Kotimaa

Tästä kaikesta Ilja Janitskin ja Johan Bäckman tuomittiin

Julkaistu:

Helsingin käräjäoikeuden tuomio on täystyrmäys MV-lehdelle, jonka oikeus totesi poikkeuksellisen törkeän rikoskokonaisuuden julkaisukanavaksi.
Helsingin käräjäoikeus kuvailee torstaina antamassaan tuomiossa MV-lehden ympärille kietoutunutta Ilja Janitskinin ja Johan Bäckmanin rikoskokonaisuutta poikkeuksellisen törkeäksi.

Janitskin tuomittiin yhden vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Käytännössä hän on vankeusrangaistuksensa jo suorittanut, sillä hän on ollut tutkintavankina ja kotiarestissa Suomessa, Espanjassa ja Andorrassa yhteensä noin vuoden verran. Ensikertalainen pääsee yleensä ehdonalaiseen vapauteen puolet rangaistuksesta suoritettuaan.

Bäckman selvisi vuoden ehdollisella vankeudella. MV-lehdessä nimimerkillä ”T2” kirjoittanut ja julkaisun keskustelupalstan ylläpitäjänä toiminut 54-vuotias nainen sai kolme kuukautta ehdollista.

Vahingonkorvausvelvollisuus kuitenkin jää. Käräjäoikeus tuomitsi Janitskinille, Bäckmanille ja naiselle yhteensä lähes 240 000 euroa maksettavaa. Summa koostuu kärsimyskorvauksista, muista vahingonkorvauksista, tekijänoikeuslain mukaisista hyvityksistä ja oikeudenkäyntikuluista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

IS kävi läpi tuomioon johtaneet rikokset.

Toimittajan vainoaminen

Vakavimmat rikokset jutussa liittyivät Ylen toimittajaa Jessikka Aroa vastaan käytyyn vihakampanjaan. Sen käynnistäjä oli Bäckman ja se jatkui MV-lehdessä Janitskinin toimesta.

Arosta levitettiin valheellisia tietoja. Hänestä käytettiin halventavia ilmaisuja, hänen ammattitaitoaan pilkattiin ja hänen kuvistaan tehtiin halventavia, irvokkaita ja rivoja versioita.

Käräjäoikeuden mukaan Arosta levitettyjen valheellisten tietojen paljastamiseen ei sananvapauden näkökulmasta ollut mitään julkista intressiä tai muutakaan hyväksyttävää syytä. Niillä pyrittiin Aron maineen tarkoitukselliseen tuhoamiseen julkisuudessa.

”Uutisoinnin tyyli ja kuvitus ovat olleet pääosin täysin asiattomia, ja artikkeleista on puuttunut uskottava toimituksellinen sisältö,” käräjäoikeus toteaa.

MV-lehdessä julkaistut artikkelit leimasivat uhrin käräjäoikeuden mukaan äärimmäisen halventavasti ja loukkaavasti. Janitskinin menettely oli suunnitelmallista, pitkäkestoista ja toistuvaa ja aiheutti Arolle suurta kärsimystä ja erityisen suurta vahinkoa.

Bäckman vainosi Aroa käräjäoikeuden mukaan myös Twitterissä ja muilla sosiaalisen median alustoilla sekä pitämällä suoraan yhteyttä Aroon. Hän kirjoitti tästä väheksyvästi ja pilkkaavasti ja julkaisi pilkkalaulun. Käräjäoikeus piti todistettuna, että Bäckman oli myös toimittanut MV-lehdelle sen julkaisemat Aroa koskevat arkaluontoiset tiedot.

Bäckman tuomittiin Aroon kohdistuneesta vainoamisesta, törkeästä kunnianloukkauksesta ja yllytyksestä törkeään kunnianloukkaukseen. Janitskinin ja naisen syyksi luettiin törkeä kunnianloukkaus.

