Kynttilöiden polttoon liittyy huonosti tunnettu vaara: Keuhkojen tulehdusreaktio

Julkaistu:

Kynttilät voivat aiheuttaa oireita pienillä lapsilla, astmaatikoilla ja keuhkosairauksista kärsivillä. Pahinta on silti tulipalon vaara.
Kynttilät luovat juhlan tunnelmaa itsenäisyyspäivään ja joulun odotukseen. Kynttilöiden polttamiseen voi kuitenkin liittyä terveysriskejä ja vakava ison tulipalon vaara.

Monet vastasyntyneiden ja pienten lasten vanhemmat miettivät, voiko kotona polttaa kynttilöitä joulun iloksi. Huoli ei ole ihan turha.

– Kynttilät voivat aiheuttaa oireita herkillä ihmisillä, kuten pienillä lapsilla, astmaatikoilla ja keuhkosairauksista kärsivillä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tutkimusprofessori Hannu Kiviranta kertoo.

Kuinka paljon nyt sitten uskaltaa polttaa kynttilöitä ja onko kynttilän tyypillä väliä?

– Kynttilöistä irtoaa erilaisia partikkeleita. Jos haluaa välttää pienhiukkasten joutumista hengitykseen, kynttilöiden polttamista kannattaa välttää. Mitä pienempi hiukkanen kynttilästä irtoaa, sitä pidemmälle se voi päätyä keuhkoissa. Hiukkaset voivat päätyä aina keuhkorakkuloihin saakka ja aiheuttaa tulehdusreaktion. Hajukynttilöistä saattaa irrota enemmän haitallisia aineita kuin tavallisista kynttilöistä, hän sanoo.

Lue lisää: Varoittava kuva: Huomioi nämä asiat, kun poltat kynttilöitä tänään

Älä tee kodistasi liekkihelvettiä

Suomen pelastusalan keskusjärjestö muistuttaa, että kynttilän liekki on kuitenkin avotuli ja siksi arvaamaton. Jos kynttilä kaatuu ja tuli tarttuu pöytäliinaan tai verhoihin, saa tunnelma yllättäen ikävän käänteen. Kaunis koti muuttuu hetkessä liekkihelvetiksi, ellei turvaohjeita noudateta.

– Kannattaa ottaa huomioon niin sanottu allaspalon vaara. Jos ison määrän tuikkuja laittaa tosiaan lähelle, syntyy ison tulipalon vaara. Silloin steariini höyrystyy ja kovassa lämmössä steariini pösähtää palamaan, turvallisuusasiantuntija Jari Pouta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä kertoo.

– Jos syntyy allaspalo, täytyy pysyä rauhallisena ja laskea sammutuspeite palon päälle, hän sanoo

– Jos paloa ei saa sammutetuksi vaarana on, että yläpuolella ja lähellä olevat kankaat ja verhot syttyvät tuleen ja syntyy iso tulipalo.

Toimi näin

Suomen pelastusalan keskusjärjestö antaa hyvät ohjeet, jotka kannattaa painaa mieleen.

Sijoita kynttilät turvallisesti niin, ettei niiden lähellä, vieressä tai yläpuolella ole mitään syttyvää. Varo erityisesti verhoja ja koristeita. Älä laita kynttilöitä tv:n tai muovisten ulkokalusteiden päälle.

Kynttilä sulattaa helposti muoviseen alustaan reiän. Television sisään pudonnut kynttilä voi olla kohtalokas.

Jätä kynttilöiden väliin riittävästi tilaa. Tiiviissä ryhmässä olevien kynttilöiden tulikuuma neste saattaa helposti roihahtaa. Tuikut ja pöytäkynttilät asetetaan noin 5 senttimetrin etäisyydelle toisistaan.

Ohutpohjaiset lyhdyt, pöytäkynttilät ja tuikut tarvitsevat riittävän paksun, palamattoman alustan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt