Armeija saapui vartioimaan tätä Suomen poikki kulkenutta kaapelia, kun USA ja Neuvostoliitto väänsivät kättä aseista

Kuumalla linjalla kulkeneet viestit olivat salattuja. Niiden pääasiallinen sisältö saattaa yllättää.

27.10.2018 8:07

55 vuotta sitten avattu Washingtonin ja Moskovan välinen kuuma linja vaikuttaa olleen aikanaan niin suuri salaisuus, ettei sen perustamisesta löydy Suomesta edes arkistodokumentteja.

Esimerkiksi ulkoministeriön arkistosta löytyy yksi ainoa maininta kuumasta linjasta vuodelta 1967 – eli vasta neljä vuotta sen avaamisen jälkeen. Tuolloin perustettiin nimittäin Lontoon ja Moskovan välille vastaava suora linja, ja Suomi antoi sille varayhteydeksi kanavan numero 9.

– Tässä yhteydessä voidaan mainita, että edellä mainitussa Moskovan ja Lontoon välisessä lennätinjärjestelmässä kulkee myös Moskovan ja Washingtonin välinen suora kaukokirjoitinlinja (”kuuma linja”), jonka Suomen alueella olevasta johto-osasta Suomen posti- ja lennätinhallitus saa vuokraa 2 189,25 markkaa kuukaudelta, lukee Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtajan Oiva Saloilan 4.10.1967 allekirjoittamassa luottamuksellisessa kirjeessä ulkoministeriölle.

Tältä näyttää koaksaalikaapeli, jonka palasen professori Heikki Oja kaivoi maasta tonttinsa vierestä Tammelassa.

Posti- ja lennätinlaitoksen Forssan-viestiaseman pitkäaikainen päällikkö, teknikko Yrjö Rihu kertoo vastanneensa aikanaan siitä, että kuuma linja toimii Tammelan ja Forssan tienoilla moitteettomasti. Vuosien varrella kaapeli katkaistiin vahingossa useita kertoja, ja muutaman kerran Rihu joutui korvauskiistojen todistajaksi oikeuteen asti.

– Osa riidoista meni oikeuteen, kun kaapelin sijainnin piti olla tiedossa, mutta joku sen silti kaivoi rikki.

  • Otsikon alla olevalla videolla: IS kuuman linjan jäljillä Tammelassa – kurkistimme kylmän sodan aikaan visusti vartioidun vahvistinaseman sisään

Rihu muistaa myös, kuinka kuumalle linjalle asetettiin armeijan erityisvartiointi joidenkin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisten tärkeiden neuvottelujen yhteydessä. Näin tapahtui esimerkiksi strategisten aseiden rajoittamiseen tähdänneiden Salt-neuvottelujen aikana. Neuvottelut käytiin vuosina 1969–72.

– Muistan, että sotaväki toi meille ryhmän miehiä varmistamaan, että kaapeli pysyi ehjänä. Me luovutimme tilat heille, ja tiettyihin paikkoihin sijoitettiin vartiomiehet.

Kuuman linjan vahvistinasemat näyttivät Suomen puolella vaatimattomilta varastokopeilta. Tämä Hykkilän vahvistinasema sijaitsee Tammelassa.

Sanomien arkistosta löytyy vuosien varrelta useita lehtijuttuja, joissa kerrotaan kiinnostavia yksityiskohtia kuuman linjan toiminnasta.

Vastoin yleistä luuloa linja ei ollut puheyhteys, vaan sillä lähetettiin kaukokirjoitinviestejä viisimerkkisellä Baudot-koodistolla.

Jokaista kirjainta vastasi tietyssä järjestyksessä viisi positiivista tai negatiivista virtasysäystä, jotka lähetettiin salauslaitteen kautta. Viestien purkaminen oli mahdollista vain sille, jolla oli hallussaan erityinen tulkintanauha, minkä avulla kaukokirjoittimeen tulleet koodit saattoi palauttaa tavalliseksi tekstiksi.

Tällaiset kaukokirjoittimet palvelivat kuumaa linjaa Washingtonissa ja Moskovassa. Kuva on vuodelta 1963.

Kuuman linjan toimivuutta testattiin ympäri vuorokauden kerran tunnissa. Joka toinen tunti Moskova lähetti viestin Washingtoniin ja joka toinen tunti Washington vastasi omalla viestillään.

Testausviesteistä oli sovittu, että niiden piti olla korostetun epäpoliittisia, jotta niitä ei voisi erehtyä luulemaan oikeiksi viesteiksi. Niinpä Moskova lähetti Washingtoniin vaikkapa otteita Tshehovin novelleista tai Pushkinin runoista, kun taas Washington yllätti joskus lähettämällä takaisin baseball-tuloksia tai otteita eroottisen elämän oppaasta Kama Sutrasta.

Kuumaa linjaa käytettiin tositoimiin ensi kerran vuonna 1967 Lähi-idän kuuden päivän sodan aikana. Linja oli käytössä niin ikään esimerkiksi Intian ja Pakistanin välisen sodan aikana 1971, Jom Kippur -sodan aikana 1973, Turkin hyökättyä Kyprokselle 1974, Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin 1979 ja Israelin tunkeuduttua Libanoniin 1982.

Kuuma linja jatkoi Suomesta matkaansa Viipuriin ja siitä Leningradin kautta Moskovaan. Suomalaisturistien keskuudessa kulkeva perimätieto kertoo, että nämä pyramidimaiset maalla peitetyt rakennelmat olivat Neuvostoliiton puolella olleita kuuman linjan asemia. Tämän koppi löytyy yhä vanhan Viipuri–Leningrad-tien varrelta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?