Näkymä on kuin joulukortissa, mutta sen taakse kätkeytyy surullinen tragedia – veljesten kuolema järkyttää pientä Tuusniemeä

rac

Julkaistu:

Kahdestaan asuneet 77- ja 73-vuotiaat löydettiin kotitilaltaan. Nuorempi oli isoveljen omaishoitaja.
Kankaanpaikan tilalla Tuusniemen kirkonkylän kupeessa Pohjois-Savossa ei valmistella joulua.

Ulkovalot eivät korista perinteikkään maatilan pihapiiriä, jonka talven ensilumi on peittänyt vaippaansa. Pihalla ei näy askeleiden jälkiä. Postilaatikko on täynnä sanomalehtiä, päällimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Näkymä on kuin joulukortissa. Sen taakse kätkeytyy kuitenkin tragedia. Tilaa kaksistaan asuttaneet 77- ja 73-vuotiaat veljekset löydettiin joulukuun kolmantena päivänä kuolleina kotoaan. Molemmat.

Veljesten kuolema on järkyttänyt pienen pohjoissavolaisen kunnan asukkaita, vaikka hyvin harva heitä edes tunsi. Veljekset elivät tilallaan lähes erakkoina.


Nuorempi veli toimi omaishoitajana isoveljelleen, joka oli vuoteen omana viimeiset kymmenkunta vuotta. Tapahtumien kulusta ei ole tarkkaa tietoa, mutta poliisi ei epäile rikosta. Sille tapaus on normaali kuolemansyyntutkinta, josta ei kerrota julkisuuteen.

Itä-Suomen poliisista vahvistetaan Ilta-Sanomille vain, että tapaus on tutkinnassa. Tapahtuma-ajaksi poliisi on kirjannut 24.11.–3.12., eli sen ajan, jonka postit olivat laatikossa noutamatta.

Veljekset tuntenut, ennen Tuusniemellä asunut Reijo Helli kertoi Ilta-Sanomille, että viime vuodet veljekset elivät hyvin eristäytynyttä elämää. He eivät halunneet ulkopuolista apua, eivät edes sukulaisiltaan.

– Siskoltaankin nuorempi veljeksistä oli tietojeni mukaan muutama vuosi sitten kieltäytynyt vastaanottamasta leivonnaisia, kun he eivät kuulemma sellaisia syöneet. Myöskään mitään lääkkeitä he eivät tietääkseni koskaan käyttäneet. Tuskin olivat käyneet lääkärissäkään, Helli arveli.


Veljekset olivat viiden lapsen sisarussarjaa, josta kaikki ovat nyt kuolleet. Leipomisiaankin tarjonnut sisko kuoli muutama vuosi sitten.

Helli itse on viimeksi tavannut veljekset parikymmentä vuotta sitten. Siitäkin on siis aikaa.

– He selvästikin torjuivat, jos heitä olisi kuka halunnut auttaa. Etenkin vanhempi veljeksistä karttoi ihmisiä vielä silloinkin, kun hän pystyi liikkumaan.

Helli voi vain kuvitella, millaista veljesten elämän on ollut sen jälkeen, kun nuoremmasta tuli isoveljensä omaishoitaja.

– Kylmä vesi heille tuli ja meni, mutta muita mukavuuksia vanhassa hirsitalossa ei tietojeni mukaan ollut. Silloin kun minä talossa viimeksi kävin, yksi sähkölamppu sentään roikkui suuren tuvan pöydän yläpuolella. Silloin taloa lämmitettiin metrin haloilla suuressa kiviuunissa.

Molemmat veljekset olivat naimattomia. Tilalla he kasvattivat aikoinaan muun muassa porkkanoita ja sipuleita, joita he toimittivat ainakin Tuusniemen kunnalle.

– Aikoinaan he myivät viljelytuotteitaan myös suoraan tilalta, mutta ostajia he eivät laskeneet useinkaan sisään rappusia pitemmälle.

Veljesten tila on maarekisteritietojen mukaan lähes 60 hehtaarin suuruinen. Se sijaitsee aivan Tuusniemen kirkonkylän kupeessa, osa siitä rajoittuu luonnonkauniiseen Juojärveen.

Aikoinaan kunta lunasti tilasta itselleen teollisuusalueen. Vielä tämän vuoden tammikuussa kunta otti haltuunsa lunastustoimituksella veljeksiltä vajaan 3 000 neliön maa-alueen katualuetta varten kirkonkylän asemakaavan laajennuksen takia.

Vaikka veljekset torjuivatkin kaiken ulkopuolisen avun jopa sukulaisiltaan, Reijo Hellin mielestä vastuu avun tarpeessa olevista vanhuksista kuuluu myös yhteiskunnalle.

– Kun on tällainen tapaus, että toinen vanhus hoitaa toista vanhusta kotona, niin kyllä tämä herättää kysymyksiä myös yhteiskunnan suuntaan. Vaikka henkilöt eivät haluaisikaan pitää yhteyttä kehenkään, niin kyllä sitä jollain tavoin pitäisi kontrolloida, miten heillä menee, ettei tällaista pääsisi tapahtumaan.

Tuusniemen kunnan sosiaalijohtaja Eeva Seppänen ei tuoreena viranhaltijana sanonut tuntevansa veljesten tapausta, mutta vaikka olisi tuntenutkin, hän ei salassapitovelvollisuutensa vuosi olisi voinut siitä kertoa.

Yleisesti hän suostui Ilta-Sanomille toteamaan, että mikäli sosiaaliviranomaisten palvelutarvearvioinnin perusteella joku henkilö katsotaan avun tarvitsijaksi, mutta kieltäytyy siitä ehdottomasti, sosiaaliviranomaiset voivat pyytää asiassa poliisilta virka-apua.

Oliko tässä Tuusniemen erakkoveljesten tapauksessa menetelty näin, sitä eivät kerro poliisi eivätkä sosiaaliviranomaiset. Molemmilla on salassapitovelvollisuus.

Tarkkasilmäinen lumenauraaja kiinnitti huomiota siihen, ettei tutussa talossa näkynyt minkäänlaisia elonmerkkejä.

Apu tuli veljeksille kuitenkin liian myöhään. Kotipalvelun auton asemesta pihalle parkkeerasivat itsenäisyyspäiväviikolla poliisi- ja ruumisautot.