Kotimaa

Useita autoja paloi Espoossa, tuhon jäljet paljastuivat aamun koittaessa – tältä Matinkylässä näyttää nyt

Julkaistu:

Espoon Matinkylässä paloi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä viisi autoa.
Tyypillinen punatiililähiö, matalia kerrostaloja, taloyhtiön parkkipaikka – ja palaneita autoja. Espoon Matinkylässä odotti karu näkymä kahdella vierekkäisellä parkkipaikalla, joissa yhteensä viisi autoa paloi yön aikana.

Paikalla oleva Ilta-Sanomien toimittaja raportoi, että kaksi vierekkäin ollutta autoa tuhoutui täysin.


Toisella parkkipaikalla kaksi muuta autoa kokivat pienemmät tuhot, mutta nekin olivat läpipalaneita.

Samalla parkkipaikalla ollut kolmas auto vietiin aamupäivällä pois. Se ei ollut palanut, mutta kokenut lämpövaurioita.


Muutama auto oli tuhoutunut niin pahoin, ettei niistä pystynyt päättelemään edes merkkiä.


Palaneet autot sijaitsivat kahden eri taloyhtiön pihalla. Niitä erottaa ajoväylä. Toimittajan mukaan parkkipaikalta toiselle kävelee noin minuutissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tunnelma Matinkylässä oli sunnuntaiaamuna utelias. Ohikulkijat pysähtyvät ottamaan kuvia. Muutama paikallinen pysähtyi kertomaan, että alue on rauhallinen. Kukaan paikan päälle sattuneista ohikulkijoista ei ollut nähnyt paloja.

Kummallakin parkkipaikalla oli tapahtumahetkellä myös muita autoja, jotka säästyivät liekeiltä.

Poliisi tutki Matinkylässä aamupäivällä ensin aluetta, jossa paloi kolme autoa ja siirtyi sitten toiselle parkkipaikalle tutkimaan kahta muuta autoa.

Ilmoitus paloista tuli noin kello neljältä aamuyöllä. Sammutustöihin lähetettiin Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen yksiköitä. Yle kertoi ennen puolta päivää, että tapauksia tutkitaan törkeänä vahingontekona.


Komisario Petteri Hyytiäisen mukaan palot eivät aiheuttaneet henkilövahinkoja.

Olitko paikalla? Ota yhteyttä: uutiset@iltasanomat.fi, 09 1223420, WhatsApp 0406609019 tai täältä.