rac

Montako patruunaa tarkka-ampuja Simo Häyhä sai? Talvisodan legendasta kertovista faktoista kehkeytyi erikoinen kiista

Julkaistu:

Sotasankari Simo Häyhästä kertovan tietokirjan uudistettuun painokseen ilmestyi kuin tyhjästä asiat, jotka toinen kirja oli kertonut puoli vuotta aikaisemmin. Tapaus herättää kysymään, millä ehdoilla toisen kirjan tietoja voi ottaa omaansa.
Tunnettua tarkka-ampujaa Simo Häyhää käsiteltiin viime vuonna kahdessa kirjassa. Ensimmäisenä tantereelle ilmestyi Lappeenrannan teknillisen yliopiston dosentin, majuri Tapio Saarelaisen teos Simo Häyhä – Talvisodan legendaarinen tarkka-ampuja (Readme). Se oli menestys, kuten maailmanmaineeseen nousseen talvisodan sankarin elämää käsittelevältä kirjalta voi odottaa. Kirjan ensi painos hupeni kirjakaupan hyllyiltä kuin patruunat sarjatulta sylkevän Suomi-konepistoolin lippaasta.

Muutamaa kuukautta myöhemmin, syksyllä 2017 tuli painosta Kollaan sotahistoriaa harrastavan Hannu Narsakan Tulimyrsky Kollaalla. Sen lähtökohdat olivat vaatimattomammat: Narsakka kustansi kirjansa itse. Omakustanne ei päässyt kustantamoiden katalogeihin eikä kirjakaupoille suunnattuihin mainoksiin.

Alkujaan Narsakka halusi kertoa muutaman sivun monisteella lapsenlapsilleen, miksi sota rautjärveläisten omissa kertomuksissa oli niin erilainen kuin tarunhohtoisessa Kollaa-kirjallisuudessa. Narsakka vietti viikkoja sota-arkistossa alkuperäislähteiden parissa, mutta keräsi myös suullista muistitietoa synnyinkuntansa Rautjärven maisemista.

Kymmenessä vuodessa aineistoa karttui niin paljon, että aiotusta monisteesta kasvoi yli 400-sivuinen historiikki. Siinä Häyhä oli yksi ansioitunut nimi lähinnä rautjärveläisistä kootusta komppaniassa. Häyhää käsiteltiin parissa luvussa.


Puoli vuotta Narsakan Kollaa-kirjan jälkeen sotatieteiden tohtori Saarelaisen Häyhä-kirjasta ilmestyi uusi painos. Se oli tuntuvasti edeltäjäänsä paksumpi, sivuja oli tullut muutamassa kuukaudessa 168 lisää. Osa selittyy uudella modernia tarkka-ampujatoimintaa kuvaavalla luvulla, mutta merkittävä osa oli uudelleen kirjoitetuissa luvuissa. Käsittelynäkökulmat ja monet faktat olivat niin lähellä Narsakan kirjassa esitettyjä, että hän sai kesällä soiton, jossa kysyttiin, olivatko hänen tietonsa kopioitu Saarelaisen kirjasta.

– Kai niin oletettiin, koska minä olin harrastajatutkija, Narsakka sanoo.

Narsakka meni kirjakauppaan ja osti uteliaisuuttaan Saarelaisen kirjan.

– Kirjaa luettuani aloin ihmetellä, että onpas peijakkaan paljon samoja aiheita.

 

Kirjaa luettuani aloin ihmetellä, että onpas peijakkaan paljon samoja aiheita.

Jo takakannessa mainostettiin ”uutta tietoa haavoittumisen jälkeisestä evakkotaipaleesta ’Sotamuistoja’-kirjasen kautta”. Aihe kiinnosti tavattomasti Narsakkaa, joka oli viikkojen arkistotyön jälkeen selvittänyt, miten Simo Häyhä evakuoitiin Jyväskylän Kinkomaan keuhkotautiparantolaan perustettuun sotasairaalaan.

Otsikon alla olevalla videolla esitellään Sotamuistoja-vihkosta.

