Työntekijä piti Roosa nauhaa työasussaan – sai potkut

Julkaistu:

Airpro Oy:n työntekijä sai irtisanomisilmoituksen perjantaina. Taustalla oli kiista työasuihin kiinnitetystä merkistä.

Airpro Oy:n työntekijä sai irtisanomisilmoituksen perjantaina. Taustalla oli kiista työasuihin kiinnitetystä merkistä.

IS kysyi työntekijän ja työnantajan kantaa kiistasta.

– Helsingissä töitä tekevä Airpron työntekijä sai kirjallisen varoituksen siitä, että hän käytti työasussaan Roosa nauhaa, Airpro Oy:ssä, IAU:n eli Ilmailualan Unionin työntekijöitä edustava pääluottamusmies Pietari Laurila kertoo Ilta-Sanomille.

Laurilan mukaan työntekijä jatkoi merkin käyttämistä varoituksesta huolimatta.

Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan kotimaista rintasyöpätutkimusta.

– Mies oli tehnyt jo vuosi sitten aloitteen nauhan käytöstä työasuissa. Kiista kärjistyi, kun työantaja kielsi nauhan käytön. Perjantaina kyseinen työntekijä sai irtisanomisilmoituksen. Olin paikalla itse, kun tämä tapahtui, Laurila kertoo Ilta-Sanomille.

Onko työantaja perustellut, miksi nauhaa ei saa käyttää?

– Kyse on työantajan mukaan siitä, että työssä käytettävien asujen tulee olla siistejä ja yhtenäisiä. Roosa nauhaa ei pidä työantajan mukaan käyttää, hän sanoo.

Aiotteko riitauttaa irtisanomisen?

– Työantajalla on direktio- eli määräysoikeus työasuihin, joten kiistäminen voi olla hankalaa, Laurila arvioi.

Työnjohto-oikeus eli direktio-oikeus on työnantajalle työlain takaama oikeus johtaa työtä ja antaa työnjohdollisia ohjeita ja määräyksiä työntekijöille.

Toimitusjohtaja: Kyse ei ollut siis Roosa nauhasta, vaan siitä, mitä työasuihin saa kiinnittää

Airpron toimitusjohtaja vahvistaa irtisanomisen Ilta-Sanomille.

– Ensinnäkin olemme mukana merkittävänä tukija useissa hyväntekeväisyyskampanjoissa. Tuemme Roosa nauhaa, Suomen Mielenterveysseuraa, Hopea ja Lastenklinikan kummeja. Kyse ei ollut siis Roosa nauhasta, vaan siitä, mitä työasuihin ylipäätään saa kiinnittää, Airpro Oy:n toimitusjohtaja Janne Hattula kertoo Ilta-Sanomille.

Hän kertoo, että työntekijöiltä oli äänestyksessä kysytty, mihin kampanjoihin Airpro osallistuu.

– Päätimme, että osallistumme lahjoituksin ja muun muassa some-kampanjoiden avulla. Työasumme ovat sellaisia, että niillä taataan työntekijöiden turvallisuus ja töiden sujuminen. Toiminne turvallisuusalalla ja siksi meillä on tarkka linja siitä, että työasuihin ei saa kiinnittää mitään työtä haittaavaa. Tämä koskee myös muita esineitä kuten esimerkiksi isoja koruja, hän sanoo.

Hattula harmittelee, että juuri Roosa nauha voi nousta esiin tapauksen takia.

– Kohtelemme kaikkia hyväntekeväisyytemme kohteita tasapuolisesti. Kyse on siis yhteisistä pelisäännöistä, joita noudatamme. Asianomaisen henkilön kanssa on käyty useampi keskustelu tästä asiasta. Hänen mielestään hänelle olisi pitänyt antaa oikeus toimia toisin kuin oli päätetty, Hattula kertoo.

Hattulan mukaan miehen kanssa käytiin keskustelu ensin vuorossa esimiesten kanssa, kuten normaalistikin toimitaan vastaavissa tilanteissa.

– Tämän jälkeen henkilöstöjohtajamme kävi hänen kanssaan keskustelun, jossa hän myös sai asiasta varoituksen ja pyysimme useasti, ettei hän jatkaisi toimintaansa. Tämän jälkeen hän kuitenkin jatkoi merkin käyttöä, Hattula kertoo.

Työskentelikö hän siis turvatarkastuksessa?

Yksityisyyden suojan vuoksi hän ei voi tarkentaa henkilön tehtäviä.

– Yleisestihän meillä työskennellään myös paljon moniosaajina eli eri tehtävissä, Hattula kertoo.

Airpro on Finavian tytäryhtiö. Airpro tuottaa lentoliikenteen maa- ja matkustajapalveluita 16 lentoasemalla Suomessa sekä Cabin Crew -palveluita Pohjoismaissa. Yrityksessä on töissä 1400 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt