Kotimaa

Käsirysyssä Linnan juhlissa ollut Eemeli Mäkinen kertoo IS:lle: ”Toukon kanssa olen keskustellut asiasta”

Julkaistu:

Myös Touko Aalto sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei hän kanna kaunaa tilanteesta tai aio tehdä rikosilmoitusta.
Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto kertoi aiemmin tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, että Presidentinlinnassa eilen tapahtunut välikohtaus sai alkunsa, kun hän meni juttelemaan vanhan työkaverinsa keskustan entisen europarlamentaarikon Riikka Pakarisen kanssa, jota on tavannut usein eduskunnan esimerkiksi suuren valiokunnan kokouksissa.

– Seuraava havainto oli, että hänen puolisonsa kahdella kädellä tosi voimakkaasti yritti kaataa minua, Aalto kuvaili tilannetta HS:lle.
IS tavoitti Pakarisen puolison Eemeli Mäkisen perjantaina. Mäkinen ei tahtonut kommentoida välikohtausta tai siihen liittyviä yksityiskohtia, mutta vahvisti, että asia on sovittu ja käyty läpi Aallon kanssa.

– Toukon kanssa olen keskustellut asiasta ja kaikki on kunnossa. Muuta kommentoitavaa ei ole, Mäkinen sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Aalto sanoi HS:n haastattelussa, ettei kanna kaunaa tilanteesta tai aio tehdä siitä rikosilmoitusta.
Tasavallan presidentin kanslian viestintäpäällikkö Katri Makkonen vahvisti perjantaina Ilta-Sanomille, että yhtä vierasta on pyydetty eilen poistumaan Presidentinlinnasta.


Olitko paikalla tai tiedätkö tapauksesta enemmän? Ota yhteyttä Ilta-Sanomien toimitukseen puhelimitse numeroon 09 122 3420, WhatsAppilla numeroon 040 660 9019, sähköpostitse osoitteeseen uutiset@iltasanomat.fi tai täältä.