Osalta lapsista jää joulu­juhla väliin Pietar­saaressa – 9 ihmistä karanteenissa tuhka­rokon takia

rac

Julkaistu:

Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston johtavan lääkärin mukaan yhdeksän ihmistä on karanteenissa, koska he eivät ole suostuneet ottamaan rokotetta. Julkisuuteen ei ole kerrottu karanteenissa olevien ikää tai sukupuolta.
Risön koulun rehtori Kari Rönnqvistin mukaan osan lapsista suositellaan jättävän tämän vuoden joulujuhla väliin viime viikolla paljastuneen tuhkarokkotapauksen takia. Lapsi, jolta tartunta löydettiin, käy Risön esikoulua.

– Tänään tuli täsmennettyä tietoa siitä, kenen pitäisi välttää suuria kokoontumisia.

– Ne, joilla on puutteellinen rokote, ne jotka kuuluvat riskiryhmiin, joilla on heikentynyt vastustuskyky ja totta kai nämä, jotka karanteenissa ovat, Rönnqvist kertoo.

Rönnqvistin mukaan tieto on välitetty lasten vanhemmille, joita on muutenkin pidetty ajan tasalla esimerkiksi rokotuksista.

Vaikka tuhkarokkotapaus on puhuttanut ympäri Suomea, eivät lapset ole sen enempää kiinnittäneet huomiota siihen, kuka on poissa ja kuka koulussa, Rönnqvist sanoo. Toisaalta tähän aikaan vuodesta liikkuu myös flunssia ja vatsatauteja, jolloin lasten on vaikeampi päätellä, kuka on poissa minkäkin takia.

– Tilastojen valossa poissaolojen määrä ei ole kasvanut, rehtori toteaa.


Tuhkarokkoon liittyen on käyty keskusteluja lasten kanssa.

– Lasten kanssa on korostettu henkilökohtaista hygieniaa. Sitähän toki teemme aina.

Rönnqvist on tietoinen tuhkarokon ja rokotusten herättämästä keskustelusta.

– Totta kai tässä on mielipiteitä ollut. Koulussa kuitenkin keskitytään arjen pyörittämiseen.

Karanteenissa olevien lasten koulunkäynti jatkuu kotona. Karanteenissa olevien tulee pysyä kotona kaksi viikkoa ja heitä voi tavata ainoastaan henkilöt, joilla on täydellinen rokotussuoja. Samassa taloudessa asuvat henkilöt, jotka ovat joko sairastaneet tuhkarokon tai joilla on täydellinen rokotussuoja voivat liikkua vapaasti.

– Vaikka on kotona, koulu jatkuu. Lähetämme kouluihin materiaalia sähköisesti.


Pietarsaaren seudulla oli tiistaina yhdeksän henkilöä karanteenissa alueella ilmenneen tuhkarokkotartunnan takia. Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston johtava lääkäri Pia-Maria Sjöström kertoo tiedotteessa, että henkilöt on asetettu karanteeniin, koska he ovat kieltäytyneet rokotuksesta. Tiedotteessa ei kerrota karanteenissa olevien ikää tai sukupuolta.

Tiedotteessa suositellaan, että rokottamattomat ja henkilöt, joiden vastustuskyky on voimakkaasti madaltunut, välttävät joulujuhlia, itsenäisyyspäivän juhlia ja muita joukkotilaisuuksia.

– Seuraamme jatkuvasti tilannetta ja mikäli uusia epäiltyjä tuhkarokkotapauksia ilmenee, on meillä valmius nopeaan näytteenottoon. Taudin itämisaika on tavallisimmin 9 – 11 päivää, mutta voi olla jopa 21 päivää. Tuhkarokon selvittäminen ja hoito toteutetaan ensisijaisesti kotona. Vaikeat tapaukset lähetetään erikoissairaanhoitoon, kertoo Sjöström.

Sjöströmin mukaan rokotukset ovat pitäneet terveydenhuollon henkilökunnan kiireisenä myös tälläkin viikolla.

– Eilen rokotettiin 85 henkilöä ja ajanvarauskirja tälle päivälle on täynnä. Keskiviikolle ja perjantaille on vapaita aikoja. Henkilöt, jotka eivät ole saaneet MPR rokotetta aikaisemmin asetetaan etusijalle. Kouluterveydenhoitajilla on mahdollisuus rokottaa oppilaita suurimmassa osassa kouluistamme. Tarvittaessa voi olla yhteydessä myös omaan kouluterveydenhoitajaan, sanoo Sjöström.

Yleiset rokotustilaisuudet muille kuin altistuneille jatkuvat ajanvarauksella Kolpin vastaanotolla ainakin tiistaina, keskiviikkona ja perjantaina.

Yleinen puhelinneuvontanumero on 06 786 1234 (vuorokauden ympäri). Myös aiemmin ilmoitettuihin numeroihin voi olla yhteydessä.