Kotimaa

Salon raakaa henkirikosta tutkitaan murhana – toinen epäillyistä alaikäinen

Julkaistu:

Salossa 1. marraskuuta tapahtuneen henkirikoksen tutkinta on edistynyt. Uhri oli noin 30-vuotias liikuntarajoitteinen nainen.
Poliisi hälytettiin salolaiseen kerrostaloasuntoon torstaina 1.11. aamuyöstä. Asunnosta löytyi nuorehko nainen surmattuna. Uhri oli noin 30-vuotias liikuntarajoitteinen nainen.

– Poliisi hälytettiin paikalle torstaina aamuyöstä metelin takia. Paikalta löytyi nainen surmattuna, jutun tutkinnanjohtaja, komisario Joni Saarimäki Lounais-Suomen poliisista kertoi Ilta-Sanomille, kun poliisi tiedotti tapahtuneesta ensimmäistä kertaa torstaina.

Nyt tutkinta on edennyt. Poliisi tutkii tapahtumia murhana. Perusteena on rikoksen raaka tekotapa ja uhrin puolustuskyvytön asema.

– Sen verran voin sanoa, että astaloa on käytetty. Kyseessä on erittäin brutaali ja väkivaltainen teko, komisario Saarimäki kommentoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun poliisi meni paikalle, paikalla oli vain uhri.

Saarimäki ei myöskään kerro tarkemmin uhrista, mutta korostaa, että tämä oli puolustuskyvyttömässä asemassa.

Toinen epäillyistä on alaikäinen

Tänään 4.11. käräjäoikeus on poliisiin vaatimuksesta vanginnut tänään kaksi henkilöä todennäköisin syin teosta epäiltynä. Epäillyistä toinen on täysi-ikäinen ja toinen alle 18-vuotias. Tarkkaa ikää poliisi ei kerro.

– No, siitähän voi laskea, että alle 15-vuotiasta ei voi vangita, komisario Saarimäki sanoo.

Saarimäki ei kommentoi myöskään epäiltyjen sukupuolta tai sitä, tunsivatko epäillyt ja uhri toisensa.