Niko, 35, kosi Alexandraa, 29, upealla tavalla Helsingin keskustassa – kun Alexandra näki kuvansa jättiruudulla, hän alkoi itkeä

rac

Julkaistu:

Niko Pispala, 35, yllätti rakkaansa Alexandran unohtumattomalla tavalla kosiessaan tätä Helsingin keskustassa tiistaina.
Niko Pispala oli suunnitellut kosintaa pitkään.

Mies keksi koostaa parin neljästä yhteisestä vuodesta videon, jota hän höysti rakastan sinua –tunnustuksilla, omilla muistoillaan ja kertomalla, kuinka rohkea ja kaunis Alexandra on. Video päättyi sanoihin ”Alexandra, tuletko…”

Pispala onnistui saamaan videonsa pyörimään Lasipalatsinaukion screenille samassa juonessa mukana olleen screenin toimittajan kanssa. Yllätyksen salassapito ja sen valmisteleminen oli vaikeaa.

Tiistaina illansuussa hän vei Alexandran Lasipalatsinaukiolle. Tunnelma oli jouluinen, sillä kansainvälisten joulumarkkinoiden ansiosta paikalla on karuselli ja joululaulut soivat. Se oli tärkeää Pispalalle, joka tiesi kuinka suuri jouluihminen Alexandra on.

Nainen oli täysin tietämätön tulevasta.

– Hän kertoi myöhemmin, ettei ollut osannut odottaa tätä ollenkaan, Pispala iloitsee.

Alexandra huomasi screenillä pyörivän videon ja kiinnitti heti alussa huomionsa nimeen Alexandra. Hän viittoi miehelleen, että tuolla lukee sama nimi kuin hänellä.


– Kun tuli kuva meistä, hän alkoi itkemään, kun ymmärsi mitä tapahtuu.

Kun ”Alexandra, tuletko…” tuli screenille, Pispala polvistui Alexandran eteen ja pyysi tätä vaimokseen. Hänen veljensä kuvasi tärkeän hetken.


Onnellinen Alexandra vastasi ”tahdon”. Hän oli niin liikuttunut, että haki sanojaan. Veli ja serkku tulivat onnittelemaan kihlaparia ja kaikki halasivat toisiaan.


Yllätykset eivät jääneet tähän, vaan Pispala vei Alexandran syömään Sandro-ravintolaan, josta aukeaa komea näkymä screenille ja alas Narinkkatorille. Kulmapöydässä kihlaparia oli odottamassa kuohuviiniä.

Katso video yltä!