Kotimaa

Viikonloppuna voidaan päästä jopa lähelle 20 astetta – normaalia lämpimämpi sää jatkuu myös ensi viikolla

Julkaistu:

sää
Ero tavalliseen lokakuuhun on selvä.
Pilvet väistyvät ja koko Suomeen virtaa lämmintä ilmamassaa. Sää pysyy tavanomaista lämpimämpänä loppuviikon ja vielä seuraavankin.

Tulevien päivien lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden erittäin lämpimiä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ville Siiskonen sanoo.

Maan etelä- ja keskiosissa liikutaan perjantaina ja lauantaina 12–16 asteessa.

Lämpimin päivä on todennäköisesti sunnuntai. Silloin lämpötila voi kohota jopa 18 asteeseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Lukema on poikkeuksellinen vuodenaikaan nähden, Siiskonen toteaa.

Lappiin on tiedossa perjantaiksi 2–7 astetta, lauantaisi 5–10 astetta ja sunnuntaiksi noin 10 astetta. Aivan pohjoisimmassa Lapissa lämpötilat pysyy muutaman plusasteen tienoilla.

Ero keskivertolokakuuhun on selvä. Lokakuun puolivälissä korkeimmat lämpötilat ovat maan eteläosissa 8–10, keskivaiheilla 4–8 ja suuressa osassa Lappia 0–4 astetta.

Ensi viikko tuo matalapaineen

Ensi viikolla matalapaineen solia alkaa liikkua Atlantilta Suomen yli itään. Ne viilentävät säätä selkeästi ja tuovat mukanaan sateita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sää muuttuu sateisemmaksi ja tuulisemmaksi, mutta vuodenaikaan nähden pysyy lämpötila keskimääräistä korkeampana.

Ilmamassa on erittäin lämmin myös pohjoisessa, mutta pilvisyys rajoittaa lämpötilan nousua.

– Mutta suhteessa vuodenaikaan poikkeuksellisen lämmitä on.

Oletko nähnyt luonnossa vuodenaikaan nähden outoja merkkejä? Lähetä kuva Ilta-Sanomien Whatsapp-numeroon 040 660 9019 tai tällä lomakkeella!