Vahvempi voittaa.
Kahdesta suurpedosta toinen on vielä suurempi peto.
Pienempi ei ollut ovelampi, sillä tämä palavasilmäinen öinen kohtaus ja kohtaaminen ei ole Disney-elokuvasta, vaan se tallentui äskettäin WWF:n Luontoliven kameraan.
WWF avasi niin sanotun ahmakameransa (luontolive.wwf.fi) syyskuun alussa Pohjois-Karjalassa.
Kuvauspaikka on hyvin lähellä Erä-Eero -yrityksen suurpetojen kuvauskojua. Se tarkoittaa, että kanavalla saattaa hiippailla muitakin suurpetoja kuin ahmoja. Suurpedoiksi lasketaan Suomessa karhu, susi, ilves ja ahma.
Tällä kertaa susi tulee ja vie ahmalta kanavan tähtiroolin ja eväät.
Ahmakameran paikaksi valittiin suurpetojen kuvauskojun naapuruus, jotta ylimääräistä haaskaruokintaa ei livelähetyksen takia tarvitse järjestää, kertoo viestinnän asiantuntija Joonas Fritze WWF:stä.
Norppalivenä kolme vuotta sitten aloittaneen ja vähitellen eri kohteisiin laajentuneen Luontoliven ajatuksena oli tuoda luonto lähelle ihmisiä, luontoa häiritsemättä, mutta siitä tietoa levittäen.
Luontolivessä on mahdollista tehdä yllättäviä havaintoja, sillä mitään valmista käsikirjoitusta ei ole. Tällä kertaa liveen tallentui eri kokoisten suurpetojen erikoinen kohtaaminen. Tai ehkä hyvinkin tavallinen, kuka sen tietää, mitä saloilla ja selkosilla tapahtuu silloin, kun kamera ei pyöri.
– Hankkeen tavoitteena on levittää tietoa harvinaisista ja uhanalaisista lajeista ja niiden kohtaamista uhkista, Fritze sanoo.
Luontoliven eri kanavilla ovat eri aikoina esiintyneet muun muassa saimaannorppa, metsäpeura, kalasääski ja liito-orava.
Susi ja ahma on luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaisiksi lajeiksi. Molempien suurin uhka on WWF:n mukaan laiton tappaminen ja metsästys eli pyynti.