Kotimaa

Seura: Huhtasaaren kritisoiman tamperelaiskoulun rehtorista tehty kantelu oikeuskanslerille

Julkaistu:

Kohun keskiöön joutuneen tamperelaiskoulun rehtorista on tehty kantelu oikeuskanslerille, kertoo Seura.
Kohu sai alkunsa, kun kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) kritisoi koulujen yhteiskunnallista kasvatusta Twitterissä ja nosti kyseisen koulun esiin.

Seuran mukaan kantelija epäilee, että tamperelaiskoulussa olisi ollut vihapuhetta ja vihanlietsontaa perussuomalaisia poliitikkoja kohtaan. Kantelija katsoo, ettei koulun rehtorin olisi pitänyt sallia kyseistä toimintaa.

Vasemmistoliiton helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed kertoi keskiviikkona Twitterissä, että hän on tehnyt Huhtasaaren toiminnasta tutkintapyynnön poliisille.