Kotimaa

Murhasta epäilty ex-salkun­hoitaja rakensi ovelaa alibia – kulmakivinä älykello ja metsälenkki

Julkaistu:

Poliisin mukaan 34-vuotias epäilty suuntasi teon jälkeen autollaan Mikkeliin, jossa hän yritti järjestää itselleen alibin älykellon ja maastolenkin avulla.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta avaa Ilta-Sanomille Sipoon heinäkuisen henkirikoksen esitutkinnassa ilmi tulleita seikkoja epäillyn toimista ennen ja jälkeen epäillyn murhan.

49-vuotias sijoitusjohtaja surmattiin teloitustyylisesti päähän ampumalla illalla 23. heinäkuuta Sipoon Söderkullassa sijaitsevassa yksityisasunnossaan. Murhatutkinnassa epäiltynä on 34-vuotias mies, joka oli ollut aiemmin uhrin alainen.

Ennen Sipoon henkirikosta murhasta epäilty oli ollut Mikkelissä, mistä hän oli ajanut tekopäivänä 23. heinäkuuta pääkaupunkiseudulle. Hän pysähtyi matkan alkuvaiheessa huoltoasemalla.

– Kun hän lähti Mikkelistä, niin oli valvontakameran tallenne siitä lähdöstä. Hän oli ostanut jäähdytinnestettä Mikkelin ABC-huoltoasemalla, Minkkinen avaa.


Tutkinnanjohtaja Minkkinen kertoi jo aiemmin IS:lle, että epäilty meni sisälle Sipoossa sijaitsevaan uhrin omakotitaloasuntoon tekopäivänä maanantaina ennen iltaseitsemää. Poliisin käsityksen mukaan epäilty on odottanut uhria talon edustalla tämän saapuessa kotiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Poliisi uskoo, että tekohetkellä sadeviittaan pukeutunut epäilty pääsi sisälle surmapaikkana toimineeseen uhrin asuntoon samalla ovenavauksella uhrin kanssa. Murtojälkiä asunnon ovesta ei Minkkisen mukaan löytynyt.

Minkkinen sanoo, että epäilty käytti tilanteessa todennäköisesti äänenvaimenninta, jonka oli lainannut kaveriltaan. Epäilty oli harjoitellut äänenvaimentimen kanssa ampumista ennen tekoa.

Uhri oli kuollessaan käsistä ja jaloista sidottu. Siitä, miten tilanne asunnossa on edennyt, ei ole varmuutta, koska uhrin lisäksi myös epäilty on kuollut.

– Se on selvitetty, että epäilty on ollut asunnossa 26 minuuttia, Minkkinen kertoi jo aiemmin.


Surmatyön jälkeen epäilty oli ajanut autollaan Sipoosta takaisin Mikkeliin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Oliko se nyt surmailtana vai yönä kun hän ajoi, mutta seuraavana aamuna hän oli Mikkelissä, Minkkinen kertoo.

Henkirikosta seuraavana päivänä mies oli tehnyt Mikkelissä pidemmän lenkin maastossa ja yrittänyt samalla järjestää itselleen alibin.

– Hän oli muuttanut älykellonsa päivämäärän siten, että hän olisi ollut lenkillä Sipoon henkirikoksen tapahtuma-aikaan. Jos nopeasti katsoo, niin sen suhteen olisi saattanut mennä harhaan, mutta se selviää kyllä tarkemmissa tiedoissa.

Seurasi myös toista entistä työtoveriaan

Sijoitusjohtajana työskennellyt uhri oli ollut aiemmin epäillyn esimies Ilmarisella. Epäilty työskenteli Ilmarisessa salkunhoitajana, mutta irtisanoutui itse yhtiön palveluksesta vuoden 2016 alkupuolella.

Minkkinen kertoi Ilta-Sanomille jo aiemmin, että epäilty oli seurannut henkirikoksen uhrin lisäksi myös toista henkilöä. Minkkinen paljastaa nyt, että myös toinen seurattu oli epäillyn entinen työkaveri.

Epäilty, henkirikoksen uhri ja toinen seurattu olivat olleet 2016 tai tätä aiemmin samassa työtiimissä.

– Tiedämme sen, että he ovat olleet kaikki silloin Ilmarisella, Minkkinen vahvistaa.


Poliisi epäilee, että henkirikoksen motiivi perustuisi epäillyn pettymykseen liittyen lähtöönsä Ilmarisesta. Epäilty oli ollut jossain vaiheessa tyytymätön palkkaansa Ilmarisella.

Ensimmäiset tiedustelut seuraamistaan henkilöistä epäilty oli tehnyt jo viime vuoden puolella.

Minkkisen mukaan epäilty hankki tietoa ja seurasi sekä uhria että toista entistä työkaveriaan usealla tavalla, muun muassa autoon asennettujen seurantalaitteiden avulla.

Epäilty oli myös kuvannut uhrin ja toisen seuratun liikkeitä.

– Hän on itse henkilökohtaisesti seurannut ja ottanut valokuvia. Henkirikoksen uhrin autosta on valokuvia, kun hän on ollut autolla liikkeellä pääkaupunkiseudulla. Uhrin autossa oli seurantalaite, eli hän on tiennyt sen avulla missä uhri on liikkunut.

– Myös tämän toisen henkilön autoa on kuvattu esimerkiksi parkkipaikoilla. Muun muassa eräällä mökkipaikkakunnalla, kun hän on käynyt kauempana pääkaupunkiseudulta.


Poliisin mukaan henkirikoksen uhrin autossa oli ollut seurantalaite, mutta epäilty oli poistanut sen itse autosta teon jälkeen poistuessaan tekopaikalta. Toisen seuratun henkilön autosta löytyi tutkinnan aikana kaksi seurantalaitetta, jotka poliisi poisti.
Epäilty ampui itsensä hengiltä poliisin mentyä ottamaan häntä kiinni asunnostaan Helsingissä 2. elokuuta.

Koska henkirikoksesta epäilty henkilö on kuollut, ei tapaus tule päätymään oikeuteen. Esitutkinta saatetaan loppuun, mutta sen valmistuminen saattaa tutkinnanjohtajan mukaan kestää vielä joitain kuukausia. Minkkinen kertoo, että esitutkinnassa odotetaan parhaillaan erilaisia lausuntoja, muun muassa lausuntoa rikosteknisestä laboratoriosta.

Esitutkinnan yksityiskohdista ensimmäisenä kertoi MTV.