Kotimaa

Alaikäisten juhlissa 8 poliisipartiota vaatinut joukkotappelu Vantaalla – nuorisopalvelujen johtaja kertoo nyt, kuinka tilanne lähti käsistä kello 21.15

Julkaistu:

Poliisi kertoi aiemmin, että usea tappeluun osallistuja sai lieviä vammoja. Vantaan kaupungin nuorisopalvelujen johtaja kertoo, että poliisi ennätti onneksi nopeasti paikalle.
Vantaan Myyrmäessä sijaitsevassa nuorisotila Arkissa kehkeytyi iso joukkotappelu lauantai-iltana. Poliisi kertoi aiemmin, että konflikti syntyi, kun paikalle ilmaantui myös 18 vuotta täyttäneitä nuoria.

Vantaan kaupungin nuorisopalvelujen johtaja Riikka Åstrand sanoo IS:lle, että seitsemältä illalla alkanut tilaisuus eteni rauhallisesti ensimmäiset kaksi tuntia. Sitten alkoi tapahtua.

– Vartin yli yhdeksän aivan yllättäen kehkeytyi tappelu. Tappelijat olivat tulleet Helsingistä. Kyse oli kahdesta erillisestä nuorisojoukosta, jotka alkoivat keskenään tapella.

Åstrandin mukaan myyrmäkeläiset paikalliset nuoret eivät missään vaiheessa osallistuneet tappeluun. Molemmissa rähinäporukoissa oli hänen mukaansa noin kahdeksan henkilöä. Tappelu tapahtui sisällä nuorisotilassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Heistä noin kymmenen osallistui tähän tappeluun.

Tappelu yltyi Åstrandin mukaan nyrkeillä lyömiseksi.

– Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt kiertämään tietoja, joiden mukaan siellä olisi ollut jotain aseita tai rautakankia mukana. Se ei pidä paikkaansa. Kaikilta nuorilta oli otettu sisäänkäynnissä reput ja muut ylimääräiset tavarat pois ja laitettu lukittuun tilaan.

Åstrand sanoo, että kaksi riitapukaria oli täyttänyt 18 vuotta. Tapahtuman yläikäraja oli 17 vuotta.

– Kaikilta, joiden epäiltiin olevan yli-ikäisiä, tarkistettiin paperit. Nämä sisään tulleet henkilöt eivät olleet ilmeisesti täysi-ikäisen näköisiä, Åstrand sanoo ja lisää, ettei hänellä ole varmuutta, tulivatko riitapukarit paikalle varta vasten tappelemaan.

Nuorisopalvelujen johtaja kiittelee nuorisotyöntekijöitä ja järjestysmiehiä nopeasta reagoinnista ja poliisia, joka tuli paikalle hänen mukaansa muutamassa minuutissa.

– Ilman tätä ripeää toimintaa tilanne olisi saattanut päättyä huonommin.

Poliisi kertoi aiemmin tiedotteessaan, että paikalla olleet järjestyksenvalvojat käyttivät pippurisumutetta yrittäessään saada tilannetta hallintaan. Paikalle saapui kahdeksan poliisipartiota.

Tilaisuus keskeytettiin välikohtauksen jälkeen ja poliisi otti rikoksesta epäiltynä kiinni useita henkilöitä.

Åstrand sanoo, että tilannetta aiotaan käydä läpi paikalla olleiden nuorten kanssa, että raju välikohtaus ei jättäisi huonoa oloa nuoriin.

– Voi olla, että jatkossa voimme järjestää juhlia vain paikallisille nuorille, ettei näin käy jatkossa.

Åstrand sanoo, ettei hänen aikanaan ole käynyt vastaavanlaista välikohtausta. Hänen mukaansa myöskään noin 20 vuotta paikassa työskennellyt nuorisotyöntekijäkään ei muista vastaavaa tapahtuneen.