Saarelaisen kirjassa ”uusien tietojen” annetaan ymmärtää olevan peräisin Häyhän toipumislomalla elokuussa 1940 kirjoittamasta Sotamuistojani-kirjasesta, mutta siitä ei löydy tietoja, joita Saarelaisen kirjassa on. Se on ymmärrettävää, koska Häyhä oli ison osan evakkomatkaansa tajuttomana. Edes hänen omaisensa eivät tienneet, mitä reittiä hänet siirrettiin sotasairaalaan.

– Sotamuistoja-vihkossa ei ole mitään uutta siihen, mitä julkisuudessa on kerrottu, Narsakka sanoo.

Narsakka oli löytänyt 12. Divisioonan arkistosta Häyhän evakuointia koskevat tiedot. Hyvän tutkimuskäytännön mukaisesti hän kirjassaan nootitti eli liitti tiedon alkuperäislähteeseen.
Saarelainen ei ole nootittanut kirjaansa, joten lukija ei voi tietää, mistä uudet tiedot kirjaan ovat tulleet. Nopeaan tahtiin täydentyneen uuden kirjan takakannessa on täsmälleen samat lähteet kuin edellisessä. Takasivuilla kiitetään samoja henkilöitä kuin ensimmäisessä painoksessa. [...Olen pystynyt...] minulle aikaisemmin tuntemattomien avuliaiden ihmisten ansiosta täydentämään kirjani kattavaksi teokseksi. Suuri osa Teistä haluaa pysyä nimettöminä, olkoon siis niin.


Ainoa tapa saada selvyyttä, mistä uuden painoksen uudet tiedot ovat tulleet, on soittaa kirjailijalle itselleen.

– Olen hyödyntänyt uusinta tietoa, mitä on saatu sukulaisten ja tuttavien kautta, sekä viime kesänä löytynyttä Simo Häyhän Sotamuistot-kirjasta, Saarelainen vastaa.

Kirjaan on tullut uutta tekstiä 168 sivua?

– Se johtuu siitä, että edellisen kirjan kartat ovat olivat niin pieniä, että niitä suurennettiin. Muistini mukaan lisäsin 70 uutta valokuvaa.

Tarkka lukeminen paljastaa, että uusia valokuvia on noin 40 eikä 70. Kirjan 16 kartasta kolmea on suurennettu. Suurin osa uusista sivuista selittyy nykyajan tarkka-ampujatoiminnan kuvaamisesta.

Uudessa painoksessa alalukujen perään on tullut uutta tietoa. Mistä uudet tiedot ovat peräisin, kun uutta painosta varten ei lähdeluettelon mukaan ole haastateltu uusia henkilöitä?

– Olen näitä samoja ihmisiä haastatellut. Minulla ei ollut aikaa kuin kolme viikkoa tehdä tämä ja sen takia en ole laittanut lähteeksi edes Simo Häyhän Sotamuistoja-kirjasta.

– Sehän on noin 15 sivua?

– Sitä luokkaa, sellainen pikkanen kirjanen.

Kirjassa on viitattu lähteenä useisiin aikaisemmin julkaistuihin Kollaata ja Simo Häyhää käsitelleisiin teoksiin. Oletteko lukenut harrastajatutkija Narsakan Tulimyrsky Kollaalla -kirjan?

– En ollut lukenut sitä ennen kuin omani kirjoitin.

Saarelaisen kirjasta kuitenkin löytyy lukusia pikkutarkkoja tietoja, jotka löytyvät vain Narsakalta: kuten tieto, montako patruunaa Simo Häyhälle jaettiin, kun hän kuittasi ensimmäisen suojeluskuntakiväärinsä 1928. Tuskin kukaan voisi muistaa 90 vuotta sitten eräänä kesäkuun päivänä jaettujen patruunoiden määrää, joka oli 200 kappaletta. Sotilaallisen täsmällisesti toimineeseen suojeluskunnan arkistoon tuo luku on kuitenkin kirjattu, ja sieltä Narsakka on sen kaivanut.


