Salaperäinen, ikkunaton rakennus sai Eijan lisäämään vauhtia koulu­matkalla: ”Meillä puhuttiin aina punaisesta linjasta” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Salaperäinen, ikkunaton rakennus sai Eijan lisäämään vauhtia koulu­matkalla: ”Meillä puhuttiin aina punaisesta linjasta”

Tammelassa asuva Eija Eloranta, 59, kasvoi kirjaimellisesti kylmän sodan varjossa, sillä hänen perheensä mailla kulki kuuluisa Moskovan ja Washingtonin välinen kuuma linja.

Julkaistu: 27.10.2018 8:09

Harmailla kivilevyillä päällystetty pieni rakennus pilkistää puiden takaa metsiköstä hiljaisen kylätien varrella Tammelassa.

Ensi vilkaisulla rakennusta voisi luulla aikansa eläneeksi varastokopiksi, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa monia erikoisia piirteitä.

Tämä koppi oli suojattu korkealla piikkilanka-aidalla, kun Eija Eloranta kulki sen ohi koulumatkoillaan 1960-luvulla.

Rakennuksessa ei ole lainkaan ikkunoita, ja sen vaatimaton ulkoasukin vaikuttaa olevan pelkkää hämäystä. Vaikka vajan katolla kasvaa jo paksu kerros sammalta, katonrajan rakenteet ovat yhä priimakunnossa olevaa ruostumatonta terästä.

Koppiin johtaa yksi ainoa ovi, joka näyttää ulkoa päin tyypilliseltä kevytrakenteiselta varaston puuovelta. Mutta tämäkin on vain silmänlumetta.

  • Katso otsikon alla olevalta videolta, mitä salaperäinen betonirakennus pitää sisällään.

Kun puuoven avaa, sen takaa paljastuu kääntösalvoilla suljettava teräsovi, jonka reunoja kiertävät ilmatiivisteet. Tässä vaiheessa myös seinien todellinen rakenne paljastuu: kyse ei ole mistä tahansa heiveröisestä kopperoisesta, sillä rakennuksen seinät ovat noin 40 senttimetriä paksua betonirakennetta!

Puuoven takaa löytyy vankka teräsovi. Kun sen avaa, paljastuu myös betoniseinien vahvuus.

Salaperäinen koppi on todellisuudessa pala suomalaista kylmän sodan historiaa, sillä se oli osa niin sanottua kuumaa linjaa eli Moskovan ja Washingtonin välille vuonna 1963 perustettua suoraa kaukokirjoitinyhteyttä.

Toisin kuin yleisesti luullaan, linjalla kulki vain kirjoitettuja sanomia eikä suurvaltajohtajien pöydällä ollut mitään elokuvista tuttua ”punaista puhelinta”.

– Muistan lapsuudestani, että meillä kotona puhuttiin kyllä aina punaisesta linjasta. Kuuma linja -nimityksen olen kuullut vasta myöhemmin. Sanottiin, että se menee sinne Moskovaan. Paljon muuta siitä ei sitten uskallettu puhuakaan, niin salainen se oli, harmaan betonikopin nykyinen omistaja Eija Eloranta muistelee.

Eloranta asuu vain muutaman sadan metrin päässä Hykkilän vahvistinasemasta, joka on kopin nimi vanhoissa Posti- ja lennätinlaitoksen papereissa.

Kuuma linja Washingtonista Moskovaan kulki Tammelassa Loimostentien varrelle upotettua kaapelia pitkin. Vanhan vahvistinaseman katto pilkistää hieman tienvarren puiden katveesta.

Kun Eloranta oli pieni tyttö ja kulki Loimostentietä pitkin kouluun 1960-luvun loppupuolella, kopin ohi teki mieli kulkea nopeasti.

– Rakennuksen ympärillä oli tiheä ja korkea piikkilanka-aita, ja aidan porttiin oli ripustettu hengenvaara-kyltti. Ensimmäinen muistikuvani kopista onkin, kuinka pelottavaa oli kulkea sen ohi.

– Säännöllisin väliajoin kopilla kävi myös joitakin miehiä huoltotöissä. He olivat hyvin salaperäisiä eivätkä he koskaan puhuneet mitään meille kyläläisille.

Eija Eloranta kuki pienenä tyttönä päivittäin salaperäisen ”punaisen linjan” vahvistinkopin ohi koulutiellään. Historian tallentaminen ja vanhojen esineiden keräily on nykyisin yksi hänen harrastuksistaan.

Hykkilän vahvistinaseman rakennustöitä alettiin valmistella jo vuonna 1958. Kyseessä oli sen ajan moderneinta puhelintekniikkaa edustanut viestintäverkko, joka kulki maan alla koaksiaalikaapelissa.

Verkkoa pitkin välitettiin Suomen normaalia puhelinliikennettä – kuten vaikkapa tavallisten hämeenlinnalaisten puheluita Forssaan – mutta vuoden 1963 jälkeen kaapelille tuli vielä salainen erityistehtävä.

Vahvistinasemia tarvittiin säännöllisin väliajoin voimistamaan kaapelissa kulkevia signaaleja. Eija Elorannan isovanhemmille se tarkoitti sitä, että valtio pakkolunasti perheen mailta 20 metriä kertaa 20 metriä suuruisen tontin Hykkilän aseman rakentamista varten.

Kuuma linja perustettiin Kuuban ohjuskriisin jälkeen vuonna 1963 ehkäisemään mahdollista tahatonta ydinsodan syttymistä. Linjaa pitkin viestit kulkivat suurvaltojen välillä hetkessä, kun sitä ennen yhden sanoman perillemeno saattoi kestää tuntikausia, mikä johti väärinymmärryksiin. Sopimuspapereissa linjan reitiksi määriteltiin Washington – Lontoo – Kööpenhamina –Tukholma – Helsinki – Moskova.

Todellisuudessa kuumalle linjalle tarvittiin Suomessa kuitenkin useita reitityksiä, sillä pääreitin ensimmäinen maakaapeli joutui Espoon Vesi Oy:n kaivinkoneen katkaisemaksi Westendissä elokuun alussa 1963 jo ennen kuin koko yhteys oli ehditty edes avata 30. elokuuta.

Arja Latvala-Oja, Heikki Oja ja Eija Eloranta esittelevät kopin salaisuuksia.

Kuuman linjan vahvistinaseman sisällä ovat tallella yhä vanhat laitteet mustaa puhelinluuria myöten.

Yksi varareiteistä linjattiin kulkemaan Turusta Forssan kautta Tammelaan, jossa se puikkelehti Elorannan perheen peltojen läpi ja jatkoi siitä sitten Hämeenlinnan ja Lahden kautta Lappeenrantaan, Viipuriin ja aina Moskovaan asti.

Vahinkojen välttämiseksi maanomistajille kerrottiin kaapelin tarkka kulkureitti, mutta aina säännöllisin väliajoin joku rouhaisi kaapelin poikki. Elorannan pelloilla näkyy yhä edelleen punaisia metallitolppia, jotka merkitsivät kaapelin reittiä.

– En tiedä, tuliko punainen linja -nimitys juuri niiden punaisten tolppien vuoksi. Isällänikin oli kaivinkone, ja muistan, kuinka kaapelia varottiin, sillä sen katkaisusta olisi tullut hirveitä sanktioita, Eloranta muistelee.

Kuuman linjan eri reittejä käytettiin koko ajan rinnakkain ja niiden toimintaa testattiin jatkuvasti. Voi siis sanoa melkoisella varmuudella, että myös Hykkilän aseman kautta on kulkenut esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttien Lyndon B. Johnsonin ja Richard Nixonin viestejä neuvostoliittolaisille vastapareilleen Nikita Hrushtsheville ja Leonid Brezhneville.

Kaapeliverkossa kulkenut kuuma linja oli käytössä 1980-luvun loppupuolelle asti, jolloin satelliittiyhteydet korvasivat sen lopullisesti. Hykkilän asemalta löytyneistä huoltopapereista voi päätellä, että alasajo tapahtui vuoden 1987 tietämillä. Kopille unohtuneista papereista löytyy viimeinen huoltomerkintä 21. päivältä marraskuuta vuonna 1986.

Joitakin vuosia sitten Eloranta sai ajatuksen hankkia vanhan vahvistinkopin maatilkkuineen takaisin omistukseensa. Alkoi pitkä selvitystyö, sillä vanhan Posti- ja lennätinlaitoksen seuraajaksi monen mutkan kautta tullut TeliaSonera, nykyinen Telia, ei Elorannan mukaan tiennyt aluksi edes omistavansa koppia.

– Kun sain lopulta avaimet käteeni kaupantekotilaisuudessa ja menin ensi kertaa sisälle koppiin, en tiennyt yhtään, mitä siellä olisi. Mutta siellä olivatkin sisällä yhä vanhat vahvistinaseman laitteet!

Eloranta suunnitteli aluksi, että kopista voisi tehdä viinituvan, mutta haave on jäänyt. Viime aikoina hän on miettinyt, eikö Suomen kannattaisi dokumentoida kuuman linjan historiaa jälkipolville säilytettäväksi.

– Voisin antaa tämän rakennuksen vaikkapa kuuman linjan museoksi, jos joku haluaisi sellaisen perustaa.

Elorannan apuna vahvistinaseman historiaa ovat selvitelleet professori Heikki Oja ja hänen vaimonsa Arja Latvala-Oja.

Ojat ovat tehneet varsinaisen elämätyönsä tähtitieteen parissa: Heikki johti aikanaan Helsingin yliopiston almanakkatoimistoa ja Arja vastasi lukuisten tähtitieteellisten julkaisujen toimittamisesta. Eläkkeelle jäätyään he ovat viettäneet suuren osan aikaansa Tammelan-mökillä, jossa sattuma johdatti heidät kuuman linjan jäljille.

– Näimme tonttimme lähellä metsässä punaisia tolppia ja kysyimme Eijalta, mitä ne ovat. Aluksi olimme hieman epäuskoisiakin, mutta kyläläisten perimätieto kuumasta linjasta osoittautui aivan todeksi.

Kuuman linjan käyttämä kaapeli oli merkitty punaisilla tolpilla maanomistajia varten. Kaapeli kaivettiin silti usein vahingossa poikki.

Hykkilän aseman vankka betonikuori ja ilmanvaihtojärjestelmän suojaus yllättivät Heikki Ojan. Teräsoven reunoja kiertävät tiivisteet paljastavat, että ovi on sulkeutunut ilmatiiviiksi.

Ojan pariskunnan mökissä on nyt visusti tallella parinkymmen sentin mötikkä painavaa ja osin jo ruostunutta kaapelia, jonka he kaivoivat ylös tonttinsa viereltä. Kaapeli innoitti heitä lopulta niin, että heistä tuli todellisia kuuman linjan bongareita.

– Tältä se kuuma linja siis näytti. Koaksiaalikaapelin sisällä oli ylipaine, joten jos kaapeli meni jostain syystä poikki, paineen vaihtelu paljasti vuotokohdan heti, Heikki esittelee kaapelin pätkää.

– Onhan tämä vieläkin vähän sellainen mystinen juttu. Törmäsimme nopeasti siihen, ettei tietojen löytäminen ollutkaan helppoa, Arja säestää vieressä.

Vuosien kuluessa pariskunta on kartoittanut maastossa linjan reittiä pitkät pätkät, pari vuotta sitten jopa aivan itärajalle asti Lappeenrannan lähellä.

– Viimeinen hylätty vahvistinasema löytyi niin läheltä valtakunnanrajaa, että minun matkapuhelimeeni hyppäsi jo Venäjän verkko, Arja muistelee.

– Yhtä pätkää emme ole vielä löytäneet. Seuraavaksi pitääkin yrittää selvittää, mistä linja kulki Hämeenlinnasta Lahteen, Heikki kertoo.

Heikki Oja on kirjoittanut kuuma linja -selvityksistään myös useita artikkeleita: Forssan Lehdessä julkaistiin kansantajuisempi juttu ja Tekniikan Waiheita -lehdessä hieman syvällisempi selvitys.

Vahvistinasemien huolellinen suojaus jaksaa hämmästyttää yhä edelleen.

– Näyttää siltä, että kopit on suunniteltu kestämään monenlaisia iskuja. Esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmät on rakennettu niin, että ilman sisääntulo tapahtuu monen mutkan kautta paksun kivikasan lävitse. Jos ilmanvaihtokanavaan olisi esimerkiksi ammuttu, kivikasa olisi estänyt sirpaleiden syntymisen ja laitteiden vahingoittumisen, Heikki kuvailee.

Kaapelin reitiltä löytyy myös lukuisia vaatimattomampia huoltokoppeja, joita on ollut noin puolentoista kilometrin väliajoin.

– Huoltokoppien välimatka lienee määräytynyt silloisten kaapelikelojen mitan mukaan. Liitoskohtaan on rakennettu kevytrakenteinen koppi suojaksi, jotta siellä on voitu käydä tekemässä huoltotöitä.

Näin kuuman linjan kaapeli oli merkattu Posti- ja lennätinlaitoksen karttaan.

Suomen ja Venäjän puolustushallinnoilla on uusi kuuma linja

Nykyisin käytössä on lukemattomia niin sanottuja kuumia linjoja sekä Venäjän että Yhdysvaltain välillä, mutta myös muiden valtioiden välillä, kuten Suomen ja Venäjän välillä.

Nykytekniikalla yhteydenpito tapahtuu satelliittien ja valokuitukaapeleiden avulla. Linjoilla voidaan vaihtaa esimerkiksi suojattuja sähköposteja tai käydä äänipuheluita.

Syksyllä 2017 uutisoitiin, että Suomen ja Venäjän puolustusministeriöiden välille oli perustettu uusi niin sanottu ”kuuma linja”. IS:n saamien tietojen mukaan linja yhdistää Pääesikunnan ja Venäjän puolustusministeriön kansallisen johtokeskuksen.

Internet-yhteyksiä hyödyntävä suojattu linja on käyttövalmiina 24/7 ja sen työkieli on englanti.

Linja on statukseltaan arkinen: se ei perustu valtioiden väliseen sopimukseen, vaan ainoastaan pöytäkirjaan puolustushallintojen välillä.

Tarkoituksena on, että linjalla voidaan vaihtaa tietoja mahdollisissa onnettomuus- ja häiriötilanteissa, joiden vuoksi tarvittaisiin kiireellistä yhteydenpitoa puolustushallintojen välillä.

Normaali Suomen ja Venäjän puolustushallintojen välinen yhteydenpito hoidetaan muita kanavia pitkin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?