Muut törkeät kunnianloukkaukset

MV-lehdessä loukattiin käräjäoikeuden mukaan törkeästi myös kahden muun naisen kunniaa. Kampanjoinnin kohteeksi joutuivat Sosialidemokraattiset Opiskelijat -järjestöä johtanut Hanna Huumonen ja nainen, joka oli ollut mukana maahanmuuttajien mielenosoituksen järjestelyissä Kouvolassa.

Jälkimmäinen oli käräjäoikeuden mukaan täysin yksityinen henkilö. Kirjoituksilla pyrittiin vain hänen maineensa tarkoitukselliseen tärvelemiseen ja henkilöllisyyden paljastamiseen. Uhrille aiheutui vihakirjoittelusta sitä seuranneista häiritsevistä ja loukkaavista yhteydenotoista vakavia pelkotiloja, ahdistusta ja suurta kärsimystä.

Huumonen oli ajanut mainosboikottia julkaisua vastaan. Käräjäoikeuden mukaan häntä koskeva vihakampanja oli Janitskinin kosto MV-lehden mainostulojen menettämisestä.

”Huumoseen on artikkeleiden seurauksena kohdistunut laajamittainen häirintä-, solvaus- ja vihakampanja, mikä on ollut artikkeleilla ensisijaisesti tavoiteltu seuraus,” käräjäoikeus toteaa.

Janitskin tuomittiin kummankin uhrin osalta törkeästä kunnianloukkauksesta.

Rasistiset kirjoitukset

Käräjäoikeus katsoi, että MV-lehdessä oli julkaistu juutalaisia, tummaihoisia ja muslimeja halventavia kirjoituksia, joista vastuussa oli joko Janitskin päätoimittajana tai 54-vuotias nainen keskustelupalstan ylläpitäjänä.

Kumpikin sai tuomion kahdesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Tekijänoikeusrikokset

Janitskin kopioi MV-lehteen luvatta lukuisia muissa viestimissä julkaistuja artikkeleita ja kuvia. Esimerkiksi Ilta-Sanomia kustantava Sanoma Media Finland Oy laski, että luvattomasti käytettyjä kuvia ja artikkeleita oli satoja.

Käräjäoikeus katsoi, että kyse oli luvattomista julkaisuista, joilla oli ansiotarkoitus. Artikkelit oli usein kopioitu heti alkuperäisen julkaisun jälkeen. Monesti otsikko vaihdettiin halventavaksi.

Janitskin tuomittiin kolmesta tekijänoikeusrikoksesta. Tekijänoikeuslain mukaisia hyvityksiä hänet määrättiin maksamaan yhteensä 77 900 euroa.

54-vuotias nainen sai tuomion yhdestä tekijänoikeusrikoksesta. Nimimerkkiä ”T2” käyttänyt nainen oli kopioinut luvatta kaksi artikkelia.

Salassapitorikokset

Esitutkinnan aikana Janitskin julkaisi MV-lehdessä kahteen otteeseen omaan rikostutkintaansa liittyneitä asiakirjoja, jotka käräjäoikeus oli määrännyt salaisiksi ja joista hän oli salassapitovelvollinen.

Käräjäoikeus luki Janitskinin syyksi kaksi salassapitorikosta.

Raharikokset

MV-lehdessä ja Uber Uutisissa julkaistiin ulkomaisten vedonlyönti- ja uhkapelisivustojen mainoksia. Käräjäoikeus katsoi, että niihin sovelletaan Suomen arpajaislainsäädäntöä, vaikka julkaisuja pyöritettiinkin ulkomailta. Markkinointi ja sisältö oli kohdistettu Suomeen.

MV-lehti järjesti myös omia rahankeräyksiä, joista osa oli käräjäoikeuden mukaan naamioitu lukuajan myynniksi tai e-kirjan ostamiseksi. Kerätty raha käytettiin käräjäoikeuden mukaan toimituksen pyörittämisen ohella Janitskinin omiin henkilökohtaisiin menoihin tai hänen oikeudenkäyntikuluihinsa.

Janitskinin syyksi luettiin kaksi rahapelirikosta ja neljä rahankeräysrikosta.

Ilta-Sanomia kustantava Sanoma Media Finland Oy on yksi oikeudenkäynnin asianomistajista.