Kotimaa

Helsingissä jonotettiin pääsyä keskusta­kirjasto Oodiin itsenäisyys­päivänä: ”Ihmiset ovat tulleet ihan kyyneleet silmissä”

Julkaistu:

Yhteensä kahtena avajaispäivänä kirjastossa arvioidaan käyneen noin 55 000 ihmistä.
Helsingin keskustakirjasto Oodin kaksipäiväisiä avajaisia on juhlittu eilen keskiviikkona ja tänään itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.

Torstaina tarjolla on ollut etenkin lapsille ja lapsiperheille suunnattua ohjelmaa.

Ihmiset ovat jonottaneet Helsingin keskustassa sijaitsevaan Oodiin itsenäisyyspäivänä innokkaasti, ja upouuden kirjaston oville on kertynyt pitkin päivää pitkiä jonoja.

Lue lisää: Helsingin keskustakirjasto Oodi aukeaa ensi viikolla – tältä silmää hivelevän rakennuksen sisällä näyttää nyt

– Tänään kävijöitä oli noin 30 000, mutta varmasti osa vaunukansasta on jäänyt laskemattakin. Yhteensä kahtena avajaispäivänä kävi noin 55 000 ihmistä, Helsingin kaupungin kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan viestintäasiantuntija Marjo Haatainen kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Oodin eteläpäädyn ovelta jono on ollut pisimmillään ainakin Elielinaukiolle, hän kuvailee.


Mutta mikä mahtaa saada ihmiset jonottamaan kalseassa talvisäässä kirjastoon, joka on tullut paikalle jäädäkseen?

– Varmaan siinä on sitä, että moni haluaa olla mukana, kun jotain uutta avautuu. Varmasti asiaan vaikuttaa myös se, että kirjastot ovat suomalaisille ihan hirveän tärkeitä paikkoja. Ihmiset rakastavat kirjastoja ja kirjastolaitosta. Kyllähän tässä korostuu sen tyyppinen ajattelu, että tämä on kaikille avoin paikka.

Lue lisää: Hehkutettu Oodi-kirjasto aukesi – uteliaita riitti aamusta

Haatainen ei osaa sanoa, kuinka kauan ihmiset ovat pisimmillään joutuneet sisäänpääsyä odottamaan. Hän kuvailee avajaisten sujuneen hyvin ja ihmisten olleen hyvällä tuulella jonottamisesta huolimatta.


Haataisen mukaan suureen kiinnostukseen avajaispäivinä osattiin varautua, eikä kävijämäärä tullut yllätyksenä. Haataisen mukaan kävijämäärää on valvottu, ja ihmisiä on päästetty sisään sitä mukaa, kun kävijöitä on poistunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Vartiointi on järjestetty aivan eri tavalla kuin arkipäivinä. Täällä on ollut vartijoita ovilla.

Haatainen kertoo, että kirjaston ulkopuolella oli jonkin verran innokkaita ihmisiä odottamassa sisäänpääsyä jo aamulla ennen ovien aukeamista.

– Sitä naureskelimme, että makuupussin kanssa kukaan ei kuitenkaan ole kukaan tullut oven taakse odottamaan.


Haataisen mukaan tähän mennessä tulleen palautteen perusteella ihmiset ovat tykästyneet talon arkkitehtuuriin ja kehuneet rakennusta kauniiksi.

– 99,9 prosenttia kuulemastani palautteesta on ollut pelkästään ihastelevaa. Yleisimmät sanat ovat olleet ihana ja upea. Tosi moni on ollut liikuttunut. Ihmiset ovat tulleet ihan kyyneleet silmissä kertomaan, että kuinka upea tämä on. Se on ollut todella hämmentävää. Harvemmin varmaan julkinen rakennus aiheuttaa ihmisissä liikutuksen tunteita.

Ihastusta on hänen mukaansa herättänyt erityisesti kolmas kerros, jota kutsutaan kirjataivaaksi. Se on perinteisempi kirjastokerros, josta on avarat näkymät kaupunkiin.


Haatainen kuvailee ihmisten jo ehtineen ottaa uudet tilat omakseen ja haltuun.

– Työskentelyhuoneisiin on jo menty läppärien kanssa, ja kakkoskerroksen istuskeluportailla ihmiset istuskelevat ja hengailevat. Mutta täällä on ollut nyt niin paljon väkeä, että sellainen ihan normaali kirjaston arki ei ole päässyt käynnistymään, vaikka täältä on kirjoja lainattukin.

Kulttuuri on saanut ihmiset jonottamaan viime kuukausina myös aiemmin. Elokuun lopulla Helsingin keskustassa auenneeseen Amos Rex -taidemuseoon nimittäin jonotettiin innokkaasti avajaisten jälkeen. 12.9. tiedotettiin, että Amos Rexin edustalla oli jonotettu tuolloin jo toista viikkoa.

Ota kantaa

Oletko jo käynyt keskustakirjasto Oodissa?

Kyllä 13% En 87%
Ääniä yhteensä 1003

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt