Kotimaa

Naapuri Petroskoissa vihasi Irjan perhettä, koska he puhuivat suomea ja elivät kuin suomalaiset

Julkaistu:

Moni suomalainen ei tiedä, keitä inkerinsuomalaiset ovat. IS kertoo vainotun suomalaiskansan elämäntarinoita.
Inkerinmaalaisilla tarkoitetaan Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla Inkerinmaalle siirtyneiden savolaisten ja karjalaisten jälkeläisistä. Inkerinmaalla tarkoitetaan Suomenlahden pohjukassa, Pietarin ympärille levittäytyvää 18 000 neliökilometrin aluetta, joka aikanaan oli Ruotsin kuningaskunnan itäinen maakunta.

Alueelle muutti lisää suomalaisia 1800-luvulla, jolloin Inkerinmaa kuten Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Suomen kieli ja kulttuuri kukoistivat, kunnes 1930-luvun neuvostojärjestelmä muutti kaiken.

Stalinin hallinto hävitti maatiloja, karkotti ihmisiä ja sulki suomenkielisiä kirkkoja ja kouluja. Ennen toista maailmansotaa inkerinsuomalaisia ammuttiin ja vietiin Siperiaan. Sodan alettua alueen miehitti Saksa ja noin 3000 siirrettiin Saksaan.

Inkerinsuomalainen väestö väheni kymmenillä tuhansilla. Vuonna 1943 heitä alettiin Suomen ja Saksan päätöksellä siirtää Suomeen. Suomeen saapui yli 63 000 inkerinsuomalaista, joista 57 000 palasi Neuvostoliiton puolelle 1944–1945 venäläisten painostamina tai vapaaehtoisesti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kenenkään ei annettu palata kotiinsa, vaan heidät sijoitettiin uusille seuduille.

Suomen presidentti Mauno Koivisto lupasi 1990-luvun alussa inkerinsuomalaisille paluumuuttajan statuksen. Ainakin 30000 inkerinsuomalaista muutti 1990-luvulla Suomeen Virosta ja Venäjältä. Paluumuutto-oikeus päättyi 2016.

Tässä eräs tarina:

”Synnyin Petroskoissa vuonna 1960. Molemmat vanhempani olivat inkerinsuomalaisia. Sukumme juuret ovat 1600-luvulla tehdyissä suomalaisten siirroissa.

Vanhempani ja mummoni eivät halunneet puhua menneestä. Mummoni kertoi vain, että kun he olivat äitini kanssa Leningradissa saksalaisten piirityksen aikaan toisessa maailmansodassa, äitiäni oli haluttu syödä kaksi kertaa. Hän oli pullukka ja nälänhädässä lapsia käytettiin ravintona.

Vanhempani puhuivat keskenään suomea ja elivät muutenkin kuin suomalaiset. Ymmärsin kaiken, mutta häpesin puhua suomea. Tiesin yhden naapurintytön vihaavaan perhettäni, koska olimme suomalaisia ja hänen mielestään kiduttaneet ja tappaneet sodassa venäläisiä.

Muuten en kokenut nuoruudessani mitään ongelmia. Valmistuin yliopistosta äidinkielen opettajaksi. Muutin Leningradiin ja toimin oppaana myös suomalaisille.

Vuonna 1989 vierailin Helsingissä. Mikkelissä asuvat ystäväni kutsuivat käymään. Rakastuin, jäin tänne asumaan ja sain lapsen.

Mummoni oli aina sanonut, että olen suomalainen ja minun pitäisi naida suomalainen mies. Kohtalo on kohtalo.

Olen opettanut työkseni suomea ja venäjää ja työskennellyt viime vuodet vakituisena tuntiopettajana Mikkelin kaupungille.

Kun saavuin tänne, suomalaiset jaksoivat aina muistuttaa huonosta kielitaidostani ja piikitellä. Tiedän, kuka olen, enkä ole välittänyt muiden puheista.

Monella suomalaisella ei ole hajuakaan, ketä inkerinsuomalaiset ovat. Ajatellaan, että sillä ei ole edes väliä, koska tulemme Venäjältä. He eivät ymmärrä, miten perheet säilyttivät suomen kielen ja ja kulttuurin.”

Irja Mehtälä, 58. Mikkeli.

Lisää inkerinsuomalaisten tarinoita voit lukea lauantain 13.10. näköislehdestä. Pääset näköislehteen täältä.

Juttua muokattu 17.10. klo 14.12. Korjattu haastateltavan sukunimi.