Toinen esimerkki on Simo Häyhän kuuluisan kiväärin sarjanumero. Ensimmäisessä painoksessa Saarelainen kertoo Häyhän aseen sarjanumeron olleen 60 974 ja mainitsee lähteeksi sotilaspastori Antti Rantamaan kirjan. Uudessa kirjassa kerrotaan kyseisen numeron olevankin suojeluskunnan aseelle antama numero ja oikean sarjanumeron olevan 35 281. Tieto löytyy Narsakan kirjasta, mutta Saarelaisen kirjassa lukee ympäripyöreästi: Aseen sarjanumeroksi on selvinnyt tehtaan siihen stanssaama sarjanumero 35 281.

Saarelainen ei halua kertoa, miten sarjanumero on selvinnyt.

– Olen ollut paljon yhteyksissä aseharrastajiin, hän toteaa.

Onko joku kertonut teille numeron tai voitteko valottaa, mitä kautta se on selvinnyt?

– Valitettavasti en voi kertoa.

Miksi?

– En voi, kaikki eivät halua tulla julkisuuteen.

Jää arvailuiden varaan, miksi joku aseharrastaja haluaisi vältellä sotahistoriallisesti kiinnostavan tiedon kertomista.

Narsakka on löytänyt tiedon omaan kirjaansa Viipurin Suojeluskuntapiirin arkistosta, lähdeviittaus SArk 747.

 

Tieto ei nauti tekijänoikeuden suojaa, vaikka usein niin luullaan.

Kyseessä ei ole ainutlaatuinen asia. Viime viikolla paljastui, että uskontotieteen dosentti Risto Pulkkinen ja professori Juha Pentikäinen olivat kopioineet Saamelaisten mytolologia -kirjaansa (SKS) aineistoa Wikipediasta ilman asianmukaisia viittauksia kahden muun tutkijan teoksesta. Helsingin yliopisto tutkii epäilyn hyvän tieteellisen käytännön vastaisesta lainaamisesta.

Vaikka Saarelaisen kirjan uudesta painoksesta löytyy hämmentävän paljon samoja asioita kuin Narsakan, hän tuskin on sortunut tekijänoikeusrikokseen.

– Tieto ei nauti tekijänoikeuden suojaa, vaikka usein niin luullaan, lakimies Juha Pihlajaniemi Teostosta sanoo.

Häyhän aseen sarjanumeron saa siis ottaa omaan kirjaansa toisen kirjasta. Jonkun mielestä voisi olla reilua kertoa, kuka asian selvitti, mutta laittomuuteen ei tiedon ottaja syyllisty.

Jos selkeästi kopio toisen tekstiä vaivautumatta sitä yhtään muuttamaan, silloin voi kyseessä olla tekijänoikeuden loukkaus.

– On tietysti keskustelun paikka, olisiko syytä antaa kreditit sille, joka tiedon on selvittänyt, Pihlajaniemi sanoo.

Hieman toisin sanottuna tekijän oikeus koskee ilmaisun muodon suojaa, ei tiedon suojaa.


Suuren yleisön kannalta sittenkin kiinnostavinta on, kuinka pitävällä pohjalla ovat luvut Simo Häyhän ampumista vihollisista. Saarelainen päätyy esittämään tarkan luvun 542. Narsakka pitää mahdottomana, että kukaan pystyisi vuosikymmeniä sodan päättymisen jälkeen antamaan näin tarkan luvun.

– Edes sodan aikana ei olisi kukaan ei olisi pystynyt antamaan noin tarkkaa lukua, koska kaatuneet eivät jääneet omalle puolelle, Narsakka sanoo.

Simo Häyhä itse ei kirjannut ylös ampumiaan vihollisia. Komppaniassa kyllä pidettiin tarkkaa kirjanpitoa kaadetuista vihollisista, sotasaaliista ja kulutetuista patruunoista, mutta niistä ei löydy merkintöjä Häyhän kaadoista.
Viime vuonna löytyneessä Simo Häyhän kirjoittamassa Sotamuistojani-vihkosessa hän mainitsee ampuneensa ”noin 500 ryssää”. Vihko on kirjoitettu puoli vuotta sodan jälkeen elokuussa 1940, kun lehdissä oli esitetty jopa 600–700:aan asti ulottuvia arvioita ammutuista vihollisista. Niitä pitää tulkita osana kotirintaman suuntaan tuotettuna mielialan nostatuksena. Sama koskee esimerkiksi pastori kansanedustaja Antti Rantamaan kirjassaan antamia lukuja. Rantamaan arvioiden uskottavuutta laskee myös se, että hän oli valtaosan talvisodasta Helsingissä hoitamassa kansanedustajan työtään ja keräämässä yrityksiltä lahjoituksia rintamalle.

Konepistoolilla ammuttujen määrä voisi olla noin 200, mutta kyse on arviosta.


Simo Häyhän suoritusta voi yrittää arvioida sijoittamalla hänet osaksi suurempaa kuvaa. Häyhä kuului JR 34:n II pataljoonaan. Sen virallisissa papereissa välillä 27. tammikuuta ja 18. helmikuuta ammuttujen vihollisten määrä on 87, ja noissa luvuissa on mukana myös Häyhän kaadot. Sinne ei mahdu enää satoja konepistoolilla tehtyjä haamulukuja.

– Simo Häyhä ei tuntenut tarvetta suurennella tekojaan. Vaatimattomana tunnettu Simo Häyhä varmasti asettui siihen rooliin, joka hänelle oli rakennettu, Narsakka arvelee.

Narsakka arvelee Häyhän on ampuneen kiväärillä noin 270 vihollista, mikä lukuna on jo hirvittävän suuri ja enemmän kuin hänelle hänen palkitsemisensa yhteydessä luotu luku 219.

Tämä arvio perustuu säilyneisiin asiakirjoihin ja siihen, mitä sotatapahtumista kerrotaan. Häyhän komppanianpäällikkö, oman Rautjärven Suojeluskunnan päällikkö Soini Salo kirjoitti 26. tammikuuta 1940 Simo Häyhän ansioluetteloon tämän ampuneen 199 vihollista pystykorvalla ja pikakiväärillä ja konepistoolilla ”vähintäin yhtä suuren määrän”. Hieman myöhemmin 12. Divisioonan komentaja Antero Svensson muotoili Häyhän ansioksi 219 ammuttua vihollista kiväärillä ja ”saman verran konepistoolilla”.

Tämän jälkeen Häyhä kartutti tiliään vielä muutamalla kymmenellä, mutta ei konepistoolilla.


Konepistoolia Häyhä kuten muutkin Kollaan taistelijat käyttivät kiivaiden taisteluvaiheiden aikana. Helmikuussa sellaisia ei Kollaalla käyty. Lisäksi Häyhän komppania pääsi hetkeksi lepoon linjojen taakse. Kun maaliskuun alun ankarat taistelut Ulismaisten korvessa alkoivat, Simo Häyhä käytti kivääriä. Kivääri kädessään hän myös haavoittui.

Saarelaisen kirjassa Häyhän mainitaan ”hiljentäneen kiväärillä 542 vihollista”, vaikka sodan hänen palkitsemisperusteissaan kerrotaan kiväärillä ammuttujen luvuksi 219 ja siihen päälle konepistoolilla ammutut noin pari sataa. Yleensä tarkka-ampujatoiminnan piiriin ei lueta konetuliaseilla ammuttuja.

Oma keskustelunaiheensa on Saarelaisen kirjassa mainittujen ansioituneiden tarkka-ampujien maailmanlistalla sijalla 12. esiintyvä Sulo Kolkka, jonka nimiin on laitettu yli 400 ammuttua vihollista. Sotahistoriankirjoitus ei tunne tarkka-ampuja Sulo Kolkkaa. Kaikkein todennäköisimmin kyse on sotalegendasta, joka on saanut nimensä TK-miehenä työskennelleen urheilutoimittaja Sulo Kolkan mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt