Kotimaa

Savonlinnassa palaa lantahalli – palomestarilta ytimekäs kuitti: ”Aika paska homma”

Julkaistu:

Savonlinnassa palaa lantaa täynnä oleva kaarihalli.
Kaarihalli on noin 150–200 metriä pitkä. Päivystävän palomestarin mukaan lanta hallin keskellä on luultavasti kerännyt lämpöä ja syttynyt palamaan itsestään.

– Aika paska homma, sanoo päivystävä palomestari Eero Aho.

Hän selittää, että palomiehet joutuvat rämpimään lannassa sankan savumuodostuksen keskellä paloa kohti.

– Sitten ruvetaan sammuttelemaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallin läheisyydessä ei ole muita rakennuksia, mutta lantapalon muodostama sankka savu näkyy läheisille Savonlinnantielle ja Silvolantielle.

Hälytys tulipalosta tuli puoli kahdeksan maissa. Palomestari arvioi että sammutustyöt kestävät hyvinkin kauan, ja että avuksi tarvitaan työkoneita.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa.

Saitko uutiskuvan? Lähetä se Ilta-Sanomiin tästä.