Tiinan isovanhemmat löysivät rakkauden kauhujen keskeltä: Signe ja Martti tapasivat Suomenlinnan vankileirillä 1918

Tiinan isovanhemmat löysivät rakkauden kauhujen keskeltä: Signe ja Martti tapasivat Suomenlinnan vankileirillä 1918

Julkaistu:

1918
Isovanhempani Signe ja Martti tapasivat Suomenlinnan vankileirillä kauhujen kesänä.
Totinen nuoripari katsoo suoraan kameraan hääkuvassa vuonna 1923. Vakavalla morsiamella ei ole ajan muodin mukaista polkkatukkaa, vaan löysästi taakse kiedottu nuttura. Häämekko paljastaa jo nilkat. Remmikengät ovat vähän kuluneet.

Sulhasen asusta erottaa kovan kauluksen ja rusetin. Rintapielessä on ruusu, todennäköisesti punainen, taskussa liina. Nuorenmiehen kasvoilta voi aistia jonkinlaista onnea, vaikka hän seisoo tikkusuorana.

Juhannushääpari Signe ja Martti olivat kokeneet Suomenlinnan vankileirin kauhut vuonna 1918.

Signe vapautettiin lokakuussa 1918, Martti karkasi leiriltä jo aikaisemmin. Nuorten varhaisesta taipaleesta on vain vähän tietoa. Erittäin todennäköisesti he tapasivat piikkilankojen sisällä. Se kohtalo, ja tietysti myös rakkaus, sitoi heidät lyhyeksi loppuelämäksi yhteen.

Signen vankitie löytyy asiakirjoista. Syyttäjä vaatii rangaistusta avunannosta valtiopetokseen. Valtiorikosoikeuden syyte on karu, vaikka mustekynän käsi­ala on kauniin koukeroista.

Signe Alexandra on 16-vuotias. Hänet vangitaan vappuaattona 1918 Tikkurilassa, Helsingin pitäjässä. Tyttö on itse ilmoittautunut vangitsijoilleen.

Saksalaiset olivat vallanneet Helsingin pari viikkoa aiemmin ja punaiset hävinneet sisällissodan lopullisesti.

Signe ei tiedä, että häntä odottaa puolen vuoden vankeus ensin Katajanokalla ja Santahaminassa, sitten Suomenlinnassa.

Signeä kuulustellaan 5. kesäkuuta. Käy ilmi, että tyttö on ammatiltaan sekatyöläinen. Hän on syntynyt marraskuussa 1901, käynyt kaksi luokkaa kansakoulua, osaa lukea ja kirjoittaa.

Signe oli liittynyt syksyllä 1917 työväenyhdistyksen nuoriso-osastoon. Maaliskuussa 1918 hän liittyi punaisen kaartin punaisen ristiin.

Kuulustelussa kysytään, mistä syystä vanki on liittynyt punakaartiin, mitä palkkaa luvattu ja saanut.

Sanoo, että toimeentulon vuoksi liittyi, kun hänellä on 7 veljeä ja sisarta, joista 6 heistä nuorempaa eikä äiti jaksanut elättää. Palkkaa oli luvattu 8 mk päivältä ja vapaa ruoka, sai kaikkiaan 116 mk.

Häviön häämöttäessä Signe on hoitanut telefoonikeskusta. Siellä hän oli 12. huhtikuuta, kun saksalaiset tulivat Helsinkiin. Signellä ei ole kivääriä. Hänen kaartilta saamansa ase oli säilössä työväentalolla.

Valtiorikosoikeuden pöytäkirjan mukaan hän ei ole ampunut kiväärillä laukaustakaan.

Lokakuun 15. päivänä 1918 Signe määrätään vapautettavaksi. Hän antaa kehittymättömän ja lapsellisen, mutta samalla rauhallisen vaikutelman (on 16 v. vanha), ei luulisi vaaralliseksi. Ehdotetaan vapautettavaksi.

Viimeinen merkintä Signestä on 15. lokakuuta 1918. Oikeus tulkitsee, että vanki on liittynyt punakaartiin ajattelemattomuuttaan: Vastaaja asetetaan heti vapaalle jalalle.

Sääksmäkeläinen rautasorvari Martti, 22, vangitaan keväällä 1918. Hänestä on jäljellä ainoastaan vankikortti Viaporiin eli Suomenlinnaan, eikä siinäkään ole päivämäärää. Martti vain katoaa tilastoista.

 

Martti vain katoaa tilastoista.

Miten ja miksi, se jää suvun hajanaisten kertomusten varaan. Sukutarinan mukaan Martti karkasi Suomenlinnasta ja pakeni valkoiseen Suomeen. Tänä vuonna on varmistunut, että näin todella kävi.

Kotona Sääksmäellä suurperhe on kevään ja kesän 1918 pahassa ahdingossa. Valkoiset teloittavat riviin Martin isän Oskarin Pälkäneellä 25. maaliskuuta. Veljistä 20-vuotias Jaakko on Viipurin ja Bruno, 15, Hämeenlinnan vankileirillä. Torpassa asuu vielä liuta pienempiä poikia, joista Timon kohtaloksi tulee kaatua talvisodan toiseksi viimeisenä päivänä.

Yrjö, 12, käy loppukesästä käsikärryillä hakemassa isä-Oskarin Pälkäneen joukkohaudasta kotikunnan multiin. Mukana on äiti Amanda. He tunnistivat vainajan villatakin napeista.

Juhannuksena Helsingissä 1923 avioituneet Signe ja Martti muuttavat 1920-luvun lopussa Viipuriin. He saavat kolme poikaa, Eskon, Manun ja Pasin. Kuopus, vuonna 1938 syntynyt Pasi oli isäni.

Evakkoperheen äiti ja lapset pakenevat talvisodan alta 1. joulukuuta 1939 mummulaan Sääksmäelle, koska kaupunkisiirtoväelle ei ole osoittaa uutta asuinpaikkaa. Sosialidemokraattien pitkäaikaisena kaupunginvaltuutettuna vaikuttanut Martti jää Viipuriin helmikuun loppuun 1940.

 

Signe ja Martti eivät koskaan kerro perheelleen kapinavuosista sanaakaan.

Viipurilaisen Kansan Työn palkollisena Martti saa välirauhan aikana työpaikan Kansan Lehdestä Tampereelta. Perhe asuu aluksi erillään. Evakot ostavat talvella 1941 omakotitalon Tampereen Nekalasta.

Martti ei ehdi rauhanajan perhe-elämästä nauttia. Hän kuolee toukokuussa 1941 munuaistautiin, joka lienee ollut diabetes.

Perheen vanhin poika Esko opiskelee ja valmistuu Helsingissä. Signe muuttaa sinne nuorempien poikiensa kanssa ensimmäisenä rauhan vuonna 1945.

Signe kuolee niin ikään munuaistautiin helmikuussa 1948. Täysorvot Manu, 15, ja Pasi, 9, päätyvät isoveljensä Eskon, 23, huomaan.


Signe ja Martti eivät koskaan kerro perheelleen kapinavuosista sanaakaan. Noina aikoina asioista ei puhuta eikä niistä kysellä, ei edes osata kysyä. Suvun tarina on rakentunut pala palalta kertomuksista, valokuvista ja lopulta arkistojen aarteista.
Signe ja Martti kokivat 1900-luvun alkukymmenet kaikessa ankaruudessaan. Heidän lyhyt elämäntarinansa päätyy sotien ja pulakausien jälkeen Kalevankankaan hautausmaalle. Suoraan edessä on sankariristi, vasemmalla vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkki.

Artikkelin lähteenä on käytetty Kansallisarkiston, Työväenarkiston ja Kansalliskirjaston materiaalia, haastatteluja sekä kirjallisuutta 1918 tapahtumista. Asiakirjojen suorat sitaatit on kursivoitu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt