Tekisitkö lapsen, jos saisit tuhat euroa? Puoluejohtajat pohtivat vauvarahaa pelastamaan Suomen - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tekisitkö lapsen, jos saisit tuhat euroa? Puoluejohtajat pohtivat vauvarahaa pelastamaan Suomen

Julkaistu: 21.11.2018 20:38

Nordean ekonomistin Olli Kärkkäisen mukaan ”vauvatonni” ei ratkaisisi nuorten naisten ongelmaa.

Kristillisdemokraatit esittävät Suomen surkeiden synnytyslukujen parantamiseksi erityistä vauvarahaa.

Vauvaraha olisi kertakorvaus. Valtio ryhtyisi maksamaan perheille tuhat euroa jokaisesta syntyneestä lapsesta. Tonni kilahtaisi tilille ensimmäisen lapsilisän yhteydessä.

Vauvaraha nousi esille keskiviikkona Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) vaalitentissä. Tenttiin osallistuivat puolueiden puheenjohtajat.

– Suomessa syntyy vuosittain vajaa 50 000 lasta, joten vauvaraha tulisi maksamaan valtiolle noin 50 miljoonaa euroa, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah laskee.

Essayah sanoo IS:lle, että nykyisin perheet ovat eriarvoisessa asemassa.

Jotkin kunnat ovat ryhtyneet maksamaan rahaa syntyneestä lapsesta. Tulokset ovat Essayahin mukaan olleet myönteisiä.

– Lestijärvi esimerkiksi maksaa vauvarahaa. Se on muuttovoittoinen kunta.

EK:n vaalitentissä pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vilkutti vihreää valoa kristillisdemokraattien vauvarahalle.

Sipilän mielestä Essayahin ehdotus on harkitsemisen arvoinen.

Ekonomisti ei kannata

Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen teilasi ajatuksen tuoreeltaan Twitterissä. Hänen mielestään tuhannen euron vauvabonukset eivät riitä kääntämään syntyvyyttä nousuun.

Kärkkäinen sanoo IS:lle, että alueellisesti vauvabonukset ovat toimineet. Vauvaraha on saanut muuttoliikettä aikaan.

– Kun perheet miettivät, missä he haluavat asua, yksittäisessä kunnassa maksettava bonus voi toimia houkuttimena. Jos mietitään koko Suomea, tällaisilla bonuksilla ei ole niin vaikutusta.

Kärkkäinen viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan vauvabonuksilla voi olla hieman vaikutusta siihen, missä iässä hankitaan lapsia.

– Vähemmän vaikutusta bonuksilla on itse kokonaissyntyvyyteen.

Jos syntyvyyttä halutaan parantaa, pitäisi miettiä suurempia uudistuksia, Kärkkäinen muistuttaa. Vauvojen hankintaan vaikuttaa enemmän työelämän epävarmuus.

– Nuoret naiset eivät halua hankkia lapsia ennen kuin heillä on vakituinen työ. Tällaisia asioita ei vauvatonneilla muuteta.

Kärkkäisen mielestä vauvatonni toimii pahimmassa tapauksessa itseään vastaan.

– Siinä on sama hyvä idea taustalla kuin oli synnytystalkoissa, mutta se millä tavalla puhutaan, voi kostautua. Kuvitellaan, että löytyy yksittäinen kikka, jolla saadaan asia korjattua.

Synnytystalkoilla Kärkkäinen viittaa puheenjohtaja Antti Rinteen (sd) aikoinaan esittämään termiin.

Sanavalintaa arvosteltiin ankarasti. Rinteen puoluetoveri sanoi synnytystalkoiden tuovan mieleen kansallissosialismin.

Perhevapaauudistus keräsi kannatusta

Keskiviikkona EK:n vaalitentissä kaikki puolueet olivat valmiita uudistamaan perhevapaajärjestelmää.

Pääministeri Sipilä lupaili ensi vaalikaudelle 200 miljoonan euron perhepakettia.

– Perhevapaauudistus pitää olla osa perhepakettia. Hyvä perhevapaauudistus tulee maksamaan noin 200 miljoonaa euroa.

Vasemmistoliitolla, kuten monella muullakin puolueella, on perhevapaiden uudistamiseksi 6+6+6 -malli.

– Se on pikkuisen alle 200 miljoonaa, puheenjohtaja Li Andersson (vas) sanoi.

Hintalappuja muut eivät perhevapaauudistukselleen kertoneet.

– Tämä on niin tärkeä uudistus, että se voi jotain maksaakin, puheenjohtaja Petteri Orpo (kok) sanoi.

Puheenjohtaja Antti Rinne sanoi, että isät saataisiin paremmin jäävän perhevapaille, jos korvaus olisi sama kuin palkka, ja tämä maksaisi 200 miljoonaa euroa.

Millä taloudellisilla keinoilla voisi parantaa syntyvyyttä? Keskustele.