Näin maanantain lakko voi vaikuttaa sinun päivääsi – katso 12 kohtaa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Näin maanantain lakko voi vaikuttaa sinun päivääsi – katso 12 kohtaa

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n poliittinen lakko hallituksen kaavailemaa irtisanomislakia vastaan alkaa maanantaina kello 00.00 ja päättyy tiistaina kello 24.00.

21.10.2018 16:15

Päivi Niemi-Laineen johtamassa, SAK:hon kuuluvassa liitossa on noin 220 000 jäsentä. Noin 10 000 heistä on lakossa.

Miten lakko näkyy suomalaisten elämässä?

Hyvä kysymys, johon on vaikea vastata.

Ensinnäkin se riippuu siitä, missä päin Suomea suomalainen asuu. Ja toiseksi se riippuu siitä, mitkä työpaikat saman kuvitteellisen suomalaisen kotikunnassa on otettu lakon piiriin.

Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria.

Suomen ylle ei maanantaina laskeudu yhtenäinen, kaiken elollisen alleen tukahduttava JHL-lakana, vaan monenkirjavan JHL-tilkkutäkin täysin toisistaan irrallisia paloja, jotka kaikki on leikattu huolellisena käsityönä JHL:n aluetoimistoissa.

Mitkä työpaikat milläkin paikkakunnalla ovat lakossa, se selviää parhaiten JHL:n kotisivuilta löytyviltä, alueellisesti ryhmitellyiltä pitkiltä listoilta.

Katso listat JHL:n kotisivuilta täältä.

Miten lakot käytännössä vaikuttavat itse kunkin elämänmenoon, siitä kannattaa etsiä tietoa tai ainakin osviittaa netistä oman kotikunnan kotisivuilta. Osa kuntien antamasta informaatiosta on tietysti pelkkä valistunut arvio lakon käytännön vaikutuksista.

JHL:n lakko koskee siivousta, kiinteistöhuoltoa, ruokapalveluita sekä liikunta-, kulttuuri- ja urheilupalveluita. Sen sijaan lastenhoitajat eivät ole lakossa, vaikka saman päiväkodin siivooja ja keittäjä olisivat.

JHL:n lakko koskee siivousta.

Mitä vastoinkäymisiä ja arjen hankaluuksia suomalainen kohtaa alkuviikosta, se riippuu, siitä, missä hän asuu, ja mitä hän harrastaa tai onko yhä oppivelvollisuuden piirissä tai osa varhaiskasvatusta.

  1. Kaikissa kouluissa, esikouluissa ja päiväkodeissa ei ole ruokailua tai se on arkea riisutumpaa, vähemmän yltäkylläistä.

  2. Omat eväät eivät välttämättä mahdu päiväkodin jääkaappiin, joten kannattaa ottaa eväät, jotka säilyvät lämpimässä pilaantumattomina.

  3. Uimahalli saattaa olla kiinni.

  4. Jäähalli saattaa olla kiinni.

  5. Sisäliikuntapaikka saattaa olla kiinni.

  6. Ulkoliikuntapaikka saattaa olla kiinni.

  7. Aikuisten ohjattu jumppatunti saattaa olla peruutettu.

  8. Työpaikan henkilöstöruokala saattaa olla kiinni.

  9. Kirjasto saattaa olla kiinni.

  10. Kirjastoauto ei ehkä kulje.

  11. Museo saattaa olla kiinni.

  12. Nuorisotila saattaa olla kiinni.

Koulu- ja lounasruokala ovat kiinni?

Tai sitten ei. Kaikki riippuu JHL:n aluetoimistojen käsityönä tekemistä lakkokohdennuksista.

Zumba peruttu?

  • Katso alta videolta, mitä mieltä suomalaiset ovat poliittisista lakoista

Kirjasto saattaa olla kiinni.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?