Kotimaa

Katoavaa Helsinkiä kuvannut Signe Brander kuoli unohdettuna – nyt hän nousee sankariksi uudessa kirjassa

Julkaistu:

Sarjakuva
Timppa Mäkelän sarjakuvakirja on rakkaudenosoitus viime vuosisadan kaupunkikuvaajalle.
Katoava Helsinki sai valokuvaaja Signe Branderista ikuistajansa, kun hän tehtävään palkattuna kuvasi 1907–1913 sitä kaupunkia, joka hävisi muun muassa nyky-Kallion ja nyky-Töölön alta.

Signe Brander sai sarjakuvantekijä Timo Mäkelästä ikuistajansa, kun hän teki rakkaudenosoituksena teoksen Neiti Brander (Arktinen Banaani).

Helsinkiin perustettiin 1906 Muinaismuistolautakunta, jonka tehtävänä oli tallentaa katoavaa kaupunkia. Lautakunta keksi pyytää piirustuksenopettajaksi aikoinaan kouluttautunutta, mutta valokuvaajana toimivaa Branderia kuvaamaan kiivaasti rakennettavan kaupungin katoavia piirteitä.

Signe Brander kuvasi kaupunkia tarkasti, mutta hellästi. Ja ennen muuta hänen kuvissaan on persoonallinen tyyli.


Rakennusten ohella kuviin tallennettiin myös ihmisiä, joita hän sommitteli tarpeen mukaan hyvinkin tarkasti kuviin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sen ajan filmimateriaali oli hidasta, joten kuvauskohteiden piti olla paikoillaan, jotta liike ei näkyisi epätarkkuutena.

Branderin kuvat kasvavat yli rakennuksiin suuntautuvasta aikamatkasta – toisin kuin monien muiden kuvaajien – kun niissä näkyy vanhoja ja nuoria, köyhiä ja rikkaita kaupunkilaisia. Kuvat ovat teknisesti myös äärimmäisen tarkkoja, joten niistä voi lukea paljon tuosta aikakaudesta.

 

Branderin kuvissa näkyy vanhoja ja nuoria, köyhiä ja rikkaita kaupunkilaisia.

Kuvaaminen oli myös fyysisesti hyvin raskasta. Lasinegatiivien koko oli 18 x 24 senttimetriä, ja Brander tarvitsi ajoittain niin kantajaa kuin vossikkakyydin apua.

Timo Mäkelä on kirjassaan kuvannut monta hauskaa yksityiskohtaa Branderin kuvausretkiltä ja panee Branderin suuhun muun muassa repliikin, jossa tämä kertoo, että kaiken pitää olla kuin näytelmä:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kun kuvaan, minun pitää olla kuin teatteriohjaaja... ohjata piikoja, pyykkäreitä, hevoskärryjä, lapsia, poliiseja… Sitten näkevät aikanaan, että tuolla tavalla täällä elettiin.”


Branderin repliikki muistuttaa myös Mäkelän roolia sarjakuvantekijänä, jonka työ on ohjaajan ohella myös käsikirjoittajan ja lavastajan työtä.

Brander otti Helsingistä yli 900 valokuvaa kunnes riitautui lautakunnan kanssa, mahdollisesti rahasta. Brander erotettiin tehtävästä, mutta lautakunnan päätös ei ollut yksimielinen. Niinpä joku oli jälkeenpäin kirjoittanut pöytäkirjan laitaan ”Tyhmä päätös”.

Helsingin jälkeen hän keskittyi kartanoihin ja Vihdin kuvaamiseen.

Branderin terveys alkoi 1930-luvulla heikentyä ja hän sairastui muun muassa kaihiin. Brander kuoli aliravitsemukseen sairaalassa 1942.

Nainen valokuvaajana ei ollut kummajainen 1900-luvun alussakaan, mutta muuna kuin ateljeekuvaajana harvinaisuus. Yleensä naiset työskentelivät studioissa.

 

Kun kuvaan, minun pitää olla kuin teatteriohjaaja... ohjata piikoja, pyykkäreitä, poliiseja, hevos­kärryjä, lapsia...

Signe Brander syntyi Parkanossa, mutta perhe muutti isän kuoltua 1891 Helsinkiin. Piirustuksenopettajaopintojen jälkeen Brander oli Daniel Nyblinin valokuvausateljeessa apulaisena kunnes avasi oman valokuvaliikkeensä Savonlinnassa 1896 ja jatkoi liiketoimia sitten Helsingissä.

Hänen taiteilijavuosiltaan on säilynyt kaksi maalausta. Valokuvia sen sijaan on tuhansia. Kaupunki-, maisema- ja kartanokuvien lisäksi Brander otti myös henkilökuvia, joista kiinnostavimpiin kuulunee Branderin tekemä ja sommittelema 43 valokuvan kuvataulu laittomuuden aikana 1903–1904 Suomesta karkotetuista henkilöistä. Tuon jälkeen hänellä oli myös oma ateljee nimeltään Helikon.


Arkkitehti Martti Karjanoja teki 1983 kirjan Rinnastuksia Signe Branderin kuviin Helsingissä, jossa hän oli valokuvannut samoja paikkoja kuin Brander, ja Ilta-Sanomien valokuvaaja Pete Aarre-Ahtio kuvasi 2014–2017 Helsinkiä samoista paikoista ja pikkutarkasti samasta kuvauskulmasta kuin Brander.
Helsinki-kuvaaja Signe B koki sodan jälkeen sukunimen alkukirjainkaimansa Johann Sebastian B:n kohtalon: hänet unohdettiin. Helsingin historiateoksissa on kyllä hänen ottamiaan kuvia, mutta nimeä ei näy missään kymmeniin vuosiin. Onneksi kuvat olivat tallessa Helsingin kaupunginmuseossa.

Siinä missä unohtuneen Bachin löytämiseksi tarvittiin yli 120 vuotta myöhemmin Felix Mendelssohn, niin Brander löytyi vähän yli 30 vuotta kuolemansa jälkeen kiitos Riitta Pakarisen ja Jan Alancon.

Sittemmin ylistyksestä ei ole tullut loppua – ei Bachin eikä Branderin osalta.

”Kulttuurihistorian valokuvaaja”– kuten hän itse itseään kutsui – Signe Branderista on julkaistu joukko erinomaisia kuvateoksia – ja nyt sarjakuvakirja.

Ketkä?

Signe Brander

1869–1942

 Valokuvaaja, kuvasi 1907–1913 Helsinkiä.

Tunnettu aikanaan erityisesti Suomen kartanoiden valokuvaajana, joita ikuisti parikymmentä vuotta yli 2000 kuvan verran sekä kenraalimajuri Hugo Sahlmanin kirjasta Taistelu Suomesta 1808–1809, jossa kuvasi Suomen sodan taistelukenttiä.

Kuoli köyhänä ilmeisesti nälkään 1942, kun Kivelän sairaalan potilaat oli Helsingin pommitusten vuoksi evakuoitu Nikkilään.

Kaikki Branderin kuvat ovat katsottavissa ja ladattavissa netissä osoitteessa finna.fi.

Timo ”Timppa” Mäkelä

1951–

Maalta kotoisin oleva sarjakuvantekijä ja pilapiirtäjä, jonka erityinen rakkaudenkohde on Helsinki.

Helsinkiin sijoittuvia teoksia: Kalliokadun blues, Emil ja Sofi: Yhden yön muisto Helsingistä kesältä 1909, Minun elämäni Helsinki sekä Romeo & Julia.

Timpan pilapiirroksia julkaistaan Ilta-Sanomissa keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt