Kotimaa

Lukijat kommentoivat lukiolaisten laiva­pelin hurjaa tehtävä­listaa:”Ennen on tehty aika huikeastikin pahempia juttuja”

Julkaistu:

Risseralli-laivapelin tehtävälista jakaa Ilta-Sanomien lukijoiden mielipiteet. Osa pitää listaa viattomana nuorten hupailuna, toiset pelkäävät sen houkuttavan nuoria sekoiluun ja tihutöihin.
Ilta-Sanomat julkaisi torstaina käsiinsä saaman ”risserallin” tehtävälistan. Niin sanotussa risserallissa on kyse pelistä, jossa oppilaiden risteilyllä kerätään pisteitä erilaisiin vaikeusasteisiin lukeutuvilla tehtävillä.

Automaattisen voiton rallissa saa listan mukaan heittämällä pelikoneen mereen, vetämällä palohälyttimen tai päästämällä pelastusveneen vapaaksi siten, että se tippuu mereen.

Lue lisää: Helsinkiläislukiossa levisi risteilylle suunniteltu peli – pisteytetty tehtävälista järkytti Silja Serenaden henkilökunnan: ”Mauttomuuden rajan yli”

Hardcore-tason tehtävistä – kuten Ruotsin satamassa uimisesta ja ostoskärryjen mereen heittämisestä – saa 20 pistettä. Jackpotin, eli 40 pistettä saa esimerkiksi jäämällä Maarianhaminassa laivasta tai harrastamalla seksiä yli 50-vuotiaan kanssa. Muita tehtäviä ovat esimerkiksi oman virtsan juominen ja sammuneen kaverin teippaaminen kiinni sänkyyn. Helpoimpia tehtäviä listalla ovat muun muassa maidon tilaaminen jäillä baarissa tai karaoken laulaminen.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan lukiolaisten risteilylle suunnitellun pelin tehtävälista oli levinnyt joidenkin helsinkiläislukion oppilaiden keskuudessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyseisellä risteilyllä ollut helsinkiläislukion oppilas kertoi IS:lle torstai-iltana, että risserallia ei risteilyllä yhteisesti eikä virallisesti pelattu, vaan risteily sujui rauhallisesti ja häiriötä aiheuttamatta. Hän korosti myös tehtävälistan kovimpien tehtävien olevan sataprosenttisesti vitsi.

Oppilaan mukaan risseralli on lukiolaisilla eri lukioissa yleisesti tiedossa, ja samainen tehtävälista on löytynyt verkosta jo muutamia vuosia.

IS:llä ei ole tietoa siitä, onko lista alun perin laadittu vain vitsimielessä, ja missä määrin eri lukioiden oppilaat ovat mahdollisesti toteuttaneet tehtäviä.

Lue lisää: Tuhotöihin ja rivoiluun risteilyllä kannustava lista levisi lukiossa – oppilas soitti laivalta ja kertoi mistä ”risserallissa” on kyse

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kiitteli perjantaina, että laivamatka sujui lukiolaisten osalta tyylikkäästi ja hyvin käyttäytyen, eikä lukiolaisryhmä aiheuttanut laivalla mitään häiriötä tai ongelmia.

Ilta-Sanomien lukijat intoutuivat aiheesta kirjoitettujen juttujen kommenttikentässä kommentoimaan monien lukiolaisten keskuudessa mitä ilmeisimmin tuttua risseralli-peliä. Risseralli tehtävälistoineen jakoi lukijoiden näkemykset vahvasti kahtia.

Osa kommentoijista piti tehtävälistaa läpeensä huonona ajatuksena, sillä uskoi, että aina löytyy ihmisiä, jotka ottavat vitsit tosissaan ja päätyvät listan innoittamana aiheuttamaan laivalla häiriötä, jopa vaaratilanteita.

Osa kommentoijista sen sijaan piti tehtävälistaa nuorten viattomana hupailuna, jollaista nuoret kautta aikojen ovat muodossa tai toisessa harrastaneet. Monet kommentoijista luottivatkin lukiolaisten harkintakykyyn listan tehtävien suhteen.

Muun muassa näin Ilta-Sanomien lukijat kommentoivat risserallin tehtävälistaa:

”No voi hyvä luoja sentään. Ettekö te ole olleet ikinä nuoria. Tuollaisten listojen teko on vain hassuttelua. Hyvin yleistä nuorten touhua. Ei siellä kukaan lähde mitään pelikoneita mereen heittelemään. Vähän nyt löysyyttä pipaan.”

”Jaa että ”vitsi”...Ei mielestäni listalla ole mitään nauramisen aihetta! Jotkut on niin typeriä, että saattavat tehdä jotain oikeasti. Pudotat yhdenkin pelastusveneen niin uppoamishetkellä 50 ihmistä ei ainakaan pelastu. Väärä hälytys taas, niin siihen oikeaan vaaraan ei kukaan enää usko. Siten saattaa vaaraan kaikki aluksella. Typerä lista vailla minkäänlaista huumoria.”

”Kun olin viime vuonna valvojana, niin silloin oli aamulla oppilaiden kanssa puhetta tästä pelistä, kun yöllä oli ollut pientä häiriköintiä porukan käydessä herättämässä porukkaa pisteiden takia. Tällöin pistelistassa oli myös paikkojen sotkemista, mutta onneksi tähän ”peliin” osallistui silloinkin vain muutama oppilas. Peli on siis ollut olemassa jo pidempään, mutta taitaa olla enemmän sivuviihdettä ja jotain mitä voi muistella, eikä suurin osa lähde siihen lainkaan mukaan. Vaarana on kuitenkin, että jollain risteilyllä joku onneton ottaa tehtävät liian tosissaan, eikä ymmärrä, että kaikissa tehtävissä kyse ei harmittomista piloista.”

”Osahan on ihan normaalia nuorisomeininkiä, mutta osa tosiaan menee överiksi. Aika hönö saa olla jos kaikkia noita juttuja tekee. Pisteytyskin on melko epälooginen.”

”Minä eläkeläinen olin pari vuotta sitten syysloman aikaan Tallinnan laivalla. Nuoria ja lapsia laivassa suurin osa. Esiintyihän laivalla Sanni. Ja todella häpesin ja paljon. En nuorten käytöstä vaan mukaan eksyneitten eläkeläisten. Älyttömässä humalassa mummot etupäässä. Tippuivat portaissa, kaatuilivat tanssilattialla, nukkuivat pöydissä. Myötähäpeä oli suuri.”

”Teille vanhemmille tiedoksi, jotka pelkäätte osallistuuko lapsenne näihin risseralleihin niin ihan varmasti osallistuu, jos menee lukioon. Joka ikisellä lukiolaisristeilyllä näitä harrastetaan.”

”Viaton ”vitsi” voi lähteä lapasesta alkoholin ollessa mukana.”

”Jos väitätte, ettei oman sukupolvenne huumori ole ollut rajua, valehtelette. Suurin osa näistä tehtävistä ovat ikäluokalta toiselle kiertäviä vitsejä, ja niitä ei todellakaan toteuteta. Ja ei, ei ole edes sitä yhtä tyhmää, joka ne toteuttaisi, koska edelleenkin: ne ovat vitsejä ja lukioissa tiedetään tasan tarkkaan, mitkä noista ovat niitä. Tälläkään listalla ei mainita niitä tavallisia tehtäviä, kuten kärrynpyörien tekeminen promenadilla tms. Nämä ovat niitä, mitä jotkut tekevät – pelikonetta ei kukaan heitä laivasta.”

”Aivan käsittämätön lista edes huumorimielessä. Elämisen sietämätön keveys, sitä se on.”

”Noh, opiskelijoiden huumori oli ronskia jo 90-luvun alussa, eikä varmasti hävinnyt yhtään tälle risserallille. Tietty sen jälkeen on tässä maailmassa tapahtunut niin paljon, että näihin asioihin suhtaudutaan ymmärrettävästi huomattavasti vakavammin, oli taustalla sitten mustaa huumoria tai ei.”

”Tällaiset listat kertovat ennen kaikkea lukiokulttuuriin liittyvästä ryhmäpaineesta. Itse en halunnut mennä risteilylle kun tiesin että tuollaista on luvassa. Painostusta päihteiden käyttöön ja seksuaalisiin tekoihin. Itse olen aina vihannut erilaisia opiskelijabiletehtäviä, koska ne ovat yleensä tosi lapsellisia, painostavia ja epämiellyttäviä.”

”Aika kultaa muistot, kyllä ennen on tehty aika huikeastikin pahempia juttuja kuin tämä. Aina näyttää olevan muodissa haukkua nykynuoria pahimmaksi nuorisoksi ikinä.”

”Vaikka tuo olisi läppää, niin silti on niitä, jotka yllytyksestä tai näyttämisen halusta hyppäävät mereen tai tekevät jotain muuta järjetöntä. Joukossa tyhmyys tiivistyy.”

”Nuoret on nuoria ja nuoruuteen kuuluu myös liioittelu.”

”Kaikenlaista hullua suunniteltiin jo minunkin, nyt viisikymppisen nuoruudessa, mutta suurin osa aikeista jäi toteutumatta ja todellisuus oli vähemmän raju.”

”Ööö...ei meillä kyllä harrastettu, meillä suurin osa joi aika maltillisesti, ja katseltiin yhden valvojan perään, joka umpikännissä lauloi karaokea, yritti riisua lavalla ja sekoili ympäri laivaa. Ja tämä keski-ikänen mies oli meistä pahimmassa kunnossa.”

”Tuo risseralli oli legenda ainakin omassa lukiossani. Eipä kukaan sortunut noihin kaikkein hölmöimpiin tehtäviin, vaikka kaiken maailman legendoja liikkui esim. pelikoneen pudottamisesta mereen. Jos nyt promedaria joku meni ostoskärryillä niin se oli jo aika "hurjaa".”

”Vaikuttaa ihan Duudsonien uudelta formaatilta, risserallia luvassa ensi vuonna Possessa?”

Oletko sinä pelannut tai todistanut risserallia tai muuta vastaavaa peliä? Kerro kokemuksesi alla kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt