa.

Vankien turvallisuus oli aseman varapäällikön ja kolmen punamiliisin vastuulla. He taipuivat ylivoiman edessä ja luovuttivat Mikkolan verenhimoiselle joukolle. Vanki talutettiin autoon, joka kaasutti yöhön.

– Pari kolme miestä tuli hakemaan häntä. Auto odotti tässä edessä ja sinne hänet tungettiin, historiantutkija Martti Häikiö päättelee seistessään poliisiaseman syvän porttikongin suulla.

– Täällä vallitsi voiman laki ja suora toiminta. Ei puhettakaan mistään oikeudenkäynneistä.

– Helsingin punakaarti oli julistautunut itsenäiseksi. Se ei ota käskyjä puolueelta, ei keneltäkään, vaan tekee mitä tahtoo. Sitten on vielä ”lentäviä osastoja”, jotka toimivat omin päin, Häikiö selvittää pääkaupungin ahdinkoa vallankumouksen alkupäivinä.

Useita laukauksia, mahdollisesti niskalaukaus

Kukaan ei tiedä mitä synkällä automatkalla tapahtui. Oletettavasti uhria ei ammuttu vielä ahtaassa vaunussa, vaan hänet muilutettiin Töölönlahden rantaan – joidenkin lähteiden mukaan Eläintarhanlahdelle.

Siellä hänet paiskattiin ulos ja teloitettiin.

– Useita laukauksia, kuolettava laukaus pään läpi, mahdollisesti jopa niskalaukaus, historiantutkija kuvailee.

– Siihen päättyi oikeustaistelijan, sananvapauden puolustajan ja kansanvallan sankarin elämä. Todella traaginen ihmiskohtalo.


– Mutta missä on hänen muistolaattansa? Ei eduskunnassa, eikä täällä rannassa. Eikä Turun Sanomien toimitalon seinässä, perustihan hän lehden. Miksi, professori Häikiö kysyy katsellessaan kaunista merenlahtea.

48-vuotiaan Antti Mikkolan ruumis löydettiin seuraavana aamuna (1.2.1918) rannalta tai jäältä.


Helmikuun viidennelle päivätyssä ”kuolemantodistuksessa” lääkäri vahvistaa Mikkolan kuolinsyyksi useat ampumahaavat, joista kohtalokas ”oli lävistänyt aivot”.

Hautajaisista tunteikas kansanjuhla

Ruumis luovutettiin vainajan Alma-sisarelle. Hän sai viedä veljensä Turkuun, mutta hautauslupaa ei myönnetty.

Mikkola siunattiin juhlallisin menoin Turun tuomiokirkossa vasta valkoisten voitonpäivänä 16. toukokuuta. Tilaisuudesta muodostui tunteikas kansanjuhla, kun suuri väkijoukko täytti kirkon edustan ja saattoi arkun hautausmaalle.


Tilaisuudessa laskettiin Suomen hallituksen seppele. Aloite oli armeijan ylipäällikön C.G.E. Mannerheimin, koska Mikkola oli ”eduskunnassa ensimmäisenä nostanut kysymyksen asevelvollisuuden ottamisesta jälleen käytäntöön ja luultavasti sen johdosta menettänyt henkensä”.

Sinetiksi ylipäällikön terveisille, laakeriseppeleeseen oli kiinnitetty toisen luokan vapaudenristi.

Antti Mikkolan murhaan syyllisten punakaartin partion johtajien henkilöllisyys tiedettiin, mutta heitä ei koskaan saatu valtiorikosoikeuden eteen. Myöskään poliisiaseman henkilökuntaa ei rangaistu.

Juttu on julkaistu alun perin helmikuussa 2018. Ilta-Sanomat julkaisee uudelleen vuoden lopussa kuluneen vuoden mielenkiintoisia juttuja.

Lähteet: Jaakko Paavolainen: Punainen terrori; Tuomas Hoppu: Vallatkaa Helsinki; Antti Mikkolan arkisto; Turun Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt