Kommentti: Touko Aallon vihreä tragedia – vain kovimmat pärjäävät - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kommentti: Touko Aallon vihreä tragedia – vain kovimmat pärjäävät

Touko Aallon taival vihreiden johdossa katkesi ennen aikojaan. Lupaus jäi lunastamatta, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Touko Aalto on päättänyt väistyä vihreiden puheenjohtajan paikalta. Aalto jäi sairauslomalle 13. syyskuuta uupumuksesta johtuvien syiden vuoksi.

24.10.2018 13:26

Vain kesästä syksyyn. No sentään edes seuraavan vuoden syksyyn. Niin lyhyeksi jäi Touko Aallon taival vihreiden johdossa.

Kesäkuussa 2017 hän oli hetken sankari. Tampereella työväenopisto Sampolan salissa hikoiltiin sadekesän harvinaisena lämpimänä päivänä. Vihreiden puoluekokouksen jännitystä lisäsi se, että yksi puheenjohtajavaalin ennakkoon annettujen äänien laatikoista oli unohdettu Helsinkiin.

Hikisessä salissa aikaa tapettiin yhteislaululla. Ultra Bran ”Minä suojelen sinua kaikelta” ja niin poispäin. Eturivissä pitkä laiha Aalto tyköistuvassa sinisessä puvussaan otti kaiken ilon irti. Tuntui, että hän tiesi jo voittavansa, vaikka Emma Karia pidettiin ennakkosuosikkina.

Aalto oli yhtä aikaa maakuntien ehdokas Helsingin vihreää eliittiä vastaan ja urbaani nuori ehdokas, jonka villapaita oli äkkiä vaihtunut pukuun.

Sinä iltapäivänä hän ei voinut tehdä mitään väärin. Katoavaista on mainen kunnia.

Hurja nousu, hurja lasku

Keskiviikkona vihreät ilmoittivat Aallon erosta puheenjohtajan paikalta. Se oli tuskaisen tien päätös.

Kaikki alkoi mennä pieleen heti Tampereen jälkeen. Tuli yllättävä avioero, jonka julkisuuden hallinnan Aalto hoiti katastrofaalisella tavalla. Hänen uutta suhdettaan reposteltiin kaikkialla. Tuli lisää henkilökohtaisia skandaaleja. Ei mitään kamalaa, mutta niin, että naurun aihetta riitti. Mikään ei ole pahempaa poliitikolle.

Aallon keskittyminen herpaantui. Vihreiden kannatusluvut kääntyivät laskuun. Äkkiä Aalto sai vältellä toimittajia, jotka kyselivät niistä eikä hänen yksityisasioistaan. Aalto väsyi sairaslomalle. Loppu oli arvattavissa jo viikkojen ajan.

Pieni tragedia, jollaisia politiikan historiassa riittää. Yleisö unohtaa ne nopeasti, kyseiselle ihmiselle jää arvet loppuiäksi. Naureskelun voi lopettaa tähän.

Ehkä Aalto vain oli liian hauras tehtäväänsä. Hänen edeltäjällään Ville Niinistöllä oli tyköistuvan pinnan alla setänsä Saulin äksy luonne. Politiikan huipulla eivät pärjää ihmiset, jotka ovat aina luonnostaan kilttejä ja kivoja.

Aalto olisi voinut onnistuakin

Aallolla oli sinänsä aivan käytännöllisiä ajatuksia. Hän alkoi valmistautua vuoden 2019 vaaleihin heti vuonna 2017.

Vihreiden oppositiopolitiikkaa olisi voitu vähän löysentää, jotta se osa keskiluokkaa, joka pettyi Sipilän hallitukseen olisi uskaltanut vaihtaa leiriä. Tyyppiesimerkkinä kokoomuslaiset opettajat.

Toisaalta Aalto tuntui tajuavan tosiasiat. Jompi kumpi isoista porvaripuolueista on seuraavassakin hallituksissa. Suhteita pitää olla muuallekin kuin vasemmistoon, jos haluaa jo pohjustaa hallitusohjelmaa.

Aalto halusi tehdä reaalipolitiikkaa. Tekemättä jäi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?