Maantie ei ollut Kalajoen kohtalokkaan ulosajon sattuessa jäässä, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan STT:lle.
Kolme nuorta miestä kuoli ja yksi loukkaantui vakavasti aamuyöllä yhden jälkeen tapahtuneessa ulosajossa. Neljän paikkakuntalaisen nuoren ajokki suistui rajusti Ylivieskantieltä.
Onnettomuustutkintalautakunta ja poliisi tutkivat tapausta. Poliisin mukaan ulosajon syytä ei ole toistaiseksi saatu varmistettua.
Ilmatieteen laitoksen mukaan seudulla oli yöllä vähintään viisi lämpöastetta. Pintasäähavainnot eivät tue myöskään sitä, että turmapaikalla olisi ollut sumun takia huono näkyvyys.
Suomen maanteiden kuluvan vuoden vakavimmat onnettomuudet tätä ennen ovat tapahtuneet Kuopiossa ja Mäntyharjulla. Kuopiossa menetti elokuussa henkensä neljä ihmistä bussin ulosajossa. Mäntyharjulla puolestaan kuoli heinäkuussa kolme ihmistä, kun poliisia henkilöautollaan paennut mies törmäsi vastaan tulleen pariskunnan autoon.