Tilastokeskus: Suomen väkiluku laskuun vuonna 2035 – nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Tilastokeskus: Suomen väkiluku laskuun vuonna 2035 – nuorten määrä uhkaa vähentyä huomattavasti

Tilastokeskuksen mukaan vuodesta 2018 tulee kolmas vuosi peräkkäin kun ihmisiä kuolee enemmän kuin syntyy.

Vuosi 2018 on kolmas vuosi peräkkäin, kun Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy.­

16.11.2018 9:07

Nuorten määrä uhkaa vähentyä Suomessa huomattavasti, koska syntyvyys laskee, ilmenee Tilastokeskuksen tänään julkistamasta uudesta väestöennusteesta.

Sen mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 alle 15-vuotiaita 760 000, mikäli syntyvyys pysyisi nykyisellä tasolla. Vielä 1970-luvulla maassa oli miljoona alle 15-vuotiasta.

Työikäisen väestön odotetaan vähenevän vuoteen 2030 mennessä 57 000 henkilöllä. Huoltosuhde nousee tulevina vuosikymmeninä, mutta aiempia ennusteita hitaammin.

Ennusteen mukaan nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua vuoteen 2035 saakka, jolloin Suomen väkiluku olisi 5,62 miljoonaa ihmistä. Tämän jälkeen väkiluku kääntyisi laskuun ja 2050-luvulla se olisi ennusteen mukaan jo nykyistä pienempi.

Tästä vuodesta tulee kolmas vuosi peräkkäin, kun Suomessa kuolee ihmisiä enemmän kuin syntyy.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?