Kotimaa

Nuoret käyttävät ja ostavat huumeita välitunnilla – poliisi pelkää ekstaasin muuttuvan arkihuumeeksi

Julkaistu:

Huumausaineet
Esimerkiksi turkulaisessa yläkoulussa selvisi syksyllä, että välitunnilla käytettiin LSD:tä ja Subutexia.
THL:n kouluterveyskyselyjen mukaan yhä useampi nuori ilmoittaa olevansa raitis ja myös alkoholin käytön vähentymisestä nuorten keskuudessa on iloittu viime vuosina.

Nuorten parissa työskentelevät ovat kuitenkin havainneet, että yhä isompi ja nuorempi joukko vaikuttaa siirtyneen viikonlopun keskikaljakännäilystä vahvempiin aineisiin.

Esimerkiksi turkulaisessa yläkoulussa selvisi syksyllä, että välitunnilla käytettiin LSD:tä ja Subutexia, kertoo Lounais-Suomen poliisin kenttävalvonnan ryhmän johtaja, ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä. Asia tuli ilmi, kun huolestuneet vanhemmat olivat havainneet lapsissaan huolestuttavia merkkejä.

– Ei tämä varmasti mikään ainutkertainen juttu ole. Asian otin esille siksi, että havahduttaisiin tosiasiaan, että myös tällaista tapahtuu, sanoo Aro-Heinilä, jonka mukaan nuoret käyttävät kuitenkin pääsääntöisesti kannabista.H
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Ennen juotiin viikonloppuisin alkoholia, mutta nyt käytetään kannabista koulupäivän aikana.

Poliisille on hänen mukaansa tullut ilmoituksia myös muilta kouluilta. Havaintojen mukaan osa nuorista poistuu välitunnilta koulun alueelta pössyttelemään.

– Se näkyy ja se tunnistetaan, mutta kemikaalien tunnistaminen voi olla vaikeaa kouluyhteisössä.

Asiasta uutisoi ensin Turun Sanomat. Myös sanomalehti Karjalainen kertoi lokakuussa, että Joensuussa kannabista kokeilevat jo vuonna 2006 syntyneet, eli kuudesluokkalaiset.


– Nykyisin jo teini-ikäiset ovat käyttäneet suonensisäisiä huumeita, kun aiemmin niihin siirryttiin vasta täysi-ikäisenä, päihdepalvelujen apulaisylilääkäri Sari Leinonen Siun sotesta kertoi lehdelle.

Myös ylikonstaapeli Aro-Heinilällä on karu arvio siitä, missä huumeiden kanssa todellisuudessa mennään: hänen näkemyksensä on, ettei Turussa tai Varsinais-Suomessa ole sellaista yläkoulua, jossa ei olisi yhtäkään huumeiden kanssa tekemisissä ollutta nuorta.

Huumekauppa käy kouluilla ja niiden ympäristössä

Myös Helsingin poliisilla on tiedossa, että huumekauppaa käydään kouluissa. Rikoskomisario Jari Nikosen mukaan Turun tapauksen kaltaisia ei kuitenkaan ole tiedossa Helsingissä.

– Tiedossa on, että ympäri Helsinkiä myydään huumausaineita koulussa, välitunneilla ja koulujen ympäristössä. Kouluilta ei kuitenkaan ole viestiä tullut, että siellä oltaisiin päihteiden vaikutuksen alaisena, sanoo Nikonen.

 

Töissä näemme säännöllisesti kannabispsykooseja, jotka ovat tulleet pelkästään kannabiksen käytöstä.

Aro-Heinilän mukaan nuorimmat poliisin haaviin tänä vuonna jääneet huumeidenkäyttäjät ovat vain 13-vuotiaita. Hän ei kerro tarkkoja määriä, mutta sanoo, että suurin osa on kuitenkin hieman vanhempia.

– Suurin osa on 15–17-vuotiaita, kun puhutaan alaikäisistä. Mutta alle 15-vuotiaita on ollut huolestuttavan paljon.
– Valitettavasti tämmöinen käsitys on, että yhä nuorempana kokeillaan. Se on tietysti huolestuttavaa ja poliisin valistukseen pitäisi satsata resurssipulasta huolimatta, jotta se vaikuttaisi, myös Nikonen toteaa.

Hän arvelee huumeiden käytön lisääntyneen, koska saatavuus on parantunut, kun ihmiset liikkuvat vapaasti maasta toiseen Euroopassa.

Jopa 10–11-vuotiaat kokeilevat pilveä

Varsinais-Suomen etsivän nuorisotyön koordinaattori Tommi Grönroos sanoo, että päihdekokeiluista on tullut arkipäiväisempää, vaikka myös takavuosina kokeiluja on tehty 12–13-vuotiaana. Hän kertoo kuulleensa jopa 10–11-vuotiaista, jotka ovat kokeilleet alkoholia tai pilveä.


– On iso valhe, kun puhutaan nuorten päihteiden käytön vähentyneen. Nuorten alkoholin käyttö on aiempina vuosina vähentynyt tutkimusten mukaan. Sen on – joskaan ei ihan yksi yhteen – korvannut kannabis. Kannabiksen käyttö on yleisempää ja sitä kautta päihteiden käyttö ei ole nuorten keskuudessa missään nimessä vähentynyt, vaan lisääntynyt, sanoo Grönroos, jonka havaintojen mukaan alkoholin rooli on nykyisin olematon alle 30-vuotiaiden päihderiippuvaisten keskuudessa.

Myös Aro-Heinilän mukaan huumeiden käyttö on arkipäiväistynyt.

– Ennen juotiin viikonloppuisin alkoholia, mutta nyt käytetään kannabista koulupäivän aikana. Se on tosi ikävä ja huolestuttava asia tietysti.

Lounais-Suomessa pelätään ekstaasin arkipäiväistyvän

Hän sanoo työskennelleensä aiheen parissa 20 vuotta. Tilanne on muuttunut hänen mukaansa huolestuttavampaan suuntaan erityisesti kahden viime vuoden aikana, kun erityisesti ekstaasi on yleistynyt vauhdilla nuorten keskuudessa ja tullut katukäyttöön.

Pelkäätkö, että ekstaasin kanssa käy niin kuin kannabiksen kanssa, joka syrjäytti alkoholin?

– Itse asiassa pelkään sen räjähtävän nopeammin kuin kannabis. Siltä se näyttää tällä hetkellä. Lähiviikkoina on tullut ilmi tapauksia, että maakunnista on lähdetty Turkuun hakemaan nimenomaan ekstaasia. Alle 15-vuotiaat sopivat kauppoja netissä.


Rikoskomisario Nikonen sanoo, että myös Helsingissä ekstaasia liikkuu aiempaa enemmän. Ekstaasitabletteja on helppoa ostaa ja käyttää. Yksi houkutin on myös edullinen hinta esimerkiksi alkoholiin suhteutettuna.

– Yhden ekstaasipillerin hinta vaihtelee 10–20 euron välillä.

”Se ei ole mitään höpöheinää, vaan huume”

Etsivän nuorisotyön Tommi Grönroos korostaa työskentelevänsä päihderiippuvaisten ja -ongelmaisten nuorten parissa. Esimerkiksi ekstaasi näkyy hänen mukaansa enemmän tavallisten, ”bilenuorten” keskuudessa. Vanhemmille ja nuorille suunnatut kouluvierailut työllistävät kuitenkin enemmän kuin koskaan.
– Se kertoo, että tarve on ja muutosta on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana. Puhuessa ei tunnu enää, että puhun asiasta, joka ei kosketa, vaan ihmisistä näkee, että nämä asiat kiinnostavat ja koskettavat.

Hän on huolissaan siitä, että THL:n kouluterveyskyselyjen mukaan asenne kannabista kohtaan on arkipäiväistynyt.

– Se ei ole mitään höpöheinää, vaan huume. Töissä näemme säännöllisesti kannabispsykooseja, jotka ovat tulleet pelkästään kannabiksen käytöstä.

 

Kannabiksen käyttö on yleisempää ja sitä kautta päihteiden käyttö ei ole nuorten keskuudessa missään nimessä vähentynyt, vaan lisääntynyt

Grönroos sanoo näkevänsä hyvän läpileikkauksen nuorten elämästä, sillä hän on paikalla myös muun muassa kutsuntatilaisuuksissa. Grönroos arvioikin, että suurimmalla osalla nuorista menee hyvin ja päihteiden rooli elämässä on pieni tai olematon. Päihdeongelmaisten ja -riippuvaisten ongelmat ovat sen sijaan syventyneet ja laajentuneet.

– Ylisukupolvisuus on nähtävissä. Syrjäytyneitä ollaan jo kolmannessa polvessa. Tämä on pääsääntöisesti se, mitä tapahtuu Suomessa. Eli hyvin selkeää kahtiajakautuneisuutta on nähtävissä.
Päihdeongelmaisten nuorten parissa Grönroos kertoo huomanneensa, että moni käyttää mielenterveysdiagnooseilla saatuja lääkeaineita päihtyäkseen.

– On nuoria joilla on viisi tai kuusi diagnoosia. Ne on haettu eri terveyskeskuksista ja niihin on lääkitykset. Pelkästään nuorten käyttämät lääkkeet on sellaisia, että niiden takia tarvittaisiin pitkiä päihdekuntoutusjaksoja. Sitten lisäksi käytetään vielä muuta.

Faktat

- Kannabista on kokeillut ainakin kerran 7,5 prosenttia peruskoulun 8. ja 9. -luokkalaisista, 11,6 prosenttia lukion 1.–2. vuoden opiskelijoista 11,6 ja 20,6 prosenttia ammattikoulun 1.–2. vuoden opiskelijoista.

- Huumeiden hankkiminen kotipaikkakunnalla on helppoa, arvioi lähes 40 prosenttia kasi- ja ysiluokkalaisista. Lukion opiskelijoista näin ajatteli noin 46 prosenttia ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista yli 50 prosenttia.

- Ikätovereiltaan marihuanan tai kannabiksen polttamisen hyväksyy yli 10 prosenttia peruskoulun kasi- ja ysiluokkalaisista. Lukiossa vastaava prosentti on 17 ja ammatillisissa oppilaitoksissa yli 20.

Lähde: THL:n kouluterveyskysely 2017