Kotimaa

Mika Aaltolan kolumni: Suomi ei teeskentele Venäjän kanssa

Julkaistu:

Kolumni
Venäjä-suhteemme ei ole tyhjiössä tapahtuva erityissuhde. Poutasään järjestöt ja säännöt ovat yhä vakauden perusta , Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola kirjoittaa.
Suomen turvallisuuspoliittinen kyky ei ole ollut sataan vuoteen yhtä vahva kuin nyt. Maalla on liikkumavaraa. Vahva itsenäinen puolustus. Korkea maanpuolustustahto. Hyvin harjoitellut kumppanuudet. Tasavallan valmiutta on tehostettu lainasäädäntöä kehittämällä.

Hyvien Venäjä-suhteiden tärkeyttä alleviivaa Venäjän geopoliittinen tyytymättömyys. On syytä muistaa, että Venäjän strategiset päämäärät Suomen suhteen eivät rajoitu Suomeen itseensä. Samaa voi sanoa Suomen suhteista Venäjään erityisesti nyt EU-aikana. Venäjä-suhteemme ei ole tyhjiössä tapahtuva erityissuhde. Hyvien suhteiden ylläpitäminen liittyy aitoon alueellisen vakauden vaalimiseen.

Venäjä-korostusta voi arvostella naiiviksi tai teeskennellyksi. Työskentelen vapaa-ajallani professorina Tallinnan yliopistossa Virossa. Tavatessani sikäläisiä asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä sain kuulla epäilyksiä. Venäjä-suhteessamme nähdään suomettumisen varjo. Arvostelu on viime aikoina huomattavasti vähentynyt. Virossa on yhä enemmän tahoja, jotka miettivät, onko Viron turvallisuuspolitiikka, jossa lähes kaikki munat on laitettu yhteen koriin, ollut mainostetulla tavalla järkevää. Moni haluaa ottaa oppia myös Suomesta. Toiset tavoittelevat Nato plus -versiota, josta esimerkiksi Puola neuvottelee USA:n kanssa.

Poutasäällä Euroopan jakolinjat hävisivät. Lupaus oli, että Venäjä demokratisoituisi, avautuisi ja käyttäisi resurssinsa kansalaistensa hyvän elämän tukemiseen. Positiivisissa Venäjä-odotuksissa ei ollut, eikä ole, sinällään mitään pahaa. Eikä Suomessa nautittu yliannosta rauhoittavia lääkettä. Pidäkkeistä pidettiin huolta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poutasäällä presidentti-instituution valtaa rajoitettiin. Hallitus pääministerin johdolla on vienyt eteenpäin EU-tason politiikkaa. Presidentti johtaa maan ulkosuhteita yhteistoiminnassa hallituksen kanssa. Nyt perustuslaissa on kohdassa ”Presidentti johtaa” tauko, ja vasta sitten lause jatkuu maininnalla yhteistoiminnasta hallituksen kanssa. Myös EU:n asioissa, kuten EU:n perussopimuksen puolustuslausekkeessa (42.7), presidentin rooli on korostunut. EU:n puolustuksessa pääpaino on kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Presidentin tontilla.

 

Venäjän strategiset päämäärät Suomen suhteen eivät rajoitu Suomeen.

Oletteko muuten huomanneet, että kun Venäjällä palataan pullisteleviin johtajiin, Suomessa korostuu presidentin rooli fasilitaattorina, osallistajana ja linjan koostajana? Kenties perustuslain usein mainittu ”valuvika” voi olla tulkittavissa järkeväksi klappitilaksi. Tarvitaan kykyä tehokkaaseen päätöksentekoon. Näin hyve, vakauttava maltti, ei muutu paheeksi, eli epäröinniksi ja säätämiseksi.

Poutasään järjestöt ja säännöt ovat yhä vakauden perusta. Näiden automaattisten vakauttajien muuttamiseen ei nähdä Suomessa tarvetta. Niitä tuetaan. Aktiivinen vakauspolitiikka pyrkii pienin askelin estämään negatiivisia kehityskulkuja. Pienet askeleet luovat polkuja. Hyvin synnytetyillä polunaluilla on taipumus tulla yhä useammin tallatuiksi. Muut huomaavat niiden käyttökelpoisuuden.

Oli sitten kyse EU:n puolustuksesta, pimeiden lentojen vähentämisestä tai arktisen alueen mustan hiilen päästöjen vähentämisestä. Tai huipputapaamisista Helsingissä. Tai rahanpesuverkostojen kitkemisestä. Tai Venäjän satelliittipaikannusoperaation esille tuomisesta.

Olemme lakonista kansaa. Vähäeleisyyden taustalla on päättäväinen strateginen mieli, jolla pyritään hoitamaan omaa tonttia ja vakauttamaan Pohjolaa. Hyvät suhteet Venäjään liittyvät tähän. Ne eivät ole petkutusta tai naiiviutta.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt