Kotimaa

Vetyperoksidikontit kellahtivat kupeelleen, kun junanvaunut suistuivat raiteilta Kouvolassa

Julkaistu:

Neljä junan kyydissä ollutta vetyperoksidikonttia kaatui torstai-iltana hieman ennen yhdeksää Kouvolassa Kullasvaaran teollisuusalueella, kun kaksi junanvaunua suistui teollisuusraiteelta, kertoi päivystävä palomestari Juhani Carlson.
Kontit alkoivat vuotaa hieman, mutta tilanne ei aiheuttanut vaaraa väestölle eikä merkittävää haittaa ympäristölle.

Syytä suistumiseen ei tiedetä.

– Tämä ei tapahtunut kovassa vauhdissa. Keskitymme nyt vahinkojen minimoimiseen, emme asioiden kulun selvittämiseen, Carlson kertoi STT:lle myöhään torstai-iltana.

Vaara-alueen eristämisen jälkeen vuotanutta vetyperoksidia alettiin ottaa talteen. Vielä vähän ennen yhtätoista illalla pelastuslaitos odotti paikalle nostokalustoa, jolla kontit voitaisiin kääntää sellaiseen asentoon, että vuoto loppuisi.