Kuortin salaperäisen poliisioperaation aiheutti ABC:n pihalta löytynyt ruumis – murhatun miehen henkilöllisyys ei vielä poliisin tiedossa - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kuortin salaperäisen poliisioperaation aiheutti ABC:n pihalta löytynyt ruumis – murhatun miehen henkilöllisyys ei vielä poliisin tiedossa

Julkaistu: 19.10.2018 13:10

Poliisi uskoo, että murha tapahtui epäillyn asunnossa.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Timo Hänninen kertoo, että Kuortin ABC-aseman läheisyydessä paljastuneen henkirikoksen uhrin henkilöllisyys ei ole vielä tiedossa.

– Uhri oli aikuinen mies, Hänninen kertoo.

  • Kuvaa tapahtumapaikalta yöllä yllä olevalla videolla.

Poliisi on ottanut kiinni neljä kantasuomalaista miestä teosta epäiltyinä. Kolme miehistä otettiin kiinni ABC:n lähistöltä ja yksi Joutsasta. Heistä osalla on ”jonkin verran” rikostaustaa.

Koska uhrin henkilöllisyys ei tiedossa, poliisi ei ole varma, tunsivatko epäillyt uhrin.

– Oletettavasti jollain tasolla tuttuja, koska ovat yhdessä aikaa viettäneet.

Tapausta tutkitaan murhana. Poliisi ei vielä ota kantaa siihen, miksi rikosnimikkeenä on murha eikä tappo. Tekotapaa ei vielä kerrota julkisuuteen.

Uhri löydettiin Kuortin ABC:n takaa.

Epäillyn asunnosta ABC:n pihalle

Poliisi uskoo murhan tapahtuneen noin tunnin ajomatkan päässä Joutsassa Veli Mäkisen tiellä sijaitsevassa yksityisasunnossa. Asunto kuuluu yhdelle epäillylle.

Ruumis löydettiin torstaina noin iltaviideltä Kuortin ABC:n lähistöltä poliisille tulleen ilmoituksen perusteella.

– Uhri on ollut ulkona, Hänninen kertoo.

Eristettyyn alueeseen kuuluu myös pieni kaistale metsää.

Poliisi ei kommentoi, miten tai mistä ruumis on siirretty Kuortin ABC:n pihalle.

– Se tarkentuu, kun kuulustelut etenevät.

”Alue oli laaja”

Löytöalue eristettiin nauhoin. Puolustusvoimat antoivat poliisille virka-apua eristämisessä, jotta alue voitiin säilyttää koskemattomana.

– Se oli tarpeen, koska alue on laaja.

Alueella suoritettu tutkintaoperaatio oli ulkoisesti näyttävä, mutta ei poliisin mukaan muutoin dramaattinen.

Alue sijaitsee raskaan liikenteen tankkauspisteen takana.

Poliisi on suorittanut alueella teknistä ja taktista tutkimusta. Nyt alueen eristys on purettu.

Viikonlopun aikana tutkimus jatkuu kuulusteluilla. Mahdolliset vangitsemisvaatimukset toimitetaan tuomioistuimelle sunnuntaihin mennessä.

– Kuulustelut ovat vielä alkuvaiheessa ja kesken. Niiden perusteella edetään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?