Talvi yllätti taas autoilijat Helsingissä – kolareita jopa kymmeniä - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Talvi yllätti taas autoilijat Helsingissä – kolareita jopa kymmeniä

Lumen sataminen tienpinnoille aiheutti välittömästi peltikolarirumban käynnistymisen Helsingissä.

Pakettiauto suistui kaiteen päälle Helsingin Kulosaaressa maanantaina.

29.10.2018 16:36

Osiin maan pääkaupunkiseutua satoi varhain maanantaiaamuna hentoinen lumipeite.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi kertoo, että iltapäivällä Kumpulan mittauspisteellä oli mittauslaitteiden mukaan kaksi senttimetriä lunta. Vastaavasti Espoon Tapiolan sekä Helsinki-Vantaan lentoaseman mittalaitteet osoittivat lumikertymän olevan pyöreä nolla.

– Ei sitä lunta mitään hirvittävää määrää satanut, sen verran että paikka paikoin on maa valkoisena, Ilmatieteen laitokselta kerrottiin iltapäivällä.

Maan valkeus jää vain väliaikaiseksi. Kylmää riittää vielä tiistaille, mutta sen jälkeen lämpöasteet nousevat uudelleen, kun lämmintä alkaa virrata etelästä Suomeen. Plussan puolella ollaan sen jälkeen koko maassa.

– Ne vähätkin lumet, joita on ehtinyt sataa, sulavat kyllä viikon aikana pois, sanoo meteorologi Helena Laakso arvioi sunnuntaina.

Lue lisää: Ennusteet lupaavat täyskäännettä alkuviikon pakkasten jälkeen: Lämpö tulee ja pysyy pitkään

Kuten aiempinakin vuosina, talven ensimmäisten lumihiutaleiden leijaileminen etelärannikolle aiheutti harmaita hiuksia ja aineellisia vaurioita vaikutusalueellaan.

STT:n mukaan Helsingissä on sattunut iltapäivään mennessä kolmisenkymmentä liikenneonnettomuutta, joista suuri osa on ollut peltikolareita, Helsingin poliisista kerrotaan.

Yleisjohtaja, komisario Teemu Lappalainen kertoo, että määrä on enemmän kuin tavallisesti Helsingissä. Kolareista oli hetkellisesti haittaa liikenteelle erityisesti Itäväylällä.

Lappalainen arvioi, että ainakin liukas keli on ollut syynä osaan onnettomuuksista. Hänen mukaansa monilla autoilijoilla saattaa olla yhä kesärenkaat alla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?